elämän valtavan hurman.
Hartaasti hiihtäin,
toistamme viihtäin
vältämme korpien turman.
Lävitse salojen lunten
latua kaksi
loitommaksi
pyrkivi kotihin unten…
Vieläkö monta on virstaa
jatkuva latumme,
kunnekka satumme
kuolema korpehen pirstaa?
HELMIKUUN HANGELLA
Helmikuun hangella ajan,
läheten kaukaista rantaa.
Akkuna etäisen majan
tuikkehen himmeän antaa.
Istun ma jäykkänä reessä,
katselen uurtoa eessä,
hilettä hyistä mi kantaa.
Mikä uurron hyisen teki
hankeen himmeähän?
Kulki tästä Tuonen reki!
Jään ma miettimähän:
kummassako reessä itse ajan
kohti sumurantaa,
tälläkö vai tuolla puolen rajan?
Vielä sentään jää mua kantaa —
MUISTOJEN TARHA
Käy mennehien muistojesi tarhaan,
sen etsi ihanata virvoitusta!
Saat siellä kulkiessas lohdun parhaan,
pois haihtuu kaikki murhe, aatos musta.
Siell' ylläs kaartuu lehväkatto lauha,
ja kukkii kukat tiesi kahden puolen.
On siellä suuri, vilvas onnen rauha,
ei yhtään painostusta helteen, huolen.
Ja joka aamu, jonka ruskoon heräät,
sun tuskas olleet peittää onnen kultaan.
Näin virvoitusta tarhaan muistois keräät
ja onnen siemeniä kylvät multaan…