Varteenottamalla nämä huomautukset käy samuus v:n 1413 aluejaon ja uuden ajan alussa vallitsevan välillä ilmeiseksi. Kumpanakin aikana oli Pohjanmaalla samat 5 pitäjää. Kumpanakin aikana oli näiden pitäjäin verokyky samassa suhteessa toisiin samanaikaisiin pitäjiin, kuten näkyy seuraavista luvuista:
savuja v. 1413 veron suuruus v. 1531 mk
Mustasaari 120 320
Kyrö 160 400
Pietarsaari (120) 320
Salo ("Strand") 40 128
Kemi 20 128
Sekä v. 1413 että v. 1531 oli Kyrön verokykyisyys juuri 1/4 suurempi kuin Mustasaaren ja Pietarsaaren, jotka kumpanakin aikana olivat keskenään samanarvoiset. Kumpanakin aikana jäi Salon—Kemin alueen verokyky kauas eteläisten pitäjäin taakse.
Molempina aikoina on Pohjanmaan aluejaon täytynyt olla aivan sama. Siinä koossa, missä Pohjanmaan pitäjät ja neljäskunnat uudenajan alussa esiintyvät, ne siis ovat olleet olemassa jo ennen v. 1413.
On mahdollista, että Pohjanmaan savu-verotus on peräisin Eerik Pommerilaisen verojärjestelystä. Mutta mahdollista on myöskin, että se on vähäistä aikaisempi, 1300-luvun loppupuolelta. Savu näet on, kuten ennen on osoitettu, erityisesti 1300-luvun loppupuoliskolla kestäneellä maakuntalinnain rakennuskaudella käytetty veroyksiö. Tietystikin tuli Korsholman linnan rakentamisen yhteydessä Pohjanmaallakin lisätty verotus tarpeelliseksi, ja silloin saattoi savulasku sielläkin tulla käytäntöön ja samalla Pohjanmaan keskiaikainen aluejakokin saada lopullisen muotonsa. Jos Albrekt Meklenburgilaista pidämme Korsholman linnan rakennuttajana, on hänen hallitustansa pidettävä myöskin savuverotuksen alkuna.
Uuden ajan alussa maksoivat Pohjanmaan pitäjät rahaveronsa määrättyinä sopimussummina pitäjittäin. Perusteita, joiden mukaan vero oli maksajain kesken jaettava, tilikirjoissa ei mainita. Luonnollisesti on vero kuitenkin ollut talonpoikain keskenään tasattava tiettyjen perusteiden mukaan. Emme erehtyne väittäessämme, että peruste on uuden ajan alussa ollut samanlaatuinen kuin v. 1413, s.o. savu tai sen myöhempi vastine. Että taasen savu täällä, niinkuin Ahvenanmaalla ja lounaisessa Suomessa, on aikanansa merkinnyt todellista tai laskettua täyttä tilaa, täysiarvoa, se käypi selville jo savujen suhteellisen vähäisestä lukumäärästä ja niiden maksettavan suuruudesta v. 1413.
Savun suuruuden tai arvon tarkempi määrääminen oli tietysti jo varhaisella asteella välttämätöntä. Uuden ajan alussa toimitettiin Pohjanmaalla tilain arvioimista "veromarkoittain" siten, että talonpojan viljelysmaalle, karjalle ja irtaimelle omaisuudelle laskettiin vissi määrä veromarkkoja ja kultakin sellaiselta veromarkalta suoritettiin veroa 1 äyri — siis samanlainen menettely, joka 1530-luvulla oli käytännössä Satakunnassa ja Porvoon läänissä. Pohjanmaan tilikirjoissa v:lta 1540 mainitaan, että tämän veronlaskutavan oli Jacob på Siöö tuonut Pohjanmaalle; myöhemmin ilmoitetaan Pohjanmaalla olevan tapana, että kansa keskenään joka kolmas vuosi arvioi kunkin varallisuuden, jopa "oluet ja ruuan" veron jakamista varten.[432] Jacob på Siöö tätä kansantapaa tuskin on tuonut Pohjanmaalle, sillä omaisuuden arvioiminen veroa varten on ikivanha alkuinen tapa, joka hyvin on saattanut olla Pohjanmaallakin käytännössä jo keskiaikana; arvioimista on uuden ajan alussa kumminkin voitu toimittaa uusien yhdenmukaisten ja tarkempain perusteiden mukaan ja sitä pitää kokonaan uutena veronpanona.
Alkuperäisyyttä tai itsenäisyyttä emme Pohjanmaan veroissa yleensä voi huomata. Ne muistuttavat useissa kohdin Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen ruotsalaisperäisiä verojärjestelmiä, jotka ilmeisesti ovatkin niiden esikuvana olleet. Poikkeuksen tekee ainoastaan Etelä-Pohjanmaan vanhin kirkollinen verotus ja Perä-Pohjola, joissa suomalaisten heimojen muinaiset kansaiset olot kuvastuvat eteemme.