Hartaasti kalastelevat venäläisetkin Muurmanin rannallaan. Ennen sotaa siellä tavallisesti oli kesäisin kalassa nelisentuhatta kalastajaa tuhannella vanhanaikaisella aluksella. Miljoniin rupliin on kuitenkin senkin kalastuksen vuotuinen tuotantoarvo laskettava.
Tärkeitä merielinkeinoja Jäämerellä ovat valaan- ja hylkeenpyynti, vaikka ne ovatkin entisestään taantuneet. Vielä 1880-luvulla saivat ruijalaiset vuosittain satoja suuria valaita. Nykyään pyydetään Länsi-Siperian ja Novaja Semljan vesillä ahkerasti viiden metrin pituista valkovalasta eli "bjelugaa" (Delphinopterus leucas), jota väestö sielläpäin käyttää ravinnokseenkin. Vahingollisuutensa ja öljyisen maksansa vuoksi on jää-hai vihaisen ajon esineenä kaikkialla, missä se vain esiintyy. Hylkeitä pyydetään yleisesti eikä mursunkaan pyynti ole vielä loppunut. Kansainvälisten sopimusten mukaan pitäisi ranta-asukkaiden erioikeutetun hylkeenpyynnin Jäämerelläkin ulettua ainoastaan kolmen meripeninkulman (à 1,852 km) päähän rannasta. Valkoisellamerellä ei Venäjä kuitenkaan ole myöntänyt vieraille hylkeenpyytäjille oikeutta harjoittaa pyyntiä 12 meripeninkulmaa lähempänä maata.
Vienanmerelle ja Petshoran alueelle keskittyneen metsäliikkeen uusin kehitys on ollut suurenmoinen, mutta kun lukija oman maamme vastaavasta kehityksestä voi itselleen luoda kuvan Jäämerenkin metsäliikkeestä, sivuutamme sen tässä kokonaan kiinnittääksemme huomiomme mielenkiintoisempaan seikkaan — Jäämeren vuorityöhön.
Kuten tunnettu on Ruotsin Lapissa yksi Europan tärkeimpiä rautavuorialueita (Gellivaara, Kiirunavaara, Svappavaara ym.), jonka malmeja Ofotenin vuonon perällä olevan Narvikin sataman kautta laivataan suureen maailmaan. Kun vuoripohja koko Fennoskandian pohjoisosassa on samaa laatua, luulisi raudanpitoisia vuorilajeja löytyvän muittenkin maitten Lapeissa eikä vain Ruotsin. Todella onkin viime vuosikymmeninä Ruijassa löydetty uusia suuria rautamalmialueita. Niiden malmi ei tosin ole parhaanlaatuista. Mutta sen louhiminen on kuitenkin osoittautunut kannattavaksi, sillä malmilöydökset ovat maanpinnalla tai lähellä sitä, joten niitä ei tarvitse kaivaa suurista syvyyksistä, ja rouhentamalla malmi sekä magnettisella tavalla erottamalla siitä arvokkaampi rauta-aine (ruotsalaisen Gröndalin menettelytapa) saadaan jopa 68 % puhdasta rautaa sisältävää malmijauhetta, jolla on suuri kauppa-arvo. Vv. 1908-1909 rupesi mahtava norjalais-saksalainen yhtiö tämän ohjelman mukaan käyttämään Paatsjoen suun länsipuolella olevia Kontionveden (Björnvandet) malmivuoria. Malmin kuljetusta varten rakennettiin sieltä 8 km:n pituinen rata Etelä-Varangin kirkolle eli Kirkeneesin (Akkulanniemen) satamapaikalle, jonne sijoitettiin suurenmoiset rouhennus- ja eristyslaitokset. Tuotanto on lyhyessä ajassa noussut huomattavan suureksi, mihin tietysti sota-ajan huippuhinnatkin ovat yllyttävästi vaikuttaneet. Vv:n 1913-1915 on siellä valmistettu keskimäärin yli 1/2 milj. tonnia malmijauhetta eli "konsentraattia", josta melkoinen osa on vielä puristettu kokoon sopiviksi "briketeiksi". Työvoiman luku Etelä-Varangin rautakaivoksilla on viime aikoina noussut puoleentoistatuhanteen mieheen, joille v. 1915 maksettiin työpalkkoja 3 milj. kruunua. Mainittakoon vielä, että tätä suuremmoista liikettä harjoittavan yhtiön (Aktieselskabet Sydvaranger) osakepääoma nykyisin tekee 23 milj. kruunua, josta ruotsalaiset äskettäin ovat saaneet haltuunsa 3 milj.
