Silloin eivät erämaan asukkaat malttaneet pysyä metsien piilossa.
Ruohoisesta kotisalmestaan lähti Savon Matti poikineen soutamaan Urtin karille, jossa olivat koko eräkunnan kuuluisimmat muikkuapajat. Heidän tullessaan ei siellä vielä ollut muita, vaan savolaiset vetivät yksin hyvät saaliit ja pitivät sitten kylmää yösydäntä alastomalla karilla risuvalkean ääressä.
Aamulla tuli karille lisää väkeä, vanha likasilmäinen mies, soudella letustellen vettyneellä veneellä. Savolaiset huusivat hänelle hyvää huomenta, mutta äijä ei vastannut mitään, alkoihan vain lappaa nuottaansa järveen. Se oli Tuliparta, savolaisten naapuri ja ainanen harmi. Hän oli musta ja nokinen paljosta polttamisesta, sillä hän poltti aina, poltti kaskea, poltti peltoa ja niittyä. Sanottiin hänen polttaneen entisillä asuinpaikoillaan maat ja metsät niin kolkoiksi, että hänen täytyi lähteä hakemaan uutta asuntoa muualta. Niin oli hän tullut rantakunnalle edellisenä suvena niinkuin Savon Mattikin. Hän oli rakentanut pirttinsä ja hakannut ympäriltä suuren kotikasken, jonka oli pannut tuleen sillä arvalla, että jos pirtti jäisi palamatta olisi paikka myötäinen. Pirtti olikin pysynyt, mutta parta oli mieheltä palanut ja siitä pitäin sai hän nimen Tuliparta.
Savon Matin poikia halutti kiusalla kysyä Tuliparralta, oliko hän nyt ollut missään kaskia polttamassa, mutta isä varoitti. Tuliparta oli uudessa asuinpaikassaan päästänyt jo monet kulot naapurien metsiin ja savolaiset epäilivät, etteivät ne kaikki olleet vahingonvalkeita. Viime vuonna oli Tuliparran kulo mennyt yli salojen niin kauvaksi, että tuntemattomat ihmiset Metsätaipaleen takaa tulivat kulon virittäjää etsimään ja rankaisemaan. Sellaisen kanssa ei pitänyt leikkiä laskea. Muistakaa pojat Haukan kaskea, ettei käy meille samalla tavalla, — puheli isä. — Haukka, Mononen ja Melanen olivat naapureita, vaikka kukin oli kolmen peninkulman päässä toisistaan. Haukan kaskesta vei tuuli kerran tulen metsään, niin Haukka siitä riemastui ja rukoili: "Vie hyvä Jumala Monosta ja Melasta myöten." Ja sitä myöten se vei.
Tuliparta silmäsi Savon Matin poikia niin julmalla syrjäsilmällä, että poikia pelotti. Ukko nähtävästi epäili heitä, kun oli keväällä löytänyt kalanpyydyksensä metsän puista. Jokohan tuo tiesi — — —
Puhua pukahtamatta vetivät pojat tuohiköyttänsä ja koettivat varkain nähdä mitä taikoja Tuliparta nuotallaan teki.
Päivälepoa pidettäessä syksyauringon lämmittämillä paasilla rupesivat uudet airot paistamaan kaukana salmessa.
Se oli Majalahtelaisten vene, joka oli myöhästynyt.
Kun muikut tulivat lauvantai-ehtoona, ei Heikka tahtonut lähteä pyhäksi kalaan. Mutta Hartikka vaati lähtemään ja kysyi, oliko pyhäpäivä pahempi kuin muut?
— Pyhäkala on sapatin synti ja sen on kirkon pappi kieltänyt, — selitti Heikka.