Viimemainitut seudut olivat jättäneet metsästyskannan nähtävästi jo ennen ruotsalaisen vallan tuloa, koskapa historia ei ole sikäläisestä metsästysasteesta muistoa säilyttänyt. Se aika, jolloin metsästys oli hallitsevana elinkeinona hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla, oli keskiajan loppupuolella näitten alueitten rintamailla ilmeisesti jo aikaa sitten mennyt: pesäseudut ja suurin osa erämaitakin olivat silloin jo turkiksista niin tyhjentyneet, ettei niiden saantiin enää voitu elämistä perustaa. Näin ollen on metsästyskannan varsinaisena historiallisena valtakautena hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla ollut aikaisempi ja aikaisin keskiaika eli valloituksen vuosisadat.
Tämä aikamäärä vastaa suunnilleen Volgan seutujen turkisaikakautta. 11. ja 12. vuosisadalla ne seudut olivat kuuluisia kallisarvoisten turkisten runsaudesta, vielä 14. ja 15. vuosisadoilla oli sikäläinen riistarikkaus taloudellisen elämän perustuksena, mutta metsän aitat tyhjentyivät nopeasti ja 15. vuosisadan alussa oli Moskovan tienoilla jänis ainoa metsästettävä.[226]
Suomen vanha turkiskulttuuri perustui kauppaan. Maailman turkiskauppa veti näkymättömin käsin vihdoin suomalaisetkin alueet vaikutuspiiriinsä saaden aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Kansan kotoisessa taloudessa vanhaan tapaan kaiketi syötävän riistan pyytämisellä ja kaskiviljelyksellä oli tärkein sija. Mutta turkistaloudesta tuli johtava elinkeino. Turkikset olivat rahaa ja raha rikkautta ja valtaa. Turkiskausi oli varmaan sekä edellisiä että jälkeisiä aikoja pääomarikkaampi ja pääomavaltaisempi. Rauhallisen kehityksen lisäksi, minkä uusi kauppa aiheutti, tuli nyt entistä enemmän myös sotia ja verotusretkiä. Heikot lappalaiset joutuivat ahnaitten naapuriensa vero-orjuuteen, suomalaiset heimot joutuivat uusiin kohtaloihin.
Taka-Karjalan ja Perä-Pohjolan myöhemmistä oloista voidaan osaksi päätellä, minkälaisia turkiskauden olot etelämmässä Suomessa ovat olleet. Aikaisemman turkiskauden olot ovat kuitenkin olleet monessa suhteessa toisenlaiset. Silloinen yhteiskunta oli vielä puhtaammin heimokuntainen. Kaiken yhteiskunnallisen niinkuin taloudellisenkin elämän varsinaisena pylväänä alkuisin oli metsästyskykyinen heimomies, "jousi". Tietolähteistämme saamme harvapiirteisen, mutta kuitenkin paljon puhuvan kuvan turkiskauden yksinkertaisista verotus- ja hallintolaitoksista, joiden rinnalla edellisessä pääluvussa kuvatut verotukset ja hallinnon alkumuodot myöskin varmaan olivat käytännössä.
Olemme nähneet myöskin piirteitä, kuinka jousesta sitten tuli "suitsuja" ja "koukkuja", turkisveroista vilja- ja rahaveroja, ja kuinka ylipäänsä vanha turkiskulttuuri väistyi syrjään pysyvän maanviljelyskulttuurin tieltä.
IV. AHVENANMAA KESKIAJALLA.
1. MERIKULTTUURI.
Kuinka toisenlaiseen maailmaan joudummekaan, kun karjalaisten jousimiesten oravisaloista ja heidän kaskisavuisilta heimomailtaan annamme ajatusten siirtyä Ahvenanmaan lauhkeaan saaristoon aavain merten yhtymäkohdalla!
Tämä luonnoltaan Suomen mantereen luonnosta poikkeava saarimaa on historiallisessa viljelyksessäkin muusta maastamme eriävä. Usein on huomattu ja huomautettu saarimaitten erityistä taipumusta säilyttää oloja, jotka niihin kerran ovat juurtuneet. Sellainen ominaisuus on Ahvenanmaallakin. Siellä on ollut ja on vieläkin tapoja ja oloja, jotka näyttävät vain paikallisilta poikkeuksilta, mutta lähemmin katsoessa ovat vanhuuden jätteitä, jotka ovat täällä säilyneet, kun ne muualta jo aikaa ovat hävinneet. Ahvenanmaalla on harjoitettu lammashoitoa Itämeren saarten ikivanhaan tapaan aina meidän aikoihimme asti, lampaanhoidon toisissa Suomen seuduissa seuratessa uusimman villatalouden muutoksia. Ahvenanmaalla lienee hevosrotu säilynyt aikuisempana kuin muualla, täällä ei kauranviljely vielä uuden ajan alussa ollut levinnyt, vaikka se muualla Suomessa jo vuosisatoja oli yleiseen maanviljelykseen kuulunut. Radloff Ahvenanmaan kertomuksessaan kustavilaiselta ajalta esittää meille pitäjäin jaon "markkakuntiin", joita sellaisinaan tapaamme Kustaa Vaasan verokirjoissa, jopa vuosisatoja aikaisemmin; Böcker kokoelmissaan 19. vuosisadan kolmannelta vuosikymmeneltä luettelee Ahvenanmaalla joukon ikivanhoja "yhteismaita", jollaisia ei muualla tavata. Ahvenanmaan ominaiselle kulttuurille on siten vanhanaikaisuus, historiallisuus aivan tunnuksellista.
Tämä historialliselle elämälle niin suotuisa saarimaa joutui muita Suomen osia aikaisemmin merentakaisten vaikutusten alaiseksi. Ahvenanmaa on kieltämättä Suomen ja välillisesti myöskin suomalaisten heimojen läntinen kulttuurikehto. Täällä ovat kaikesta päättäen pystyssä vanhimmat keskiajan kirkkorakennukset, täältä on vielä vanhempain aikain muistoja runsaimmin tavattu.