Lapsellisilta tällaiset vehkeet näyttävät, mutta oli niissä se etu, että ylioppilasta monasti luultiin joksikin ylhäiseksi henkilöksi ja herättivät hänen sanansa senvuoksi suurempaa huomiota. Paavo Räisäinen vastasi Gottlundin kysymykseen jälestäpäin kulkevista huhuista (Kirje päivätty Öijäri 28/3 1822):
„Sitä mitä sinusta ovat arvelleet, en maha taitoa Sanoa: Meijän Pitimissä, ovat muutamat sanoneet, se oil Gustav Atolsin poika, monjaat sanoivat, se oil Kuninkaan oma poika. Ja toais sanoit monjaat, se oil yx Generaal Lähetetty Kuninkaalta. Vaan muaa kunnissa nuojen (tarkoittaa ruotsalaisia ja norjalaisia) Sanovat sanoneen, Se oil Skoijari, ja yx ihmisten vieteliä, hänen pitäis kini ottamaan kuin hän vielä tänne tulisi, ja mitä vielä en kehtoa kirjutella.“
Suurin toivein hyvästelivät suomalaiset Gottlundia hänen metsiltä lähtiessänsä. Paavo Räisäinen kirjoittaa:
„Jumala pitäkö sinua tervennä ja lainatko sulle ikeä, ettäs näkisit meijät paremmalla tilalla. Eikös herraki tuota toivois, tokkos heän ilman niin suurta vaivoa ois meijän tautta ruenna tekemään kuin ej hän meitä Rakastais, sen myö kyllä ymmärrämme.“
Turhia eivät toiveet olleetkaan, sillä nyt, kun johto oli tarmokkaissa käsissä, koitti aika, jolloin metsäsuomalaiset alkoivat tulla aivan yleisen huomion esineeksi.
Palattuaan matkaltansa alkoi näet Gottlund vilkkaasti toimia metsäsuomalaisten olojen parantamiseksi. Hänen enin aikansa kului monena seuraavana vuonna näissä puuhissa. Ja metsäsuomalaisten vaiheet liittyvät erottamattomasti näinä vuosina häneen. Käytänkin tämän aikakauden kuvaamisessa lähteenä etupäässä Gottlundin ja metsäsuomalaisten kirjeenvaihtoa.
Gottlund tahtoi ensin ja ennen kaikkea saada suomen kielen säilymään heimolaistensa keskuudessa, sillä jos he kerran äidinkielensä unhottivat, eivät he tietysti enää olleet suomalaisia. Puhekielenä vielä kyllin käytettiin suomea, mutta suomalaisen kirjallisuuden hankkimista eivät ruotsalaiset ja norjalaiset olleet sallineet. Gottlundin ensimäinen toimenpide oli suomenkielisten kirjain hankinta. Vielä samana vuonna (1822) lähetettiin Suomesta sadottain suomalaisia kirjoja. Lokakuussa 1822 painatti hän vihkosen „Niille Norin rajoilla asuville Suomalaisille“, jossa hän sanoo: „Tällä viimeisellä vuuella on jo 2074 Suomalaista kirjaa tullut Teillen jaetux, 1425 ilman rahata ja mitään maxutta, ja 649 kohtuullisella hinnalla“. Jo matkoillaan jakoi hän 1 000 kappaletta „Pieniä Runoja“, kuten hän itse sanoo: „kansalle, jolla ei ollut minkäänlaista käsitystä suomalaisista kirjoista“. Uskonnollista kirjallisuutta sai hän Suomen Evankeliumi-yhdistykseltä ja Suomen Piplia-seuralta. Suomen Talousseura taas antoi pieniä käytännöllisiä kirjoja ilmaiseksi jaettavaksi.
Paavo Räisäisen luo Norjan Brandvoldin pitäjään tuli oikea suomalainen kirjakauppa perustetuksi. Jotta jokaisen tietoon tulisi mitä kirjoja sieltä oli saatavissa, painatettiin 1822 luettelo: „Suomalaisia kirjoja, jotka kaupaksi löytyy Talonmiehen Paavo Räisäisen luona Öijerin kylässä Bergon Suomalaisissa, Norissa“.
Luulisi, ettei kansa, jolle ei kukaan ollut opettanut suomalaista kirjaa lukemaan, olisi niistä paljoakaan välittänyt, etenkin kun papit kumminkin vaativat heitä ruotsia lukemaan. Eihän sopinut odottaa, että taloudellisessa ahdingossa elävät suomalaiset saattaisivat vaikeuksitta oppia lukemaan ja ymmärtämään suomea, ruotsia ja norjaa. Mutta harvoin on suomalaisia kirjoja jaeltu lukuhaluisemmille, kuin metsäsuomalaiset.
Kymmenissä kirjeissä tuovat he niistä esille monta tuhatta „kostjumaloa“ Gottlundille sanoen: „Jumala sinullen maxakoon sata ja Tuhat kertaisesti kaikki kiriat, jotka sinä tänne lähettännä olet“.