Lapin rikkaudet, etupäässä tietysti turkikset, olivat siten jo sangen varhaisina aikoina saattaneet norjalaiset, kainulaiset ja karjalaiset — joukkoon lienee lisättävä vielä ruotsalaiset — käymään kauppa-, verotus- ja ryöstöretkillä Lapin laajoilla aloilla ja milloin sopi myöskin toisten verottajain alueilla. Näillä retkillä oli epäilemättä tärkeä sijansa Pohjolan muinaiskansain taloudellisessa ja valtiollisessa elämässä. Hoitaakseen kaukaisia tulolähteitänsä ja puoltaakseen omaansa ahnaita kilpailijoita vastaan täytyi lapinkävijäin perustaa joitakin alkuisia valtiolaitoksia. Sadun sanat kainulaisten kuninkaasta ja saaliinjaosta ansaitsevat siinä kohden huomiota, koska se on vanhin ja ainoa tunnettuihin oloihin perustuva tieto pakanuuden ajalla suomalaisten keskuudessa tai Suomen alueella vallinneen valtiojärjestyksen laadusta.

Jo hyvin aikaisin näkyy karjalaisten valta muita ennen ehtineen nykyisen Suomen ja Vienan Karjalan pohjoisille seuduille, aina Jäämeren rannoille saakka. Kun karjalaiset joutuivat novgorodilaisten alaisuuteen, joutui myöskin lapinverotus Novgorodille. Norjan kuninkaan ja Novgorodin ruhtinaan v. 1251 tekemästä sopimuksesta on eräs v:n 1330 aikoina tehty kirjaanpano säilyttänyt mielenkiintoisia tietoja. Aivan niinkuin Itämeren maakuntien alueilla oli seutu, jota kaksi valloittajaa verotti, niin täälläkin jätettiin yhteiseksi verotusalueeksi Malangin vuonolta Turjanniemeen ja Vieljoelle Kantalahden rannalle ulottuva alue. Edelleen selviää, että veronalaisuuteen nähden oli rotu ratkaiseva: kaikki karjalaiset olivat jäävät Novgorodin alaisiksi, mutta norjalaiset saivat verottaa paitsi lappalaisia myös puolikarjalaisia, joilla oli lappalainen äiti. Sovitulla alueella verottajat saivat ottaa ainoastaan viisi oravannahkaa jouselta.[112] Kaikesta näkyy, että lappalaisten suoritettava turkisvero oli varsinaisesti se valtio-asia, joka aiheutti pohjoisimpain valtain sopimusten teot niinkuin sodatkin.

Ikivanhaa juurta oli karjalais-novgorodilainen valta myöskin Pohjanlahden peräseuduilla. Kemiläisten kuuluisassa valituskirjassa v:lta 1490 kerrotaan venäläisten (venäjänkarjalaisten) väittävän Perä-Pohjolan maitten ja vesien kuuluvan Venäjälle Pyhäjokeen saakka etelässä ja venäläisten sillä perusteella vaativan veroa suomalaisilta "kolme valkonahkaa mieheltä" sekä puolet lohensaaliista.[113] Tässä täysin uskottavassa perinnäismuistossa epäilemättä esiintyy karjalaisten muinainen heimo- ja valtaraja muita suomalaisia heimoja vastaan sekä ikivanha turkisvero, joka alkuaan oli näiden seutujen lappalaisten karjalaisille isännilleen maksettava.

3. HÄMÄLÄISTEN LAPINRETKET.

Ennen historiassa mainittuja pirkkalaisia ja vielä heidän aikanansa liikkuivat myöskin hämäläiset lapinretkillä kaukaisilla Pohjan perillä. Se tuntuisi melkein uskomattomalta, elleivät selvät todistuskappaleet sitä vahvistaisi.

Tornion käräjillä 1420 näet valittivat pirkkalaiset, että irtolaismiehet (lösmän) Hämeestä, joilla oli vain hyvin pieniä osuuksia lappalaisiin, kuljeksivat kaikkialla Lapissa vahingoittamassa varsinaisia verottajia. Valituksen johdosta kiellettiin lapinkäynti niiltä, joiden osuus oli kokonaista oravannahkaa pienempi s.o. joiden vero kruunulle ei tehnyt kokonaista oravannahkaa. Niiden, joihin tämä tuomio koski, tuli luovuttaa osansa lähimmille sukulaisilleen ja osaveljilleen.

Toisesta asiakirjasta, joka on v:lta 1454, selviää, että Piitimen ja Luulajan pirkkalaiset Länsipohjassa olivat saaneet haltuunsa muutamia lappalaisia laillisella jaolla "jakoveljiltänsä Hämeessä".

Muistotarinoita hämäläisistä on Perä-Pohjolassa säilynyt vielä myöhempiinkin aikoihin. Erään 1500-luvun Lapin voudin muistoonpanon mukaan olivat pirkkalaiset tulleet Hämeestä, asettuneet Kemiin ja Tornioon ja retkeilleet aina Kuolan niemimaalle saakka. Myös paikannimet sellaiset kuin Hämeenjärvi ja Hämeenlammet Kiimingin ja Haukiputaan rajamailla sekä Hämeenperän kallio Olhavan ja Kuivaniemen välillä[114] saattavat olla muistoja hämäläisten retkistä täällä saakka.

Perä-Pohjolassa retkeilleet hämäläiset ovat varmaan lähinnä olleet
Satakunnan asukkaita. Siihen viittaa sekin, että Bo Joninpoika
Perä-Pohjolaa koskevissa asioissa v. 1374 vetosi myös Kokemäen ja
Pirkkalan asukkaiden vanhimpain todistuksiin.[115]

Lappalaisten ja hämäläisten näissä asiakirjoissa ja muistoissa esiintyvä suhde on sangen omituinen. Ei tunneta mitään hämäläistä valtiota eikä mitään hämäläistä kuningasta tai ruhtinasta, jonka alamaisia lappalaiset olisivat olleet. Ylipäänsä ei puheena oleva suhde ole verrattava historiallisen ajan valtiollisiin alistussuhteisiin. Sitä ei voi käsittää muuksi kuin alkuisimmaksi rodulliseksi valtasuhteeksi, joka on verrattava klassillisen muinaisuuden orjuuteen.