SÄVELMÄ
Ilon viulut, surun sellot
soivat sydämeni juhlaa;
helää huilut, kajaa kellot,
tiukujansa taivas tuhlaa.
Näkinkengät kattaa rantaa,
aallon sormet soittaa santaa
Kukkuu käet kultakaulat
puuttumatta unten haassa,
kun sa, armahani, laulat —
Olkoon vaikka hanki maassa.
ILTATUNNELMA KUISTILTA
Syyssuven tumma, lämmin ilta
on kartanolle tullut hiipien.
Ei airon ääntä kuulu valkamilta,
päät lintuin painui peittoon siipien.
Ei taukoo yössä soitto suven sirkkain,
jo lauloivat ne päivän helteisen,
ja yhä yltyin sinkoo ääni kirkkain,
kuin hionnasta satain sirppien.
"On leikattava huomenella viljaa",
yön sirkat sirinällään ennustaa.
Jäi metsä vaiti, kuuntelemaan hiljaa,
vain herkät haavat yössä vavahtaa…
SYYSKUVA
On leikattu, puitu jo kaura;
syyspeltoa kaataen käy
maamiehen viiltävä aura,
ei muuta kuin multaa näy,
sänget kun vaipuu.