Laajoilla suomalaisilla aloilla näkyy suntio sana alkuaan merkinneen suuremman piirin vanhinta eli tuomaria.[664] Myöskin kupias sana, joka virolaisilla alueilla on merkinnyt verosta vapautettua talonpoikaista päällysmiestä[665] eli työvoutia, tavataan Suomessa jo keskiajalta lähtien suku- ja paikannimien aineksena, joten mahdollista on, että täällä on ollut kupiaisiksikin kutsuttuja kansanvirkamiehiä.[666]
Hämeen ja Savon muinaisista kansantuomareista on pari asiakirjallistakin tietoa. Eräässä Hämeen laamannin tuomiossa keskiajalta (mahdoll. v. 1381) mainitaan Mäskälän ja Janakkalan käräjillä läsnä ollutta "sikäläistä" tuomaria, mistä päättäen Mäskälällä (Vanajalla) ja Janakkalalla olisi ollut pitäjäntuomari.[667]
V. 1422 taas mainitaan "Pietari Utriaista, Juvan kappelin tuomaria", siis talonpoikaista pitäjäntuomaria Savossa.[668] Tämä tiedonanto varmentaa kansanomaisen oikeuslaitoksen olemisen keskiajan Savossa, mutta savolaisen oikeuslaitoksen laatua ei siitä voi päättää.
Sakkotulot ovat läpi keskiajan olleet kaikkialla niin tärkeitä tulolähteitä kruunulle, että sakkojen tuomitsemisesta ja perimisestä karjalaisillakin alueilla varmaan on huolta pidetty valloituksen ensi ajoista saakka. Tätä puolta oikeudenhoidosta eivät alkuiset perhe- ja heimokuntaiset laitokset varmaankaan voineet täyttää. Senvuoksi oikeuslaitos Hämeessä ja varsinkin Karjalassa ja Savossa sai keskusvaltaisemman luonteen kuin lounaisessa Suomessa. Lännessä paikalliset oikeuslaitokset paikallisine virkamiehineen kykenivät ja sopivat käyttämään kruununkin oikeutta. Idempänä paikallinen oikeuselämä pysyi heimokuntaisissa kätköissään ja voudin täytyi alavoutiensa avulla itse pitää huolta kaikesta valtion oikeustoimesta ja hallinnosta. Karjalan ja Savon kihlak. tuomarit esiintyvät vasta myöhään ja ovat muukalaisia vieraan rahvaan keskuudessa.
Myöhemmän keskiajan käräjälaitos oli ulkopiirteiltään samanlainen kaikkialla maassamme. Sen päätunnnuksena olivat jokavuotiset talvi- eli laamanninkäräjät sekä niitä täydentävät kesäkäräjät, jonka lisäksi kihlak. tuomarien johdolla pidettiin paikallisia käräjiä parit vuodessa. Mutta yksityiskohdissa oli melkoinen ero lounaisten ja itäisten alueitten käräjäin välillä. Lounaassakin olivat linnanvoudin ja laamannin johtamat talvi- (ja kesä)käräjät keskuskäräjiä, joihin liittyi tärkeitä veronkantoja. Mutta vuoden muut käräjät olivat paikallisen kihlak. tuomarin johtamat, niinkuin näyttää pääasiallisesti oikeusasioita varten.
Toisin hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla. Siellä ei käräjälaitoksella ollut perusteena vanhempia paikallisia ruotsalaisperäisiä oikeustapoja, vaan koko käräjätoimi kehittyi erottamattomassa yhteydessä verotoimen kanssa, niin että kaikki veronkantotilaisuudet olivat käräjiä, kaikki käräjät veronkantotilaisuuksia. Karjalan käräjiä pidettiin alusta alkaen verottajan muodostamissa veropitäjissä ja niiden neljänneksissä, ja luultavasti oli Hämeessäkin asianlaita ollut sama (neljänneskuntain ruokaruotsi).[669]
Sillä tavoin saattoivat suomalaisten alueitten heimokuntaiset olot oikeuselämän alalla edelleenkin jatkua Ruotsin lain ja oikeuden vallitessakin.
X. KINKERIT.
1. KINKEREJÄ MUISSA MAISSA.
Maanviljelijäin ja muiden alkutuottajain veroksi suorittamilla kulutustavaroilla, etupäässä ravintoon ja muonitukseen verojen kuuluvilla, oli mitä tärkein tehtävä keskiajan luonnonperäisessä talouselämässä, niin kuninkaan hovissa kuin yksityisen mahtimiehen kartanossa. Tällaisia veroja, joita vanhalla kotimaisella yleisnimellä kutsumme kinkereiksi, tavataan kaikissa keskiajan Europan maissa.