Voidaan esittää useitakin seikkoja tämän omituisen ilmiön selittämiseksi. Käy esim. ajatteleminen, että valloitetun maan olojen sellainen järjestäminen olisi ollut korkeammalla kannalla olevan valloittajan harkittua tointa. Sellaisia valloittajia kumminkaan tuskin tuntee keskiajan todellinen historia, jossa sen sijaan paljon kerrotaan ylivallan häikäilemättömästä käytöstä ja heikompivoimaisen sorrosta. Paremmalla perusteella voidaan viitata valloittajain vähälukuisuuteen. Jos jotain Ruotsista tullutta uutisasutusta olisikin valloituskautena täällä tapahtunut, ei se levinnyt saaristoja ja kapeaa rannikkovyöhykettä laajemmalle eikä missään tapauksessa riittänyt aikaansaamaan mainittavampaa kansallisuusmuutosta valloitetuilla alueilla. Hyvin tärkeäksi tekijäksi on vielä katsottava Suomen maantieteellinen asema, joka ylimuistoisista ajoista nykyisiin saakka on osoittautunut suotuisaksi täällä olevain kansallisuuksien säilymiselle; erittäinkin oli niin laita muinaisina aikoina, jolloin meret ja suunnattomat erämaat enemmän kuin myöhemmin pitivät Suomea erillään naapurimaista.
Nämä yleiset seikat selvittävät sitä puolta valloituskysymyksestä, joka koskee vanhain kansallisuusolojen säilymistä valloituksen jälkeen.
Mitä taas valloituskauden yhteiskunnallisiin ja valtiollisiin oloihin tulee, niin on historianesittäjäin huomio yleensä keskittynyt valloittajiin ja Ruotsin olojen vaikutukseen Suomessa. Mutta ruotsalaisen valloituksen omituisuus ei ollut ainoastaan siinä, mitä se täällä teki, vaan myöskin siinä, mitä se jätti tekemättä. Valloittajain perustamain, monessa suhteessa varsin heikkojen, yhteiskuntalaitosten ohella havaitaan täällä valloituksen vuosisatoina ja yleensä vanhempana keskiaikana runsasta omaperäistä kehitystä. On kerran otettava tutkittavaksi tuo viimemainittukin puoli valloituskysymystä ja sen tekijät.
Näistä kotimaisista tekijöistä mainittakoon tässä ensinnäkin Suomen oma ruotsalainen väestö.
Tarkastellessa keskiajan oloja tapaa lounaisen Suomen ruotsalaisella asutusalueella jätteitä ja merkkejä paikallisista sotalaitoksista, jotka ilmeisesti ovat skandinavialaista alkuperää ja ijältään varmaan valloituskautta vanhempia.[11] Sellaisia muistoja tavataan, niinkuin tuonnempana tarkemmin näytetään, alueellisissa jaoissa, oikeudenkäytössä, eräissä liikennelaitoksissa y.m. Tämä tekee luultavaksi, että puheenaolevat seudut jo varhain Ruotsin muinaismaakuntain tapaan itse ovat hoitaneet paikallista hallintoaan ja kyenneet siitä vastaamaan. Varhaisella keskiajalla, valtion keskusvallan vielä heikkona ollessa, tällä maamme ruotsalaisseutujen maakuntaisella itsehallinnolla on ollut mitä suurin valtiollinenkin arvo, koska siitä ensi sijassa riippui ylimmänkin hallinnon etu ja hyöty ja ylin hallinto sitä sen vuoksi suvaitsi. Näitä vanhoja paikallisia muotoja tavataan varsinkin Ahvenanmaalla ja siihen historiallisesti liittyvässä Varsinais-Suomen saaristossa, vieläpä todennäköisesti läntisellä Uudellamaallakin. Maamme vanhat ruotsalaiset alueet siten aivan rauhallisella tavalla välittivät skandinavialaisten yhteiskuntamuotojen leviämistä Suomeen ja jo edeltäpäin tekivät miekkavallan ja väkivallan piirissään tarpeettomiksi.
