Tätä mielenkiintoista työlaitosta selvästi tarkoittaa Turun linnan työveroja koskeva v:n 1450 asiakirja määrätessään, että niistä pitäjistä, jotka eivät muita päivätöitä luonnossa suorittaneet, oli jokaisen 40 savun toimitettava mies linnan työhön vuodessa.[830] Myöhemmin ei näitä vuosityömiehiä Turun linnassa kumminkaan tavata.
Raaseporin läänissä tuli uuden ajan alussa jokaisen pitäjän muitten työverojensa lisäksi pitää kirvesmiestä linnan palveluksessa Valpurista (toisinnon mukaan Filippon ja Jaakobin päivästä) Martinpäivään saakka, siis kesä-puolen vuotta. Ellei sellaista miestä linnassa tarvittu, maksettiin kruunulle 2 killinkiä (= l/2 äyriä) joka mieheltä "kirvesmiesrahoja".[831]
Viipurin läänissä oli jokaisen neljänneskunnan (= 30 täysiveron) pidettävä miestä linnan työssä ympäri vuoden. Miehen palkkaamiseksi maksoi jokainen täysivero pannin rukiita toisen maltaita, millä viljalla neljänneskunnan pitkätyömies piti itsensä ruuassa ja vaatteessa. Säkjärvi, Virolahti ja Vehkalahti eivät näy tätä veroa maksaneen. V. 1546 lakkasi tämä vanha järjestelmä Viipurin linnassa; sinne otettiin silloin omia renkejä ja entisten pitkäintyömiesten palkkapannit vietiin kruunulle.[832]
Savonlinnassakin oli pitkiätyömiehiä. Savossakin oli jokaisen neljamieskunnan pidettävä linnan palveluksessa miehensä Ristinpäivästä keväällä Ristinpäivään syksyllä s.o. noin 18 viikkoa; kun Savossa neljänneskuntia oli 20, oli siis pitkiätyömiehiäkin 20.[833] Myöhemmän tiedon mukaan oli jokaisen neljänneskunnan Savossa pidettävä linnan työssä 2 (Säämingissä 1) "kahdenkymmenen viikon talonpoikaa", 2 (Pellosniemessä 3) "kuuden viikon talonpoikaa", minkä lisäksi Pellosniemen ja Visulahden oli suoritettava hiilenpolttoa linnalle erityisen säännön mukaan ja päällepäätteeksi Rantasalmen ja Juvan 8 neljänneskunnan vuosittain poltettava linnan kalkkiuunissa 2 uunia kalkkia.[834]
Savon päivätyöjärjestelmä oli erinomaisen laaja. Tässä etäisessä rajamaakunnassa kruunu nähtävästi tarvitsi paljon työvoimia eivätkä verolliset näytä olleen halukkaita vaihtamaan päivätöitä rahamaksuun tai muihin veroesineisiin. Se suunnaton päivätyömäärä, mikä Savonlinnassa kulutettiin 1500-luvun puolivälissä, oli nähtävästi vain perintöä linnan rakennusajalta ja vieläkin varhaisemmista oloista.
Kuten olemme nähneet, oli näitä päivätöitä usean laatuisia: (1) lailliset päivätyöt, joita kukin täysivero suoritti 12, olivat vanhoja maataloudellisia päivätöitä; (2) apupäivätyöt, kultakin täysiverolta 4, joihin olemme lukeneet riihipäivätyöt; (3) pitkättyömiehet, joiden työhön luemme myöskin hiilenpolton ja kalkinpolton. Tähän tulee vielä lisäksi (4) jauhatustalonpojat (Male böndher eller Stampeböndher), joita kunkin kymmenysmiehen tuli lähettää nimismiestaloon 6-36 päivätyötä varten, sekä (5) nimismiespäivätyöt, joita kunkin täysiveron tuli suorittaa nimismiehelle 2 ja kunkin puoliveron yksi niinikään nimismiehelle. Molempia viimeksimainittuja päivätöitä, joiden tarkoitus kaiketi oli käräjäkestitysten varustaminen ja nimismiehen talon viljeleminen, mainitaan 1500-luvun keskivaiheilla jo vanhoiksi veroiksi.[835]
7. AJOVEROT.
Emme vieläkään ole päässeet keskiajan työlistan päähän. Jäljellä ovat ajoverot s.o. rakennustarpeiden, kuten hirsien, lautain, tuohien, kivien, kalkin hankinta ja kuljetus verottajalle. Myöskin sellaisten tarveaineiden kuin halkojen, sysien ja olkienkin hankinta kuuluu oikeittain tähän veroryhmään. Kuljetusvaivan vuoksi niitä jo keskiajalla kutsuttiin ajoiksi tai ajoveroiksi (akse, okar), jota nimitystä jo Helsinglannin laissa käytetään kirkon rakennusaineitten hankinnasta.
1500-luvun oloista päättäen kuului muutamain vanhain suurkartanoitten lampuotien velvollisuuksiin ajoveroja. Kuusiston lampuodit maksoivat piispankartanoon m.m. hiiliä ja halkoja.[836] Ruonan kartanon lampuotien tuli kunkin toimittaa kartanoon 2 verohirttä, kuorma aidaksia ja 1/2 katiskaa.[837]
Kruunun linnoihin suoritettiin keskiajalla varmaan paljon ja monenlaisia ajoveroja. Raaseporin läänissä suoritettiin v:n 1451 tilien mukaan melkoinen rahavero ajojen lunastukseksi. Keskiajan ajoverojen laadusta saadaan tarkempia tietoja Kustaa Vaasan hallitusajan tilikirjoista. Niiden mukaan ajoverot olivat suurimmassa osassa Suomea pääasiallisesti samaan tapaan järjestetyt, vaikka eri linnain olojen ja tarpeen mukaan lukuisia pieniä poikkeuksia tehtiin. Ajojen laadut ja määrät näkyvät seuraavasta asetelmasta: