Käytännössä tämä vero oli järjestetty siten, että verokuntaan kuuluvat pienemmät veroyksiöt maksoivat määrätyt äyrit lukumiehelle, joka toimitti lehmän linnaan. Mutta vero oli vielä mutkallisempi. Lapin (Rauman) pitäjässä maksoi kukin täysivero 1 äyrin, ja siten karttuneella rahalla ostivat neljännesmiehet lehmiä ja lampaita linnaan ja käyttivät ylijääneet rahat muihin veromenoihin, linnaan tehtävän työveron korvaukseen, verokalain suolaamiseen, verojen laivaamiseen j.n.e.[334]

Tästä päättäen on Varsinais-Suomessa bolin (verokunnan) alkuaan ollut suoritettava linnaan markka, mikä vero on lunastettu lehmällä. Kun tätä markan lehmää varten paikoin on kultakin täysiverolta maksettu 1 äyri, siis 8 täysiverolta markka, on siis 8 täysiveroa muodostanut nautakunnan. Nähtävästi on lehmää alkuaan käytetty arvoäyrinä, niin että rahan niukkuuden vuoksi on saatu markka lunastaa lehmällä, jonka arvo laskettiin markaksi. Rahan arvon alennuttua oli verottajalle edullista ottaa rahamarkan sijasta lehmä, jonka arvo jo oli paljon suurempi kuin käypä markka; siinä luultavasti syy veron säilymiseen uudelle ajalle saakka. Veron pysyessä entisellään talonpojatkin vanhaan tapaan maksoivat osansa verokunnan lukumiehelle, joka toimitti lehmän linnaan. Kun täysiverojen luku verokunnissa aikain kuluessa kasvoi, karttui nautarahoja enemmän kuin yhden naudan hankkimiseen tarvittiin, jonka vuoksi jäännös käytettiin verokunnan muihin veromenoihin.

Muuallakin Suomessa nautaveroja keskiajalla maksettiin, vaikkemme aina tiedä minkälaatuista veroa tarkoitetaan, koska nautoja on voitu käyttää maksuarvona useammanlaisissa veroissa. Niinpä Raaseporin läänissä v:n 1451 verokirjan mukaan oli suoritettava "kolmaskunnan nautaa varten" (för tridiungs nöt) kultakin verokunnalta 20 äyrityistä (kultakin täysiverolta taaskin 1 äyrityinen) sekä koko pitäjältä 18 äyriä 2 äyrityistä m.m. "veronautarahoja" (skatnötpeningar) varten.[335] "Kolmaskunnan nauta" lienee ollut sama kuin uuden ajan alussa bolin suoritettavana esiintyvä nauta.[336]

Viipurin suurella linna-alueella oli uuden ajan alussa nautakunnan maksettava kinkeriveroa m.m. nauta ja 2 lammasta. Kun Viipurin pitäjästä maksettiin vain 8 kinkerinautaa, vaikka nautakuntia pitäjässä oli 12, on tämä vero siellä varmaan tullut määrätyksi siihen aikaan, jolloin Viipurin pitäjässä oli vain 8 nautakuntaa.[337] Luultavasti noita veronautoja tarkoitti v. 1347 annettu kuninkaan kirje, jossa Viipurin pitäjän asukkaille myönnettiin sellainen oikeus, ettei heidän (työ)verolunastukseksi tuomainsa nautain tarvinnut olla 12 äyrin hintaa parempia.[338] Tässäkin siis nautaa käytetty veron lunastamiseen.

Edellä esitettyjen olojen valossa Ahvenanmaankin muinaiset nautavero-olot käyvät ymmärrettäviksi. Kun v:n 1413 tiliotteessa merkittyyn rahaveroon, 643 mk:aan, epäilemättä sisältyvät nautarahat, mutta tiliotteeseen samalla on merkitty nautakuntain luonnossa suoritettava karjavero — 65 1/2 nautaa, 131 lammasta ja 65 1/2 hanhea —, niin naudat tässäkin varmaan ovat käsitettävät rahaveron vastineeksi tai päinvastoin, joten vero tileissämme ei ole tarkoitettu maksettavaksi kaksinkertaisesti, vaan vaihtoehtoisesti rahassa tai luonnossa.

Naudan, erittäinkin lehmän, käyttäminen rahayksiön vastineena, jopa suorastaan sellaisena yksiönä, on yleismaailmallinen muinaistapa.[339] Skandinaviassakin se tapa on ollut niin yleinen, että esim. Norjan vanhimmassa laissa, Gulathingin laissa, sukusakot ja muita maksuja on määrätty 2 1/2 äyrin hintaisissa lehmissä.[340] Suomessa on nautakarja muinoin ollut suosittu maksuväline, ja veron, nimenomaan rahaveronkin, suorittaminen naudoilla on edellä kerrotuista esimerkeistä päättäen ollut muutamissa keskiajan Suomen seuduissa varsin yleistä. Emme tarkemmin tunne nautaverotuksen ominaisuuksia ja kehittymistä. Mahdollisesti voisi kuitenkin veronautain hintasuhteista tehdä joitakuita yleisiä päätelmiä tästä verosta.

