Suomalaisen ja ruotsalaisen oikeuden alueeseen kuului Varsinais-Suomi ja alinen Satakunta. Tämä alue käsitti epäilemättä ne osat maata, mitkä aikaisimmin joutuivat kristinopin ja Ruotsin vallan vaikutuksen alaisiksi (ensimäisen ristiretken alue). Nimitys suomalainen oikeus kohdistuu niin erityisesti tämän alueen suomalaisiin asukkaisiin, että sitä on katsottava asukkaiden heimonimeksi. Suomal. oikeuden alue siis ilmaisee suomalaiseksi nimitetyn heimon leviämisalaa ensimäisen kirkollisen verotuksen aikana.
Erilaisuus, mikä ilmenee suomal. ja ruotsal. oikeuden välillä niiden vanhimmassa kirkollisessa verotuksessa, näyttää riippuneen ensi sijassa erilaisista kansallisista taloustavoista. Ruotsalaisella alueella s.o. V.-Suomen saaristossa (paitsi Paraisissa) ja rannikoilla oli karjanhoitoon perustuva peltoviljelys ensimäisiä kymmenyksiä määrättäessä jo vakaantunut; vero luonnollisimmin maksettiin väestön tärkeimmästä omaisuudesta, karjasta. Suomal. oikeuden alueella sitävastoin oli vielä alkuperäisen suomal. heimotavan perintönä vallalla viljelysmuoto, joka ei perustunut karjaan ja kotipeltoihin, vaan laaja-alaiseen kaskitalouteen; tällä alueella ei nähtävästikään ollut paljon karjaa,[433] mutta runsaasti viljaa, ja senvuoksi se maksoi ensimäiset kymmenyksensä viljassa, joka täällä meriteitten läheisyydessä varmaan oli yhtä tärkeä ja kaupassa käypä kuin ruotsalaisten seutujen voikin.
Paitsi piispan "nokkaveroa", maksettiin ruotsal. oikeudessa voissa myöskin ruokalisä ja n.s. lehmävero (komålssmör). Myöskin maallisessa verotuksessa 1300-luvun alkupuolella mainitaan voiveron kuuluvan ruotsal. oikeuteen.[434] Voiverot tämän mukaan olivat erittäin tärkeä, luultavasti aivan hallitseva osa ruotsal. oikeuden verojärjestelmässä. On mahdotonta otaksua, että ratkaisevana tässä kohden olisi ollut yksinomaan sellainen tilapäinen seikka, kuin että voi oli veronsaajalle edullisempi, mutta hyvin asianmukaista on, että verotus noudatti taloudellis-heimollisia tapoja ja että voita otettiin sieltä, mistä voita saatiin, ja viljaa sieltä, mistä sitä erityisesti liikeni.
Suomal. ja ruotsal. oikeuden keskinäisissä suhteissa näyttää jo varhain tapahtuneen muutoksia. Havaitaan näet, että ruotsal. oikeuden myöhempiä veroja (ruokalisää y.m.) maksettiin huomattavan paljon laajemmilla alueilla kuin saman oikeuden vanhimpia veroja (piispankymmenyksiä). Toisin sanoen, ruotsal. oikeuden myöhemmät verotavat tulivat käytäntöön eräillä suomal. oikeuden seuduilla. Näiden oikeuksien levenemisalueita yksityiskohtaisesti tutkimalla Fontell on osoittanut, että ruotsal. oikeuden ruokalisää tuli maksettavaksi kaikilla uutisasutuksilla, kansallisuudesta riippumatta,[435] mikä sääntö on selvästi lausuttu myös asiakirjoissa.[436] Jo 1300-luvun alussa tätä sääntöä noudatettiin, mutta luultavasti sitä on käytetty jo 1200-luvulla. Taloudelliselta kannalta tällainen kehitys on hyvin ymmärrettävä. Lounaisen Suomen uutisasutusten metsäoikeudet tulivat varmaan jo aikaisin rajoitetuiksi siihen tapaan kuin Ruotsissakin tytärkylistä (afgärdaby) oli säädetty. Kun uutistaloilla ei ollut tilaisuutta esi-isäin laaja-alaiseen kaskiviljelykseen, täytyi niiden perustaa taloutensa kotipeltoihin ja karjaan ja maksaa veronsa voissa. Muutenkin heimolliset tavat ja ominaisuudet kirkon, hallinnon ja yleensä uusien historiallisten olojen vaikutuksesta vähitellen menettivät alkuperäisen jyrkkyytensä ja tekivät tilaa uusille yhteisille ja yhdenmukaisille oloille.
