Suomalaisia keskiajan tutkimuksia: Veroja, laitoksia, virkamiehiä - Väinö Voionmaa

Mutta aikaa ennen Pähkinäsaaren rauhaa oli myöskin Ruotsin kruunun vaikutus alkanut P.-Pohjanmaalla. Ammoisista ajoista olivat Ruotsin ja Suomen kauppiaat tottuneet kesäisin tekemään kaupparetkiä Pohjanlahden perille. Useat kauppamiehistä asettuivat "pirkkalaisina" pysyvästi Kemiin ja Tornioon lapinkäyntiä harjoittamaan. Tämä kauppa ja asutus tuskin olisivat pysyneet voimassa ilman Ruotsin kruunun suojelusta ja tukea.

Muita uuraammin työskenteli katolinen kirkko kymmenen virran maan liittämiseksi kristikuntaan ja Ruotsin valtaan. Tuskin oli Pähkinäsaaren rauha tehty, kun Salon ja Kemin asukkaat määrättiin maksamaan kymmenyksiä katoliselle kirkolle (1329) ja v:n 1345 aikoina olivat mainitut seudut jo järjestyneitä kirkkokuntia papinmaksuineen. Näistä puskuripitäjistä käsin harjoitettiin käännytystyötä pakanain ja toisuskoisten keskuudessa; erään tiedon mukaan v:lta 1374 oli aikaisemmin Torniossa kastettu parikymmentä henkeä lappalaisia sekä Oulussa, Simossa ja Kemissä asuvia karjalaisia.[428] Näin tuli Novgorodin alamaisista hyviä Ruotsin valtakunnan asukkaita ja heidän maastaan jatkoa Ruotsin pohjoiseen valta-alueeseen.

Korsholman linnan perustettua tuli koko Pohjanmaa sen alaiseksi. Kaakaman joki sovittiin Turun ja Upsalan hiippakuntain rajaksi. Näin P.-Pohjanmaa järjestyi Ruotsin valtakunnan osaksi. Mutta Pyhäjoki jakoi Pohjanmaan kahteen osaan, eteläiseen ja pohjoiseen provastikuntaan, muistuttaen vielä kauan näiden osain muinaisten vaiheitten erilaisuutta.

Uuden ajan alussa olivat Pohjanmaan aluejaot ja verotusolot hyvin alkuiset. Koko Pohjanmaa jakaantui 5 suureen pitäjään, joista kukin jälleen oli jaettu 4 neljännekseen. Pitäjät olivat Mustasaari, Kyrö, Pietarsaari, Salo ja Kemi. Näiden pitäjäin neljänneskunnat kehittyivät vähitellen omiksi vero- ja kirkkopitäjiksi. Kyrön pitäjän Vöyrin neljänneskuntaa mainitaan v. 1531 myös Vöyrin pitäjäksi, Pietarsaaren Kaarlebyn neljänneskuntaa myös Kaarlebyn pitäjäksi. Liminkaa kutsutaan samaan aikaan pitäjäksi, mutta se sisälsi vain yhden neljänneskunnan, niinkuin Iinkin pitäjä; kun Kalajoen ja Hailuodon neljännekset sekä Liminka ja Ii kaikki maksoivat samansuuruisen veron, olivat ne jo siitäkin päättäen saman kokonaisuuden (Salon emäpitäjän) osia.[429]

Pohjanmaan ja Satakunnan välitysalueeksi jäi Närpöö. Se luettiin uuden ajan alussa kuten kauan ennenkin (1413) Satakuntaan. Toiselta puolen Närpöön alue ulettui E.-Pohjanmaan sydänseuduille saakka — Vargö (Bergö) lähellä Merenkurkkua ja Pirttikylän seutu luettiin siihen —, se ei ollut selvillä rajoilla erotettu Pohjanmaasta ja sen vanhin tunnettu verotuskin oli samantapainen kuin Pohjanmaalla.[430] Närpöö siis lienee luettava alkuperäiseen Pohjanmaahan, vaikka se muun Pohjanmaan eristyessä omaksi hallintoalueeksi jäi Satakunnan voutien hallittavaksi.

Pohjanmaan säännöllinen aluejako ilmaisee verottajan olleen sitä järjestämässä ja vastaa pääpiirteissään Viipurin ja Savon linnaläänien samanaikuista jakoa, jossa havaitaan kihlakuntia, niissä kussakin 5 suurta pitäjää ja jokaisessa pitäjässä 4 neljänneskuntaa.

Tämän säännöllisen aluejaon ijän määräämiseksi saadaan johtoa Eerik Pommerilaisen v. 1413 laaditun verokirjan säilyneistä otteista. Niissä esiintyy Pohjanmaan jako seuraavanlaisena:[431]

Korsholm

Tästä luettelosta on selvästi poissa yksi 120 savua sisältävä pitäjä, niinkuin helposti huomaa vertaamalla savulta maksettavaa 5 mk:n veroa loppusummaan 2 300 mk. Poissa oleva pitäjä on varmaan Pietarsaari. "Kim" ja "Strand" näin ollen yhteisesti edustavat koko Salon ja Kemin aluetta, mikä alueen savuluvustakin päättäen on luultavaa, koskapa Torniollakaan ei v. 1413 ollut suurempaa savulukua kuin 30, eikä Pohjanmaan eteläisellä äärellä olevalla Närpööllä suurempaa savulukua kuin 70.