Turun Viikkosanomien suhteen huomautti Gottlund, kuinka tärkeätä olisi että tänne pimeisiin metsän-lokeroihin leviäisi tietoja tuolla puolen meren asuvista sukulaisista. Päätettiin yhteisesti tilata Viikkosanomat.
Gottlund kertoo edelleen kokouksesta: „Pidin lopuksi puheen kokoontuneille. Toivotin heille onnea, sanoin että minä, vaikkakin olen matkustava, aina tulisin pitämään heidän menestystään itselleni kalliina, kehoitin heitä elämään yksimielisinä ja ystävyydessä, sitä suuremmalla syyllä kun he olivat vierasta heimoa ja kaikki pitivät heitä silmällä. Puhuin mitä juoruja heistä oli liikkeillä muissa pitäjissä, mutta ettei sentään voitu varsin muuta kuin kiittää heitä ja että heidän vieraanvaraisuutensa, uskollisuutensa ja luonteenlujuutensa olivat yleisesti tunnettuja ja kunnioitettuja. Että he olivat niinikään puhtaudestaan tunnettuja, josta erikoisesti tahdoin kiittää heidän naisiaan, jotka olivat paljon ruotsalaisia edellä. Oli aika erota, vielä kerran toivotin heille onnea ja rauhaa täällä kaukaisessa maansydämessä — että he veisivät tämän tervehdyksen kotona oleville sukulaisilleen — ja sanoin, että he tulevaisuudessa Paavo Räisäisen kautta saisivat kuulla minusta.
He kuuntelivat minua juhlallisen hiljaisuuden vallitessa, ei kopinaa, ei muminaa kuulunut puheeni aikana.“
Kokous oli väliajatta kestänyt iltapuoleen saakka. Puheen päätyttyä ottivat miehet eväskonttinsa esille. Nyt huomattiin joukossa myöskin olleen norjalaisia urkkijoita, jotka eivät kumminkaan olleet saaneet käsittelyistä mitään tolkkua, kun kaikki oli käynyt suomeksi. Kyyneleet silmissä ottivat talonpojat hellät hyvästit Gottlundista.
Marraskuun 26 päivänä meni Gottlund Hovaan (tai kuten sitä tahtoi nimitettäväksi Juvanniemelle) kirkon paikkaa tarkastamaan. Suureen kiintonaiseen kiveen hakkuutti hän muistoksi: JUVANNIEMI 18 25/11 21.
Östmarkin Puttelassa piti Gottlund marraskuun 28 p:nä ja Aasnäsissä joulukuun 16 p:nä, Dalbyn Hjerplidenissä jouluk. 20 päivänä kokouksia. Toiseksi kirkon paikaksi katsottiin sopivan joko Vermundin järveen pistävän Koivuniemen tai Medskogin Kirveskankaan.
Norjan puolella olevien puolesta kirjoitti Gottlund Rosenkrantzin tiluksien perillisille, että he lykkäisivät torppien huutokaupalla myynnin, kunnes talonpojat ehtisivät kuninkaalta tiedustella, olisiko mahdollista saada valtiolta laina, jolla entiset itsenäiset talonpojat voisivat huutaa tilansa takaisin kauppahuoneilta.
Tiettävästi viimeisen suomalaiskokouksen piti Gottlund Fryksändan ja Vingerin metsäsuomalaisia varten tammikuun 6 p:nä 1822 ja palasi saman kuun lopulla Upsalaan.
Matka oli siis kestänyt seitsemättä kuukautta. Kuten olemme nähneet, toteutuivat Gottlundin tieteelliset suunnitelmat matkoihin nähden. Hän oli kerännyt runoja ja tarinoita suomalaisten esi-isistä, kirjoittanut muistiin tapauksia, kielellisiä ominaisuuksia, etsinyt kirkonarkistoista ja yksityisten kätköistä vanhat asiapaperit ja ennen kaikkea oli hän tutustunut nykyään eläviin Skandinavian suomalaisiin. Samalla kun hän oppi tuntemaan heidän sorretun asemansa, selvisi hänelle myöskin, että pikainen muutos oli tarpeen heidän oloissaan, ja hän päätti itse ruveta uudistusten ajajaksi. Marraskuusta 1821 alkaen näemme hänen eniten huolehtivan kokouksista ja neuvotteluista, kaikki muu jää sivuasiaksi. Ennenkuin ryhdymme viimemainittujen hommien kehitystä selvittämään on paikallaan vielä luoda silmäys Gottlundin matkustamistapaan.
Metsissä kävi matka jalan ja oli usein hyvinkin vaivaloinen. Matkatamineistaan kertoo hän: „Minä olin minun jahtivaatteissa, nimittäin se Ruuhunpäinen jahtijakku tahi nukka, jossa oli vasemmalla puolla hopeissa vitjoissa ruutinääri, pyypilli ja kiurupilli kaik hopeata. Toisella, oikealla puolla oli jäkäri tahi slanqueurs pilli hopeasta. Yhessä taskussa oli kax piippuinen pistoli, toisessa minun huilu. Oikealla olkapäällä oli minun jahtiväsky hylännahasta, ja jahti sarvi, vasemmalla olkapäällä oli haulin kukkaroissa merkit ilman sitä, pyssy olalla ja sapeli vyöllä. Minun Rensselissä oli ilman ampumamerkit, kompassi, veisi, tuluxet, paperit ja kirjotusmerkit, kartat ja päiväkirjat. Viinaputeli, joka minä majjoxe tarvisin etc. ja kolme koiroo keralla.“