Ruotsin maakuntalakien mukaan teki lehmän hinta 3-4 äyriä hopeaa, mikä vastaa 6-8 äyriä silloista käypää rahaa. 1300-luvun puolivälistä lähtien oli lehmän tavallinen hinta Suomessa läpi keskiajan 12 äyriä (1 1/2 mk).[341] Ahvenanmaan nautakuntain uuden ajan alussa maksamat nautarahat — 6 markkaa —, tuntuvat yhden naudan hinnaksi ilmeisesti liian suurelta määrältä. Sitävastoin 6 äyriä eli se määrä, jolla kukin täysivero otti osaa nautakunnan lehmän hankkimiseen, edustaisi hyvin lehmän arvoa Ruotsin maakuntalakien aikana. Kun 6 ruotsal. äyriä Ahvenanmaalla käytetyn laskutavan mukaan vastasi 8 tanskalaista äyriä eli täyttä markkaa, näyttäisi mahdolliselta, että Ahvenanmaan nautavero olisi tullut säädetyksi suunnilleen Ruotsin maakuntalakien aikana ja että aluksi jokaisen bolin (täysiveron) tuli suorittaa markan arvoinen nauta. Tämä vero oli luonnollinen eikä sisältänyt muuta kuin että bolit saivat naudalla suorittaa sen markan, jonka ne markkajärjestelmän mukaan olivat velvolliset (sota)veroksi suorittamaan. Myöhempinä aikoina bolit (täysiverot) edelleen maksoivat markkansa verolehmää varten, jonka hankkimiseen veron pysyessä entisellään ja rahan arvon alentuessa nyt tarvittiin kokonainen nautakunta. Asutuksen laajentumisen kautta kasvava nautakuntain luku osittain korvasi sen verolehmäin luvun vähennyksen, minkä uusi järjestely sai aikaan. Täten olisi myöskin nautakuntain synty Ahvenanmaalla määrättävä Ruotsin maakuntalakien valta-ajan loppu- tai jälkiaikaan.

Tämä on sanottu ainoastaan mahdollisuutena. Lisävalaisu on tarpeen, ennenkuin tästä perustavasta kysymyksestä voidaan täysin varmoja päätöksiä tehdä.

Olemme v:n 1413 tilien johdolla päässeet tutustumaan Ahvenanmaan verojärjestelmään unioniajan alussa ja osittain sitä vanhempina aikoina. Karjavero ja ruokavero, jotka ovat pääosana v:n 1413 listassa, ovat alkujuuriltaan Ruotsin maakuntalaeissa esiintyvää kuninkaankinkeriä, ehkäpä osalta ikivanhaa sotalomaveroakin. Alkuun päästyään kinkeriverotus nopeasti kehittyi pitkin 1300-lukua. Sen kehityksen varmaan aiheuttivat valtiovallan paisuminen, voutihallinnon juurtuminen ja maakuntaisten itsehallintolaitosten taantuminen. Tämän aikakauden uudet verot olivat yleensä ruoka- ja karjaveroja, koska niillä oli vanhaa pohjaa ja koska veroja ensi sijassa tarvittiin valtakunnan herrain sekä heidän hoviensa ratsujoukkojen ylläpitämiseen.

Sen mukaisesti kehittyivät Ahvenanmaankin vero-olot. Vero rasitti nyt tiloja, joiden luku sitten ensimäisten ledungverojen oli huomattavasti kasvanut. Kun tämä kasvaminen kuvastuu verokirjoissa, saatamme yleisimmissä piirteissä seurata asutuksen levenemistä muinaisella Ahvenanmaalla. "Talonpojat" eli "täysiverot" järjestyivät nyt 8-osaisiin nautakuntiin, joista kukin suoritti määrätyn karja- ja ruokaveron, tasaten sen keskenään täysiveroluvun perusteella. Nautakunnan tärkeimpänä verona oli lehmä, nauta, jota mahdollisesti jo aikaisemminkin bolit olivat suorittaneet alkuperäisen markan veron sijasta. Naudan suorittamiseen liittyi ryhmä muitakin veroja, minkä kautta nautakunnan verotoiminta tuli huomattavaksi. Syystäpä voitaisiin tätä aikakautta Ahvenanmaalla nimittää kinkeri- tai nautakunta-ajaksi.