Keskiaikana maksettiin Suomessa yleisesti linnanvoudeille erinäisiä lahjaveroja. Vaikkemme voi tarkemmin määrätä aikaa, jolloin nämä verot ovat tulleet käytäntöön, voimme kuitenkin niiden laadusta ja niiden suoritustavoista päättää, että ne ovat ikivanhoja ja kuuluvat vanhimpaan veroryhmään maassamme.
Yltympäri keskiajan Suomea tavataan useanlaisia kruunulle suoritettuja karja- ja ruokaveroja, jotka kaikki kuuluvat alkuperäisenä pidettävään kuninkaankinkeriin. Tämän veron tapaamme kehittyneenä 1300-luvun alussa, mutta hyvin luultavasti on sekin melkoista vanhempi.
Muita keskiajan kruununveroja — paikalliset verot ja rasitukset tässä sivuutamme — emme yhtä suurella varmuudella voi väittää 1300-lukua vanhemmiksi.
Myöhempiin keskiaikaisiin veroihin verrattuina vanhimmat kruununverot olivat vähälukuiset ja varmaan myöskin vähemmin raskaat. Mainittavampaa eroa niiden ja Ruotsissa käytettyjen verojen välillä ei voi havaita.
Varhaisen keskiajan kruununtalous Suomessakaan ei saattanut perustua pysyviin veroihin. Kuninkaan tai hänen valtansa edustajain tuli täälläkin hankkia suuri osa tulojansa muilla keinoin. Ruotsin vallan alusta asti kantoi kruunu täällä sakkoja, ja kuten Yrjö Koskinen on huomauttanut, oli kruunun sakotusvalta täällä yleensä suurempi kuin Ruotsissa — yksi niitä harvoja aloja, joissa Suomi esiintyy kuninkaan voittomaana, Ruotsin vanhain maakuntain vastakohtana.[19]
Myöskin uutisasutuksista oli kruunulla jo vanhimpana aikana Suomesta tuloja, sillä täällä, kuten yleensä muuallakin Europassa, jo varhain katsottiin kruunun omiksi kaikki sellaiset metsät, saaret ja asumattomat alat, joilla ei ollut määrättyä omistajaa.
Kruunun talouden varsinaisena pohjana keskiajan vanhimpana aikakautena Suomessa olivat kruununkartanot,[20] joita todennäköisesti oli kaikissa Suomen pääseuduissa. Emme tunne tarkemmin näiden kartanoiden syntymisseikkoja, mutta voimme olettaa, että ne ainakin osittain ovat saaneet alkunsa vanhemmilta omistajilta anastetuista maista, samalla tavoin kuin katolinen kirkko otti haltuunsa pakanallisia uhrilehtoja. Suomen vanhat kruununkartanot vastasivat oikeudellisesti täydellisesti Ruotsin "Upsalan tiloja" ja pidettiin ne nähtävästi jo alusta alkaen erillään kuninkaan yksityisistä kartanoista. Kruununkartanoiden varsinainen kukoistusaika oli todennäköisesti 1200-luvun puolella, sillä 1300-luvun alkupuolella, hallinnon keskityttyä suuriin keskuslinnoihin, kruununkartanolaitos jo ilmeisesti oli rappiolla.
Tällainen kartanolaitos sopi täydellisesti 1200-luvun yleiseen hallintojärjestelmään, joka perustui kiertotalouteen. Siihen aikaan näet ei vielä ollut pysyviä hallituskeskuksia, vaan kuninkaat ja valtaherrat kulkivat joukkoineen paikasta paikkaan, kartanosta toiseen nauttimassa veronsa ja saatavansa ja suorittamassa virkatehtävänsä. Kruununkartanoitten mukaan Suomi jakaantui lukuisiin pieniin kartanolääneihin, joihin kuului pääkartano sekä pienempi "lampuotilääni", jonka asukkaat pitivät kartanon viljelykset ja rakennukset kunnossa. Muut talonpojat kaiketi määrätyiltä alueilta kuljettivat veronsa näihin kartanoihin ja mahdollisesti suorittivat niihin käräjänpito-, työ- ja kyytivelvollisuutensa.[21]
Kun kuningas harvoin lienee liikkunut Suomessa ja hänen arvatenkin oli vaikea hoitaa kruununkartanoita omaan laskuunsa, käytettiin Suomen kruununkartanoita varmaan yleisesti läänitykseksi kuninkaan miehille. Nämä kruununkartanoitten läänimiehet olivat kuninkaanvallan edustajia Suomessa ja siten maamme ensimäisiä kruunun virkamiehiä.