Tässä esiintyvä ikäraja ei ole kirkollisen kypsyyden, vaan ilmeisesti työkykyisyyden. 15 vuotta täyttänyt nuorukainen Hämeessä katsottiin työkykyyn nähden täydeksi mieheksi ja vaadittiin häneltä linnapäivätöitä.
Tämä aikainen täysi-ikäisyyden määrä näyttää muinoin olleen laajalle levinnyt tapa. Vanhemman Vestmanlannin lain mukaan alkoi käräjäkelpoisuus 15 vuoden ijästä.[196] Huomattava on, että puheenaoleva laki oikeittain oli Taalainmaan laki, joka maakunta muinoin kuului Ruotsin jousi- ja turkisveroalueeseen. Niinikään on merkittävä, että vanha laillinen ikä Walesin keltiläisillä oli 14 vuotta.[197] On mahdollista, että Suomen jousiverojen yhteydessä 15 vuoden ikäraja on ollut laillisen ijän määräaika suomalaisilla heimoilla ja sen vuoksi tullut huomioonotetuksi heimokautisessa jousiverotuksessakin. Ruotsin myöhemmässä, edistyneemmässä yhteiskunnassa oli jo hyvin vanhoina aikoina 20 vuotta laillinen ikä.[198] Tämä laillisen ijän raja lienee Suomenkin edistyneemmissä osissa ollut keskiajalla vallitseva. Tavataanpa sitä jousiverojenkin alueella. Lapvedellä, karjalaisen oikeuden piirissä, alkoi uuden ajan alussa täysi-ikäisyys 20 vuodesta; jouseksi näet siellä luettiin kukin mies, "joka on 20 vuoden vanha ja on vapaa ja työhönpystyvä ja aina siksi kunnes hän tulee 50-vuotiaaksi ja sitten hän poistetaan jousimiesten luettelosta".[199] Jousilla oli siis myöskin ylimmät ikärajansa. Vanhat ja vialliset olivat Savossa jousiveroista vapaat.[200] Paltamossa pääsivät 60-vuotiaat kruunun jousiluvusta vapaiksi.[201]
Myöhempinä aikoina mainitaan jousen Pohjanmaalla merkinneen talon suuruutta eli maalukua. Sellainen ilmaisutapa luonnollisesti kehittyi sellaisena aikana, jolloin talossa olevasta jousiluvusta riippui sen taloudellinen arvo.[202]
Uuden ajan alussa oli alkuperäinen jousi-käsite jo suureksi osaksi menettänyt merkityksensä, kuten näyttää kirkonkin vaikutuksesta. Kirkollisessa verotuksessa Ylä-Satakunnassa pidettiin nyt jousina talonpoikain työkelpoisia poikia, jotka kävivät "jumalan pöydässä".[203] Kemissä ja Salossa otettiin jo v:n 1345 kymmenyssäännön mukaan jousiveroja myöskin rengeiltä ja tilattomilta, joita kirkko katsoi seurakunnan jäseniksi.[204] Toiselta puolen kehittyi jousiverotus Kemissä sellaiseksi, että jouseksi luettiin jokainen talollisen poika olipa suuri tai pieni.[205] Samalla tavoin luettiin 1600-luvun lopulla Paltamossa "kirkon jousiksi" kaikki 12-13 vuotta täyttäneet, Herran ehtoollisella käyvät,[206] ja Pohjois-Savossa jousi 1600-luvulla merkitsi talonomistaja-pariskuntaa.[207]
Näin merkitessään kirkollisia veroja suorittavia naisiakin oli verojousen alkuperäinen merkitys jo kokonaan himmennyt.
Suomalaisia oloja vastaavia vero-oloja tavataan myöskin Suomen jousialueen lähimmillä naapurialueilla.
Siinä sopimuksessa, jonka Novgorodin ja Norjan hallitsijat v. 1251 tekivät Ruijan lappalaisten ja karjalaisten verottamisesta, mainitaan jousia turkisverojen perusteena.[208] Saamme siitä käsityksen tämän veroyksiön ikivanhuudesta pohjoisilla alueilla.
Käkisalmen Karjalan verotusoloja koskee n.s. Vatjan viidenneksen verokirja v:lta 1500. Koko pohjoisessa Karjalassa, Kurkijoen, Sortavalan, Ilomantsin ja Salmin pokostoissa sekä pienemmässä osassa kaupungin (Käkisalmen) pokostaa esiintyy tässä verokirjassa ainoana veropohjana jousi (dukj). Kaikkiaan oli pohjoisessa Karjalassa 3 111 jousta etelämmän Karjalan 928 1/2 obsjaa (maayksiötä) vastaan. Verokirjasta selviää myöskin, että "vanhan kirjoituksen aikaan", joka oli tapahtunut ennen v:tta 1480, oli veroja ruhtinaalle ja arkkipiispalle maksettu turkiksissa. Niinpä oli eräällä Kurkijoen alueella 49 jousta maksanut 54 oravaa, 11 näätää ja jahtihaukan, Sortavalassa 66 jousen verolääni Kiteellä suorittanut 880 oravaa, Ilomantsin Megrijärven 66 jousta 910 oravaa ja eräillä muilla paikoilla 13 jousta antaneet 30 oravaa ja 2 näätää ja Salmissa 15 jousta maksaneet 75 oravaa. Todennäköisesti oli oravavero ollut yleisempikin.
Mutta puheenaoleva verokirja näyttää, että uudet verotavat jo olivat tulleet käytäntöön: jousen laskettiin vastaavan obsjaa ja verot kannettiin tai laskettiin obsjain ja aurain perusteella rahana ja osaviljana.[209]
Jos yhtäläisyys Suomen jousialueen ja Käkisalmen Karjalan välillä on kouraantuntuva, on se myöskin ilmeinen Suomen ja Pohjois-Ruotsin välillä. Vesterbottenissa ja Ångermanlannissa otettiin aivan samalla tavoin kuin Kemissä keskiajalla talvisin jousien mukaan maksettava turkisvero. Helsinglannin lain mukaan, joka on 1300-luvun alkupuolelta, suoritettiin sotalomaveroa (ledungslame) Medelpadissa ja Ångermanlannissa osittain turkiksissa, ja uloinna pohjoisessa, Uumajassa ja Bygdessä, pääsivät asukkaat sotilasrasituksestaan vapaaksi suorittamalla jokaiselta jouselta (båga) kaksi nahkaa (två blåskurna skinn).[210] Täydellinen turkiskulttuuri vallitsi muinoin Taalaissakin, jonka maakuntalaki mainitsee asukkaitten veroina "wighra manna skin" (kelpoisen miehen nahkat), "leöungx skin" (sotaveronahkat) ja "bælskin".[211] Erään tiedon mukaan v:lta 1413 olivat Taalain pitäjät jaetut "belghar" nimisiin piireihin.[212] "Bælskin" ja "belghar" vastannevat suomen "palke" nimitystä, joka keskiajalla merkitsi näädän tai kärpän nahkoja.