ja laulamahan luonto itse herää,
kuoronsa suuren kiittämähän kerää,
ja huomenkoitto avoakkunastas
säteensä kirkkaat kaataa kasvoillesi,
sua siunaa, hohdon antaa hymyllesi
ja luomes laulain avaa aamun rastas!
KAIPAUS
On kaipausta täynnä sydämeni,
kun kesken hiljaisuuden yksikseni
ma mennehissä elän unelmoissa.
Juur' äsken hurman hetki oli, meni,
sa äsken luona, nyt jo poissa.
Se unta onko ollut kaunehinta,
ett' aaltos povellani armas rinta?
Vain hiljaisuutta vastaan sykkii sydämein,
on muistoin lämpimyys mun ainoo autuutein. —
KEITAANI
Niin monen hetken murhe mennyt on,
ja suli sunnuntaihin viikon vaivat.
Keskeltä kuuman tuskain aavikon
taas lähtehensä löysi erälaivat.
Sa kussa kerallani kuljitkin,
ja laulujesi helmet helkkyi milloin,
nous aavikosta keidas ihanin,
sen palmuin alle uinahtaa sain illoin.