Linnain suuret sillat pidettiin voimassa koko linnaläänin kustannuksella. 1600-luvulla mainitaan Hämeen Ylisessä klk:ssa vanhaksi tavaksi, että täysiverolliset joka kuudes vuosi maksoivat 10 kappaa viljaa niille linnan lähellä asuville talonpojille, jotka sillan korjuun suorittivat. Viipurin linnan siltain rakentamiseen otti alkuaan osaa koko Ruotsin Karjala ja Savo. Vasta 1600-luvun puolivälissä pääsi Savo siitä rasituksesta vapaaksi.[556]
Edellä kerrotut esimerkit ovat kyllä myöhäiseltä ajalta, mutta kun ne koskevat kieltämättä jo keskiajalla rakennettuja siltoja ja kun rakennuksen kustantaminen 6- ja 10-vuotisilla kiertomaksuilla epäilemättä on hyvin keskiajan tapain mukaista, niin voinee mainittujen esimerkkien nojalla katsoa, että siltain lajitusta on Suomessakin jo keskiaikana käytetty.
Se tulee näkyviin myöskin Lounais-Hämeen tuomiokirjoissa 1500-luvun alulta, joissa tuomitaan yksityisiä taloja ja kyliä, mutta myös kokonaisia neljänneskuntia ja pitäjiä sakkoihin rikkonaisista silloista.[557] Siitä päättäen on siltoja rakennettu taloittain, neljänneskunnittain ja pitäjittäin. V. 1508 joutui kaksi Kalvohan pitäjän neljänneskuntaa 10 markan sakkoihin "kihlakunnan sillan rikkoutumisesta", mistä päättäen suurempienkin siltojen ylläpitäminen käytännössä suoritettiin neljäskunnittain. Säännöllinen siltajako koko pitäjän kesken pantiin toimeen Ulvilassa 1551.[558]
Sillanrakennussakot edellyttävät siltain tarkastamista. Uuden ajan alussa sitä ainakin siellä täällä toimittivat erityiset tie- ja siltalautakunnat. Niinpä 1552 tuomittiin Kirkkonummella 12 miestä sakkoihin siitä, etteivät lähteneet siltaintarkastukseen, ja Espoossa samoin 12 miestä sakkoihin vastahakoisuudestaan lähteä tientarkastukseen.[559]
Pysyvästä paikallisesta tiehallinnosta on lounaisesta Suomesta aikaisia muistoja.
Hämeen vanhimmissa verokirjoissa tavataan kaikkialla linnaläänissä neljänneskuntain maksettavan vuotuisen veron joukossa pari verokappaletta teitä ja siltoja varten. Tämän veron tavallisin määrä oli 1 punta ohria ja 1 leiv. humaloita kustakin neljänneskunnasta.[560]
Myöskin Satakunnassa tapaamme tämän veron. Tässä maakunnassa 1540- ja 1550-luvuilla maksettuun "laamanninkinkeriin" sisältyi myöskin useita neljänneskunnittain (kolmanneskunnittain) suoritettavia verokappaleita, niiden joukossa 1 punta siltaohria, jotka Köyliön kappelissa lunastettiin pellavilla ja hampuilla ja Luvian kolmanneskunnassa joka miehen maksettavilla kuivilla säynäillä.[561] Vero oli siis yleensä Satakunnassa nimeltään, perusteeltaan ja määrältään — ja epäilemättä myöskin alkuperäiseltä tarkoitukseltaan sama kuin Hämeessä.
Tuntuu ensimältä hiukan omituiselta, että kruunulle maksettiin erityistä tie- ja siltaveroa, kun teitten ja siltain rakentaminen ammoisista ajoista kuului paikallisiin, luonnossa suoritettaviin rasituksiin. Se ajatus, että puheenaoleva vero olisi tarkoittanut linnain suurten siltain rakentamista ja ylläpitämistä, ei kelpaa, sillä ensinnäkin linnansiltainkin rakentaminen suoritettiin työllä eikä vuotuisena kruununverona, toiseksi tuollaista ylipäistä nimitystä "teitä ja siltoja varten" tuskin olisi käytetty niin erikoisesta verosta kuin linnansillan rakentamisesta, ja vihdoin suoritettiin Hämeessä 1500-luvulla erikseen vero "teistä ja silloista" ja erikseen sen lisäksi ylläpidettiin linnansilta.
Hämeen ja Satakunnan tie- ja siltaveroa ei myöskään voi verrata niihin siltarahoihin, joita v. 1538 muutamat Turun linnaläänin saaristopitäjät maksoivat linnaan laivasiltansa rakentamiseksi, ja tuskin myöskään niihin sillanrakennusturskiin, joita Kökarin asukkaat maksoivat Kastelholmaan arvatenkin samanlaista tarkoitusta varten kuin Turun saaristolaiset Turun linnaan.[562]
Luonnollisempi mielipide on se, että Hämeen ja Satakunnan tie- ja siltaveroa alkuaan olisi maksettu paikallisia liikennelaitoksia varten.