Turun läänissä ilmoitetaan Pohjois-Suomen maanvoudin kantaneen kultakin nimismieheltä 1 leiv. lihaa ja 12 kynttilää sekä leipää,[868] joten koko "taksa" teki kultakin nimismieheltä, kun otetaan huomioon nimismiesten linnaan maksamat kauratkin, joista edellä jo oli puhetta:
lihaa 1 leiv. leipiä — kynttilöitä 12 kpl kauroja 1 punta
Tämä taksa näkyy vähitellen joutuneen pois käytännöstä muunlaisten tulojen vakaantuessa.
Hämeen ratsuvoudit saivat nimismiesverosta kynttilöitä kaikista kihlakunnista ja kauroja Hattulan kihlakunnassa. Kuuluivatko Hattulan ratsuvoudin ohrasaatavat ja Hollolan voudin haukileiviskät tähän vai neljänneskuntaveroon, on ratkaisematta.[870]
Limingan, Iin ja Kemin pitäjissä Pohjanmaalla suoritettiin v. 1556 voudille monikappaleinen vero — voita, lihaa, leipää, ohria, rahaa, siikaa, kalaa, lampaita (Kemissä) ja kynttilöitä (Iissä ja Kemissä) —, joka mahdollisesti oli osa nimismiesverosta.[871]
(4) Maanvoudeilla oli muinoin joitakuita pienempiä tuloja, jotka olivat vakinaisen veron luontoisia ja oikeastaan siis kuuluvat ruokaruotsin ja nimismiesveron ryhmään, mutta kuitenkin nähtävästi ovat olleet aivan erityisiä palkkaveroja.
Sellainen ja lisäksi varsin omituinen oli 22 pannin suuruinen tulkinpanni, joka 1540-luvulla maksettiin Äyräpään kihlakunnassa maanvoudille koko kihlakunnan puolesta. — Tämä vero maksettiin nähtävästi neljäskunnilta, sillä puheenaolevana aikana oli Äyräpään kihlak:ssa (Jääsken, Muolan, Hanttulan ja Uudenkirkon pitäjissä) juuri 22 neljäskuntaa. Mieltäkiinnittävä on tästä verosta annettu tieto, että se maksettiin talvella "kihlakunnankäräjillä"; varmaan laamanneja ja muita ruotsalaisia herroja varten nämä tulkinpannit alkuaan maksettiin.
(5) Äyräpään klk:ssa Karjalassa mainitaan ratsuvoudin saaneen käräjillä lautakunnalta lahjaksi 2-3 puntaa viljaa pitäjää kohden.[873]
(6) Tähän ryhmään maanvoudin tuloja ovat myös luettavat pitkätkyydit, joita Savossa mainitaan maanvoudille kuuluneen 2 kultakin neljänneskunnalta.[874]
(7) Kaikki edellä mainitut maanvoudin tulot olivat veronalaisten maksettavia säännöllisiä veroja. Niiden lisäksi nauttivat maanvoudit monenlaisia epävarmoja tai ylimääräisiä tuloja, jotka ovat parhaiten verrattavia elinkeinoveroihin. Niihin kuuluivat ensinnäkin kapakkarahat. Erään luettelon mukaan, joka on laadittu 1540-luvun lopulla nähtävästi verotustarkoituksessa,[875] lasketaan Suomessa ilman Pohjanmaata olleen 235 (239) maalaiskapakoitsijaa, eikä tämä lukumäärä suinkaan ollut korkein.[876] Tällaisia kapakoita (krögare, taverner), joissa tarjottiin olutta ja joita oli kaikkialla eteläisessä Suomessa teitten varsilla, arvatenkin kaikkialla verotettiin jo keskiajalta saakka. Kapakkavero näkyy alkuaan menneen linnaan (linnanvoudille). Eräässä Porvoon läänin asiakirjassa v:lta 1543 seikkaperäisesti kerrotaan, miten kapakanpitäjistä "kukin maksaa 2 leiv. humaloita linnaan oluenmyynnistä ja kutsutaan heitä kapakoitsijoiksi, ja pidetään kapakkaa sen mukaan kuin vuodentuloa maassa saadaan, sen mukaan he alkavat oluenmyyntiä ja luopuvat siitä, kun itse tahtovat eivätkä jaksa".[877] Samasta asiakirjasta nähdään, kuinka vero toisaalta oli joutunut maanvoudeille. Siinä näet luetellaan kolmisenkymmentä Pyhtään, Pernajan ja Porvoon miestä ja sanotaan heidän maksaneen "herralle" (s.o. linnaan) 4 1/2 äyriä ja voudille 13 1/2 äyriä oluenmyynnistä ja "ovat ne nyt suodut ratsuvoudille vuosipalkaksi, koska ei hän linnasta mitään rahaa eikä verkaa saa, ja pitää hän sen edestä 2 ratsuvarustusta". Luultavasti muuallakin Suomessa alkuaan linnaan humaloissa suoritettu vero samalla tavoin muuttui maanvoudille suoritettavaksi rahaveroksi. Kapakkaveroa tiedetään maksetuksi paitsi Porvoon läänissä myöskin Varsinais-Suomessa,[878] Viipurin läänissä, missä veron määrä vaihteli 1-6 mk:aan kapakoitsijalta,[879] sekä Hämeessä, missä maavoutien kapakkarahoja useissa seuduin mainitaan, vaikkei veromäärästä ole tietoa.[880]