Mutta sekä Velluassa että Hallun pitäjässä (Kodialassa) lienee muinoin ollut omat kirkkonsakin; jälkimäisen rauniot vieläkin ovat näkyvissä. Ilmeisesti nämä pienet kirkkokunnat ovat vanhemmat kuin todennäköisesti 1400-luvun alussa perustettu "uuden kirkon" suuri kirkkokunta, johon vanhat pienet kirkkokunnat yhdistettiin. Uudenkirkon suomal. ja ruotsal. oikeuden alueet siis ovat — niinkuin Meinander ja Rinne huomauttavat — aikaisemmin olleet myös kirkkopitäjiä.[447]
Onko tämä kirkkokuntajako riippunut alkuperäisistä kansallisuusoloista vai uutisasutuksesta? Uudenkirkon suomal. oikeuteen kuuluvat alueet olivat Männäisten jokivarrella, ruotsal. oikeuteen pääasiallisesti rannikolla ja Velluan jokilaaksossa. Ei voi väittää näiden pitäjäin ehdottomasti olleen eri kielialueita. Mutta koska ruotsalaisenkin oikeuden alalla V.-Suomessa tavataan ikivanhoja asutuksia ja koska Maskun Karvatun, Vehmaan ruotsal. oikeuden ja Uudenkirkon Velluan pitäjiin selvästi pääasiallisesti kuului rannikko- ja saaristokyliä, joita voi pitää alkuaan ruotsalaisina, on se luulo oikeutettu, että ruotsal. ja suomal. oikeudessa esiintyvän pitäjäjaonkin, niinkuin alkuisin koko suomal. ja ruotsal. oikeuden pohjana ja perustuksena ovat olleet ikivanhat kansallisuusolot, vaikka tämä peruste uutisasutuksen jatkuessa lakkasi olemasta ratkaiseva.
Eerik Pommerilaisen maakirjassa v:lta 1413 mainitaan V.-Suomen veroyksiöiden joukossa myöskin "koukkuja" (krok). Nähtävästi oli koukkulasku tällöin käytännössä ainoastaan pienemmällä V.-Suomen alueella, sillä verokirjoissa mainittujen 1 546 savun ja 54 bolin rinnalla oli koukkujen luku ainoastaan 345 1/8.[448] Ne harvat yksityistapaukset, joissa V.-Suomen koukkuja mainitaan, ovat 1300-luvun loppupuolelta ja seuraavan sataluvun alkupuolelta ja kohdistuvat Maariaan, Paattisiin, Ruskoon ja Vehmaaseen (?),[449] Kaarinaan,[450] Santamalaan ja Lemuun[451] sekä Mynämäkeen.[452] Kaikki nämä koukut, lukuunottamatta epävarmaa Vehmaan tapausta, ovat suomalaisen oikeuden kylissä. Voidaan siten sanoa koukkulaskun puheenaolevana aikana olleen Pohjois-Suomeksi kutsutun V.-Suomen osan suomalaisen asutuksen kansallisena tunnuksena.
2. KANSALLINEN OIKEUDENKÄYTTÖ — KANSALLISIA LAAMANNEJA.
Veronmaksu ja oikeudenkäyttö olivat keskiajalla niin yhteenkuuluvia asioita, ettei lainkaan ole odottamatonta tavata suomalaisen ja ruotsalaisen oikeuden veropitäjiä myös käräjäpiireinä. V. 1418 laamanni Suni Suninpoika piti kihlakunnankäräjiä Vehmaan suomal. oikeuden asukkaiden kanssa,[453] ja v. 1447 pidettiin samanlaisia käräjiä Vehmaan ruotsal. oikeuden asukkaiden kanssa.[454] Vielä niin myöhään kuin v. 1555 pidettiin kolmet käräjät erikseen Vehmaan suomal. ja ruotsal. oikeuden asukkaiden kanssa, ja samalla tavalla meneteltiin samana vuonna Uudellakirkolla.[455]
Uuden ajan alussa oli Vehmaa niinkuin Uusikirkkokin jo kauan ollut yhtenä seurakuntana ja niiden väestö valtaavaksi osaksi ellei kokonaan suomenkielinen. Laki, jota kummankinlaisilla käräjillä käytettiin, oli sama. Fontellin mainitsemat käräjät pidettiin toistensa välittömässä yhteydessä, suomal. oikeuden käräjät yhtenä, ruotsal. oikeuden käräjät seuraavana päivänä, tai päinvastoin. Voimme lisätä, että Vehmaalla jo v. 1418 luultavasti oli käräjäpaikkakin sama: suomal. oikeuden käräjät pidettiin "kirkolla pitäjän tuvalla", joka tietenkin oli koko pitäjän yhteinen kokouspaikka. Kaksien käräjäin pitäminen samassa pitäjässä sellaisissa oloissa näyttää vain turhalta muodollisuudelta, perinnäistavalta, jota ei ole tullut hävitetyksi.
