Ahvenanmaalla vouti kantoi kyytirahoja pitäjittäin, useimmista pitäjistä 16 mk (Ekkeröstä 11, Hammarlannista 10, Föglostä 8 ja Kökarista 8 mk). Vero näyttää vanhastaan olleen järjestetty siten, että jokainen kyytivelvollisuudesta vapautettu yksiö maksoi nimismiehelle 1 mk ja nimismiehet sitten maksoivat voudille yllämainitut summat "taksana".[589]
Kyyditysrahoja kantoi maanvouti myöskin pohjoisessa V.-Suomessa: "Ne, jotka ovat olleet vapaita kyydityksestä, ovat antaneet voudille 2 tai 3 mk".[590]
Hämeessä — ainakin Saarioisten, Kalvohan ja Portaan pitäjissä — maanvouti 1550-luvulla tilapäisten saatavainsa joukossa kantoi kyyditysrahoja, joista emme kumminkaan enempää tiedä.[591]
Emme epäile lukea tähän rasitusluokkaan myöskin muutamissa Karjalan seuduissa, Lappeen ja Taipaleen pitäjissä sekä koko Äyräpään kihlakunnassa uuden ajan alussa maksettuja kyytirahoja. Niitä maksettiin 6 penninkiä (1 killinki) täysiverolta eli 2 1/2 äyriä nautakunnalta.[592] Karjalan kyytirahat eivät olleet voudin sivutuloja, vaan kannettiin kruunulle.
IX. OIKEUSLAITOKSIA.
1. TUOMARIT.
Alimman tuomarin ruotsinkielisenä virkanimenä Suomessa käytettiin keskiajan lopussa ja uuden ajan alussa yleisesti nimitystä häradshöfding. Omituista kyllä ei tällä nimityksellä näytä olevan suomenkielessä vanhaa, vakaantunutta vastinetta. Herra Martin 1500-luvun puolivälissä laaditussa maanlain suomennoksessa käytettyjä nimityksiä "kihlakunnan päämies" ja "kihlakunnan mies" (harvemmin) ei voitane sellaisena pitää. Sen sijaan on suomalaisessa kansankielessä ammoisista ajoista käytetty nimitystä tuomari. Tämän nimityksen juurtumiseen suomenkieleen on varmaan vaikuttanut se, että aikaisemmalla keskiajalla oli Suomessa yleisesti käytännössä ruotsinkielinen nimitys domare, joka vasta keskiajan myöhemmällä aikakaudella vähitellen väistyi "häradshöfding" nimityksen tieltä.
"Tuomari" nimityksen edustaman laitoksen juuria voimme Lounais-Suomessa seurata 1300-luvun alkupuoliskolle saakka.
Eräässä Turun maakuntakäräjillä 1353 laaditussa asiakirjassa mainitaan jo edellisinä aikoina annettuja tuomarin tuomioita; erästä henkilöä syytettiin siitä, että hän oli petollisesti kantanut maksettavaksi joutuneita uhkasakkoja, nimittäin yhden markan tuomarin tuomiosta ja kolme markkaa toisesta tuomiosta. Nähtävästi on tässä kohdassa puhe kaksiasteisesta tuomiosta, jossa ensin "tuomari" pani 1 mk:n uhkasakon ja sitten, kun se rikottiin, toinen korkeampi tuomari 3 mk:n uhkasakon, kuten myöhemmin kihlakunnantuomarit. Näyttää siis siltä kuin esillä olevassa asiakirjassa olisi kysymys vielä alemmasta tuomarista kuin kihlakunnantuomarista, jostakin aivan paikallisesta kansantuomarista, jolla on ollut virkanimenään "tuomari". Asiakirja koskenee Mynämäen seutuja.[593]
Tämä käsitys sopeutuu niihin muihin tietoihin, mitä on 1300-luvun tuomareista. V. 1363 esiintyy Turun linnan voudin todistajana m.m. eräs "Vilckin Domare", josta ei tiedetä muuta kuin nimi.[594] Hiukan enemmän on tietoja kolmesta muusta pohjoisessa V.-Suomessa toimineesta tuomarista. V. 1374 esiintyy "Otin domare" välimiehenä maanluovutuksessa Taivassalossa.[595] Samana vuonna esiintyy Taivassalossa vielä toinenkin välimies, Gudmar Gudmarsson, varmasti sama mies, jota mainitaan kiinnemiehenä Otin tuomaria koskevassa asiakirjassa ja nimellä "Gudhmar domare" todistajana eräässä saman seudun asiakirjassa v:lta 1380.[596] V. 1375 tehdään Mynämäellä maankauppa "Andris domaren" edessä.[597] Ja seur. vuonna esiintyy sama mies samanlaisissa toimissa Maskussa.[598]