Vaan alla vaivan, ikeen yhteisen
ei taukoo toivo suuren kosmoksen.
III
Näin kulku jatkuu ajast' aikahan
ja vaihtuu ehdot elon, kuoleman,
vain lähemmäksi päivää kosmoksen
vie kauhut kaaoksen.
Tee kiertos korkea ja kirkas halki taivaan,
on osas jälleen käydä kiirastulen vaivaan!
Niin takaa satalukkoporttien
sa tavoittanet kerran kosmoksen.
Ei turhaa ollut kausi tuskanpainees:
voi kitehinä kimmeltää viel' ainees!
IV
Minnekä kiitävät
taivahan tähtien joukot?
— Tyhjyyttä, tyhjyyttä pakoon!
Tiedä ei ainut, minne on matka.
Käsky vain kuuluu: tietäsi jatka
tyhjyyttä, tyhjyyttä pakoon —
sittenkin tyhjyyttä kohti!
Tyhjyyden tyhjyys tähtiä johti,
ihmisen kaipuuta tähtiä kohti.
V
Sun silmäs taivahille turhaan tähyää,
päämäärä kaiken kätketyksi jää.
Tyhjyyden ijankaikkisen sa näet vain
takana tähtein tuikkivain.
Ja virvaa tähtein vilkuntakin lie,
tais ammoin tauota jo niiden tie.
Vuosmiljoonia valo vielä vilkkuu,
elosta ollehesta muistuttaa
ja paetessaan ilkkuu
kotinsa kylmää kuolemaa.
Kun sammuu kerran kaikki valo,
pois kynttilänsä polttaa taivaan talo,
lie vielä jossain avaruutta,
mi elää tähtiaikaa uutta
ja juhlii valon ikuisuutta!