Vähän aikaa siinä istuttuaan hän huomasi vierellään sanomalehden, jonka joku edellinen istuja oli siihen jättänyt. Hajamielisen näköisenä hän otti lehden, selaili ja käänteli sitä. Yht'äkkiä osui hänen katseensa huomattavilla kirjaimilla painettuun otsakkeeseen:
Miestappo.
Silmäys tekstiin sai Jeremiaan hämmästymään. Hän luki:
"Eilen illalla klo 9:n ajoissa löi Simonkadulla joutolaismies
Heikki Vanhala joutolaismiestä Edvard Pellistä puukolla rintaan.
Lyöty kuoli heti, ja murhaaja vangittiin. Tapahtuman sattuessa
olivat kumpainenkin juovuksissa.
Alustavassa kuulustelussa ilmoitti V. tehneensä teon kostoksi. Aikaisemmin päivällä he olivat riitautuneet korttipelissä, jolloin P. ja hänen toverinsa olivat pidelleet V:tä pahoin. Sitä paitsi olivat ensin mainitut puijanneet parin viikon aikana V:n rahat, joita lienee ollut useita satoja."
Jeremiaan käsi vaipui hiljaa alas, ja hänen mieleensä palasi Heikin kotiseutu, jossa hänkin oli ollut työssä ja loukkaantunut. Monta muutakin muistoa sieltä oli. Hän muisti ensi käyntinsä Heikin kotona, jossa hän tapasi Einon, tuon hyväsydämisen nuoren miehen, josta sitten tuli hänen avulias ystävänsä. Hän muisti siellä ensi kerran nähneensä tuon kalvaskasvoisen nuoren tytön, jonka Heikki oli pettänyt ja joka nyt maleksi täällä pääkaupungin kaduilla.
Jeremias huokasi ja aikoi uudelleen silmäillä lehteä, mutta samassa kajahti hänen edessään tuttu, lempeä ääni:
— No, terve!
— Terve, terve, sanoi Jeremias hämillään, nostettuaan päänsä. —
Mihinkä matka?
— Töihin, tuonne Vladimirinkadulle. Entäs sinä? Etkö vieläkään ole saanut työtä?