Suomen ruotsalaiset olivat myös kristinuskon esijoukkoja maassamme. On hyvin uskottava Mikael Agricolan Uuden Testamentin suomennoksen esipuheessa antama tieto, että lounaisen saariston ruotsalaiset — luotolaiset kalandis — olivat kristittyjä kauan ennen kuin muun Suomen asukkaat.[12] Viipuriin saakka ulottuva kristitty seutu, jota riimikronikka Torkel Knuutinpojan retken yhteydessä mainitsee, tarkoittaa todennäköisesti itäisen Uudenmaan ja Länsi-Karjalan rannikon ruotsalaista asutusta, joka kaiketi on tullut alkuun viimeistään Birger jaarlin retken aikana. Nämä kristityt ruotsalaiset saaristo- ja rantalaiset, jotka olivat ikivanhoissa yhteyksissä Ruotsin asukkaiden kanssa, ovat — Ahvenanmaan varhainen sotalaitos varsinkin sitä ajatusta kannattaa — kylläkin voineet ruotsalaisten liittolaisina ottaa osaa Suomen muitten alueitten valloittamiseen.
Vaikka kansalliset eroavaisuudet Suomessa valloituksen aikoina olivat paljon jyrkemmät ja merkitsevämmät kuin myöhemmin keskiajalla, olivat lounaisen Suomen suomalaiset asukkaat jo kauan ennen valloitusta eläneet läheisessä yhteydessä meripuolen ruotsalaisten kanssa, nousseet samalle elinkeinolliselle tasolle kuin ruotsalaiset naapurinsa ja omistaneet samanlaisia yhteiskunnallisia tapoja ja laitoksia kuin he. Samoin tuo lounainen suomalainen heimo, jota kaiketi erityisesti kutsuttiin "suomalaiseksi", vanhemmalla keskiajalla sekä elinkeinollisesti että yhteiskunnallisesti huomattavassa määrässä erosi sisämaan ikivanhoista heimoista, hämäläisistä ja karjalaisista. Ei tähänkään lounaisen Suomen suomalaiseen yhteiskuntaan ruotsalainen valloitus voinut hävittävästi vaikuttaa.
Sisä- ja takamaan suomalaiset heimot, hämäläiset ja karjalaiset, olivat valloituksen aikoina vielä kaskitalouteen perustuvassa heimokuntaisessa tilassa. Mahdotonta olisi ollut Hämeen ja varsinkin Karjalan silloisia yhteiskunnallisia oloja välittömästi muuttaa ruotsalais-länsisuomalaisten olojen mukaisiksi. Valloittaja noudatti ainoaa mahdollista menettelyä: määräsi verot tai sopi niistä asukkaitten kanssa, ja jätti heidät omiin oloihinsa. Sen vuoksi laajalla karjalais-savolaisella asutusalueella vielä vuosisatoja myöhempään tapaamme yhteiskunnan, joka valtiollisesti ja kirkollisesti oli sulanut muuhun Suomeen, mutta perusteiltaan oli muinaissuomalainen. Lännessä ruotsalaiset valloittajat joutuivat tutunomaisiin oloihin, idässä ventovieraisiin — kummassakaan tapauksessa ei uuden yhteiskuntalaitoksen istuttamista tarvittu eikä perinpohjaista olojen muutosta voinut tapahtua.
2. VANHIN KRUUNUNTALOUS SUOMESSA.
Ruotsalainen valtiojärjestys Suomessa alkoi ikäänkuin ulkopuolelta vanhaa yhteiskuntaa, hyvin yksityisenä kruununtaloutena, joka vähitellen laajeni yhä monipuolisemmaksi valtiolliseksi järjestykseksi ja kaivautui yhä syvemmälle maakuntaiseen ja paikalliseen yhteiskuntaelämään.