V.-Suomen asiakirjoissa säilyneistä useista muistoista päättäen suomal. ja ruotsal. oikeuteen kuuluvat asukkaat muodostivat eri verokuntia. Niinpä v. 1463 mainitaan Paimiossa maallisina verokuntina suomal. oikeus ja ruotsal. oikeus.[437] Jako täällä tuskin perustui kansallisuuteen, sillä kirkolliseen suomal. oikeuteen kuului myöhemmin kapea asutusvyöhyke ison joen ja merenlahden varrella sekä Piikkiön joen latvaseutu (vanha suomal. asutus), ruotsal. oikeuteen Sauvonjoen latvaseutu ja itäinen takamaa (uutisasutus).
Rymättylässäkin v. 1463 ryhmitettiin verokunnat suomal. oikeuteen (4 verok.) ja ruotsal. oikeuteen (4 verok.).[438] Jälkimäiseen oikeuteen kuului ainoastaan ulkorantoja ja ulkosaaria s.o. nuorempia asutuksia.
Nekin tilat, mitkä alkuaan kansallisuuden perusteella olivat joutuneet suomal. tai ruotsal. oikeuteen, pysyivät siinä omistajain vaihdoksista huolimatta ja siten saivat samanlaisen pysyvän veroluonteen kuin uutisasutuksilla oli. Kun v. 1335 eräs henkilö vaihtoi Turun piispalle Rymättylän suomal. oikeudessa olevan tilansa, niin tila varmaan jäi suomal. oikeuteen uuden omistajan kansallisuudesta huolimatta.[439] Tunnettu on myöskin, että v. 1446 Liedossa käytiin rajoja suomal. ja ruotsal. oikeuden välillä, joten täälläkin alueet olivat muuttumattomat.[440] Koko tämä alkuaan kansallinen järjestelmä siten vähitellen kiintyi maahan, muuttui alue- ja maajärjestelmäksi, jolla ei enään ollut mitään tekemistä kansallisuuksien kanssa.
Jo varhain näkyvät eri oikeuksiin kuuluvat verokunnat ryhmittyneen eri veropitäjiksi. Maskun pitäjässä uuden ajan alussa oli 5 verokuntaa, joista 3 (Ylimmäinen, Keskimmäinen ja Utamaan) oli suomal. ja 2 (Karvatun ja Koverin) ruotsal. oikeutta. Viimemainitut ruotsal. oikeuden verokunnat olivat nyk. Merimaskun seudulla ja ne nähtävästi muodostivat sen "Karvatun pitäjän", jota mainitaan v. 1405.[441]
Vehmaan suomal. oikeutta mainitaan hallinnollisena alueena v. 1418, ruotsal. oikeutta samalla tavoin v. 1447.[442] Maalliseen verotukseen nähden Vehmaa v. 1463 jakautui suomal. ja ruotsal. oikeuteen, joissa kummassakin oli 2 verokuntaa.[443] Uuden ajan alussa olivat "Vehmaan suomalainen" ja "Vehmaan ruotsalainen" pitäjä eli "lääni" vielä olemassa, kummassakin 3 verokuntaa.
Aivan samanlainen jako oli keskiajalla Vehmaan naapuriseudussa, Uudellakirkolla. Ruotsal. oikeuden alue esiintyy vv. 1463-1464 "Velluan pitäjän" ja myöhemmin "Pettäisten läänin" nimisenä veropitäjänä, johon alkuaan kuului 2, mutta myöhemmin 3 verokuntaa.[444] Suomal. oikeuteen kuului 3 verokuntaa sisältävä "Hallun pitäjä", jota asiakirjoissa mainitaan vv. 1413, 1437, 1463-1464 ja vielä uuden ajan alussa.[445] Tämä sama jako oli vielä aikaisemmin käytännössä myöskin kirkollisella alalla, sillä 1400-luvun alussa Uudenkirkon kirkkopitäjä oli jaettuna 4 yökuntaan, joista 2 vastaa suomal. ja 2 ruotsal. oikeuden alaa.[446]