Sundin pitäjän Ombergin markkinoista kertoo Gottlund: „Suomalaisia tapasi kaikkialla, miltei joka nurkassa haastettiin selvää savoa. He ilahtuivat havaitessaan, että minäkin sitä taisin. Kun tulin huoneeseen, joka oli täpö täynnä suomalaisia, kerääntyivät he ympärilleni, kumminkaan tungettelematta. He nousivat penkeille ja tuoleille paremmin nähdäksensä vieraan, joka puhui heidän äidinkieltänsä; toiset kurottelivat loimuavia päreitä, minut paremmin nähdäksensä. Kaikki tarjoilivat viinaa ja olivat pahoillaan, että hylkäsin hyväntahtoiset tarjoukset. Mennessäni talosta taloon seurasivat suomalaiset minua ja joka talossa uudistui sama vastaanotto.“
Öijärissä tutustui Gottlund erääseen talonpoikaan, Paavo Räisäiseen, joka oli tunnettu hyväksi suomen lukijaksi ja kirjoittajaksi, vaikkakin hän sitä kirjoitti sikäläisen murteen mukaisesti. Tämä mies oli aluksi Gottlundin tavatessansa siksi juro, ettei hänestä olisi luullut tulevan parasta liittolaista ja suomalaisuusasian innokasta ajajaa. Seurusteleminen sellaisten suomalaisten kuin Räisäisen ja Naim-ahon Antti Porkan, joka oli „pitkä musta jättiläinen“, ja Östmarkin Kähkölän lautamiehen Juho Kähköisen parissa, „joka välttämättömästi tahtoi tilata Turun Sanomat ja valitteli kyyneleet silmissä ruotsalaisten halveksivan ja vainoovan suomalaisia“, kypsytti Gottlundissa ajatuksen kutsua suomalaisia koolle asioitansa keskustelemaan. Hän voi toivoa, ettei suomalaisuus metsillä vielä ollut mennyttä, jos tartuttaisiin pikaisiin toimenpiteisiin ja herätystyöhön.
Marraskuun 20 p:nä lähetti hän „arpakapulan tai käskykirjan“ kiertämään pariinkymmeneen Norjanpuoleiseen kylään ja kutsui siten koolle „talonpojat ja torpparit, jotka toivovat saavansa talonsa kruunulle veroa maksaviksi ja tahtovat neuvotella metsille aijotusta kirkon rakentamisesta“.
Tuosta ensimäisestä marraskuun 23 p:nä Räshultin kylässä pidetystä suomalaiskokouksesta on Gottlund merkinnyt päiväkirjaansa m. m.: Kuin olin aamulla parahiksi noussut ylös, tuli jo pari talonpoikaa etäisimmiltä metsiltä. He sanoivat kotoa lähteneensä keskellä yötä ja olivat kulkeneet, pimeä yö kun oli, soihtujen avulla polkuja tunnustellen. He olivat kaikkialla metsillä, kylillä ja poluilla nähneet tänne rientävän kansan tulisoihtujen välkettä. — K:lo 10 olivatkin kaikki jo koolla. He olivat miehissä tulleet kaikista taloista, joihin vain viesti oli ennättänyt. Ja missä ei miehiä ollut, sieltä tulivat lesket ja vaimot aina Öijeriltä, Oralasta, Viikerosta, Lehtomäeltä, Liukolasta ja Svennilästä saakka.
Kun väkeä oli kokoontunut tuvan täydeltä, pidin lyhyen puheen, miten minä, heidän heimolaisensa, olin tullut oppiakseni tuntemaan heidät ja heidän olonsa, että olin kauan liikuskellut heidän keskuudessansa, ja ettei minulla heistä ollut muuta kuin hyvää sanottavaa. Olin sekä nähnyt että kuullut monia kärsimyksiä, joita heidän oli kestettävä ja että olin heitä päättänyt jotenkin auttaa. Etenkin kahdesta asiasta sanoin tahtovani neuvotella: Ensiksi: Isännät olivat suomalaisia aina kovuudella kohdelleet. Eipä siinä kyllin että heiltä metsien käyttö kiellettiin ja heitä nälkiinnytettiin! Nyt heidät suorastansa tahdottiin myydä — sillä olihan heidät metsineen tiloineen arvioitu enemmän tarjoovan oston varalle. Ja uusi ostaja tahtoo taas rahoistaan maksun kansan hiessä ja vaivoissa. Heillä ei ollut mitään toivomisen varaa, etenkin kun oli jouduttu sille kannalle, että heidät voitiin häätää isiensä työmailta. Toinen asia koski suomalaisten yhteistä kirkkoa.
Valituksia olisi ollut vaikka kuinka paljon: Ei tiedetty miten talot oli kauppiaille huutokaupalla myytäviksi menetetty. Eräs översti Christian Knoss oli toimittamissaan maanmittauksissa antanut talonkirjoja ja puolustanut heitä kauppiaitten laittomilta vaatimuksilta, mutta hänetkin olivat, kuten luultiin, herrat Kristianiassa murhanneet ja nyt voivat kauppiaat häätää tiloilta koska vain tahtoivat. Kristianian lähettyville komennettiin täältä saakka raatamaan ja omat vainiot oli jätettävä. Ja papista valitettiin, ettei hänestä juuri muuta tietty kuin että hän oli mies, jolle palkkoja oli maksettava ja jonka luona täytyi penikulmain päästä käydä rippikoulua, jossa pari kertaa viikossa päntättiin päähän vieraskielistä katkismusta.
Voudin, nimismiehen ja puidenleimaajien sanottiin lähinnä kauppiaita olevan pahimpia sortajia. Lahjoitta ei näiden herrain luo rohjettu mennä ja mistäpä lahjat otti, kun pettua itsekin purtiin.
Päätettiin kääntyä hallituksen puoleen taloudellisten olojen parantamisehdoituksilla ja anoa, että saataisiin muodostaa pari omaa seurakuntaa, joissa olisi suomeakin taitavia virkamiehiä. Suomenkielisiä kirjoja tahdottiin tuottaa Suomesta.
Kokoukseen saapuneet päättivät antaa Gottlundille asiassa täyden toimintavallan ja kehoittivat häntä läsnäolevain nimessä kirjoittamaan itselleen avoimen valtakirjan. Sikäläiseen tapaan pitivät miehet sormensa paperilla Gottlundin nimiä kirjoittaessa, sillä kirjoitustaitoisia ei metsäläisten keskuudessa monia ollut.
Kirjojen myynti päätettiin antaa Räisäiselle ja menivät talonpojat Erik Oinoinen Salmelta ja Erik Oinoinen Viikerosta kirjalliseen takaukseen rahojen suorituksesta.