Ratsuvoutien tulot olivat uuden ajan alussa hyvin kirjavat, mutta ryhmittyivät kahteen yleisempään luokkaan, nim. vakinaisiin, veronalaisten suorittamiin palkkatuloihin ja tilapäisiin, kruunun tai linnanvoudin luovuttamiin tuloihin, jotka olivat luonteeltaan elinkeinoveroja tai vapautusmaksuja. Otamme aluksi tarkastaaksemme edellisen ryhmän.
(1) Maanvoudit saivat uuden ajan alussa toisinaan suoranaista kruununpalkkaa linnasta. Pohjoisesta V.-Suomesta kannettiin v. 1538 Turun linnaan kultakin nimismieheltä 1 punta kauroja, joita käytettiin m.m. kahden maanvoudin hevosten ruokkimiseen.[861] Viipurin linnan "kirjurintuvasta" mainitaan ratsuvoudin myöskin saaneen rahaa hevosiansa varten.[862] Myöhemmin 1500-luvulla ratsuvoudit tulivat melkein kokonaan kruunun palkoille.
Kun ratsuvoudit uuden ajan alussa useimmiten näyttävät asuneen linnassa ja nauttineen siellä pysyvää palkkaa, on mahdollista, että aikaisimmat ratsuvoudit ovat suorastaan kuuluneet linnaväkeen ja saaneet palkkansa kruunulta samalla tavoin kuin muutkin huovit.
(2) Ratsuvoudin päätulona uuden ajan alussa oli kumminkin se palkka, jonka hän sai hoitamansa alueen (kihlakunnan) talonpojilta. On helposti havaittavissa, että tällä palkalla oli kaksi alkulähdettä, nim. verokuntain (neljänneskuntain, nautakuntain) kestitys ja nimismiesvero.
Verokuntapalkka oli käytännössä Hämeessä, Karjalassa ja Savossa. Hämeen Sääksmäen kihlak:n neljänneskunnista maksettiin ratsuvoudille 1/2 (Portaan pitäjässä 1) puntaa ohria ja 1 leiv. humaloita (Portaan pitäjässä sen lisäksi koko pitäjältä 3 1/2 mk "rekirahoja").[863] Luultavasti myöskin Hollolan seudun nimismiesten voudille maksettava lahjavero, 3 puntaa ohria ja saman verran humaloita, maksettiin neljänneskunnittain, vaikka nimismiehet olivat joutuneet sen välittäjiksi.[864]
Karjalassa tämäntapainen ratsuvoudin palkkaus oli uuden ajan alussa suuressa kukoistuksessa. Kävisi tässä liian pitkäksi luetella kaikkia näitä kestitystavaroita ("kalapanneja", "lahjalampaita" y.m.), joita ratsuvoudit säännöllisten viljapanniensa lisäksi nostivat Karjalan nautakunnilta neljillä vuotuisilla kestityksillään.[865]
Savon ratsuvoutien palkkaus oli tässä kohden samantapainen kuin Karjalassa. Kaikkialla Savossa maksoivat neljänneskunnat ohria 1 punnan — pohjoisessa voutikunnassa sillä olikin nimenä "Rokarotzi" — kauroja 1 punnan, haukia 1 leiv. ja jäniksiä 6 kpl. eli jäniksennahkoja 12 kpl, mihin tuli lisäksi "lahjaa" ohria 1 punta ja pohjoisessa voutikunnassa vielä haukia 6 leiv. Hyvin valaisevan tiedon vanhimmasta ratsuvoudin palkkauksesta sisältää se pohjoista voutikuntaa koskeva ilmoitus, että 3 kymmenyskuntaa metsäseudussa maksoivat "oravan nahan kultakin verolta, kun ruokaruotsiheiniä kannettiin". Savossakin näitä kaikkia voudin veroesineitä kutsuttiin "lahjoiksi", ja annettiin ne asianomaiselle käräjäaikoina.[866]
Kun otetaan huomioon, että ratsuvoutien alkuperäisiin tehtäviin on kuulunut linnaväen johtaminen kihlakunnan verokunnissa veronotto-, sakko- y.m. kestityksillä, on todennäköistä, että ratsuvoudin Karjalan ja Savon verokunnista saamat tulot olivat osa linnaväen verokestityksestä eli ruokaruotsista. Tuloeräin nimittäminen "lahjoiksi" näyttää johtuneen niistä erityisistä turkis- y.m. lahjoista, joita ratsuvoudille ruokaruotsin lisäksi tuli maksettavaksi.
Mahdollisesti ovat myöskin Varsinais-Suomessa uuden ajan alussa suoritetut voudinkapat luettavat tässä puheenaolevaan luokkaan ratsuvoutien tuloja. Pohjoisessa V.-Suomessa näitä kappoja maksoi kukin talollinen 1 kapan rukiita tai maltaita.[867] Maarian, Pöytyän ja Kaarinan alueella maksoi kukin verokunta voudinvakkarukiita tai -ohria 1 punnan.[868]
(3) Ratsuvoudeilla oli myöskin hyvin yleisesti osaa nimismiesverosta, jonka varsinainen tarkoitus oli käräjälaitoksen ylläpitäminen. Tämä palkkaustapa olikin kehittynyt läntisessä Suomessa, missä käräjät jo keskiajalla pidettiin pitäjittäin nimismiesveron varoilla.