— Hm — hän hymisi — honkatuuli ja lieska lekahtelee. On paha tulossa. Hiihtää miehiä kierällä hangella.
— Mikset nuku, isä? — kysyi Päivä. Hän oli jo nukkunut, vaan nyt herätti hänetkin jokin aavistus.
— Ei pysy uni vanhassa silmässä. Pitkä uni on edessäni, silloin saan minä nukkua. Vaan nuku sinä, lapsi. Sinulla on elämä edessäsi ja pian saadaan rauha ja laki näillekin perille, sen on Ruotsin kuningas luvannut.
Kotvan kuluttua puhui Tario jälleen:
— Sinä, lapseni, olet perinyt minun henkeni. Sano, mitä Sarakka ja kuolleet sinulle ilmoittavat?
— He käskevät minua pois luotaan, mutta sinua luoksensa. Mutta äiti lupaa minulle onnea ja käskee tulemaan takaisin.
— Minä tiedän sen. Meidän täytyy lähteä täältä. Kalma odottaa minua, mutta onni sinua.
Silloin valkea taas pihahti ja vanhan Tarion viiruinen naama sävähti.
— On paha tulossa. Hiihtää miehiä kierällä hangella. Vakara on meidät pettänyt ja opastaa vihollisia tänne.
Kierällä hangella hiihti joukko suksimiehiä lappalaisten pientä kylää kohti. Varovasti ja äänetönnä hiihtivät he repaleisen lappalaisen perässä. Nyt he tulivat honkain pimentoon ja opas pysähtyi ja alkoi viittoa. Suksimiehet käänsivät palavia silmiään joka puolelle, ennenkuin keksivät honkain pälvissä matalain turvemajain mustat hahmot. Pisin suksimies jakoi joukon ja käski toisen osan hyökätä muihin majoihin, mutta riensi itse parin miehen ja oppaan kanssa sille majalle, josta lämmin savu vielä hengähteli.