Eräs Fontellin huomauttama seikka paljastaa meille kysymyksen ytimen. Suomal. ja ruotsal. oikeuden käräjillä oli kummallakin eri lautakuntansa.[456]
Oikeudenkäytön kiintyminen määrättyihin maa-alueisiin on verraten myöhäinen historiallinen ilmiö. Vielä keskiajalla, osittain kauan myöhemminkin, muodostivat Suomessakin määrätyt laitokset ja ihmisryhmät eri oikeuspiirejä; viittaus kirkon oikeuteen, aateliston oikeuteen, linnaoikeuteen, hansakauppiaitten oikeuteen riittää tätä suhdetta valaisemaan. Keskiajan oikeus oli vielä kirjaimellisesti sääty- ja luokkaoikeutta. Silloisen yhteiskunnan yleisimpiä periaatteita oli se, että yksilö oli ainoastaan vertaistensa kautta syylliseksi todistettava. Se oli aikuisemmilta yhteiskunta-asteilta peritty tapa ja yhtä luonnollinen ja luja yhteiskunnan alemmissa kuin ylemmissäkin kerroksissa. Tähän periaatteeseen perustui talonpoikain syylliseksi todistaminen talonpoikaisten todistajain tai lautakunnan kautta. Läpi keskiajan Viron talonpojat syvässä orjuuden tilassaankin säilyttivät omat todistus- ja tuomiolaitoksensa, vaikka oikeuden johto ja sakotusvalta kuuluikin kartanoherralle.[457] Siltä yleiseltä kannalta ovat meidänkin maassamme keskiaikana kaikkialla esiintyvät ja niin tärkeät lautakunnat ja todistajakunnat käsitettävät.
Tällaisen oikeudenkäytön juuret ovat heimokunnalliset. Heimokunnallisuuden kulmakiviä on ollut juuri heimokunnallinen oikeus ja oikeudenkäyttö. Kullakin germanilaisella heimolla, usein pienemmillä heimon osillakin, oli muinoin omat oikeuslaitoksensa. Heimo-oikeus oli heimomiesten oikeus, joka ei ollut mihinkään paikkaan sidottu, vaan seurasi heimoa sen kaikissa vaiheissa. Kun saalalaiset frankit valloittivat Gallian, jättivät he roomalaiselle väestölle sen entisen roomalaisen oikeuden, mutta itse edelleenkin noudattivat omia heimolakejansa, koska pitivät itseänsä ja oikeuttansa roomalaisia ja heidän laitoksiansa parempina. Kun heimo hajosi, säilyttivät hajonneet osat perittyjä oikeuslaitoksiansa niin kauan kuin mahdollista; missä yksinäinen heimomies tai pieni ryhmä heimomiehiä joutui asumaan vieraan kansallisuuden keskessä, niin sittenkin se piti luonnollisena oikeutenaan pysyä omain heimomiestensä tuomiovallan ja oman lainkäyttönsä alaisena.[458]
Suomen suomalaisten heimojen muinaisesta oikeudesta on jälkimaailmalle säilynyt ainoastaan hämäriä ja epävarmoja muistoja. Mutta nähdäksemme on riittävän selviä muistoja siitä, että lounaisen Suomen suomalaisilla — niinkuin toiselta puolen heidän ruotsalaisilla naapureillaan — vielä 1300-luvun alkupuolella on ollut yleinen, kansalliselle pohjalle järjestetty oikeudenkäyttö, mikä ilmeisesti oli aikaisemman heimokunnallisen oikeuden perintöä.