Ja kaikki tämä tapahtuu Inarinjärvestä laskevan Paatsjoen suussa, vain kappaleen matkaa Suomen rajasta! Kun lännessä Ruotsi ja pohjoisessa Norja ovat Lapeissaan saaneet käyntiin näin suurenmoisia laitoksia, olisi ihmeellistä, ellei Suomenkin Lapissa ja Suomelle tulevalla Itä-Varangin alueella olisi samansuuntaisia mahdollisuuksia; anteeksiantamatonta on, ellei Suomen puolelta tehdä yrityksiä näiden mahdollisuuksien tutkimiseen ja toteuttamiseen.
Samaan aikaan kuin Jäämeren yhdellä äärellä näin on pantu alkuun rautakaivostyö, on sen toisella äärellä, Huippuvuorilla ruvettu kaivamaan kivihiiliä, joilla jo nyt on ja vielä enemmän vastaisuudessa tulee olemaan suuri, ellei aivan ratkaiseva merkitys Ruijan ja Muurmanin rannikkojen talouselämässä.
Jo vanhat hylkeen- ja valaanpyytäjät palellessaan Huippuvuorilla kaivoivat maasta pienempiä määriä "merihiiliä" polttoaineekseen. Meidän aikamme tutkijat ovat todenneet melkein kaikkialla Huippuvuorilla olevan kivihiillä ja viime vuosikymmenen uudistetut tutkimukset ovat saaneet selville, että Huippuvuorten kivihiilikerrokset ovat suunnattomat, kuuluvat maailman rikkaimpiin hiilikerroksiin. Hiilikerrokset ovat siellä lähellä maanpintaa ja helpot kaivaa ja Huippuvuorten pitkät vuonot helpottavat hiilen laivaamista. Kun Huippuvuoret ovat herratonta maata, on siellä kaivosalueitten valtaaminen ollut vapaa, kunhan siitä vain on tehty ilmoitus siellä olevaan yhteiseen konttoriin; tapalaki kuitenkin säätää, että ken ei kahteen vuoteen valtaamaansa maata asuta tai muuten käytä, menettää oikeutensa. Nyt on siellä jo toistakymmentä vuotta ollut työn alaisena suurempia säännöllisiä kivihiilikaivoksia. Amerikkalaisten perustama yhtiö "The Arctic Coal Cy" alkoi v. 1905 kaivaa Advent Bay'n vuonon eteläpuolella olevia hiilikerroksia. Saatiin mainiota hiiltä, joka ilmarataa myöten voitiin lastata kaivoksesta suoraan laivoihin ja sitä tietä edelleen kuljettaa Norjaan. Vuotuinen tuotanto on tehnyt muutamia kymmeniätuhansia tonneja. Kaivospaikan viereen on kasvanut pieni Longyear'in kaupunki, jossa asuu väkeä ympäri vuoden. Yhtiön työntekijäin lukumäärä on ollut kesäisin 300 ja talvisin 100 miestä.
V. 1916 tämä yhtiö joutui suuren "Det store Norske Spitsbergen Kulkompani" nimisen yhtiön haltuun. Sen osakepääoma on 9 1/2 milj. kruunua ja sen aikomus kuuluu olevan kohottaa vuotuinen hiilentuotantonsa 200-300.000 tonniksi. V. 1917 saatiin kaivetuksi vain 30.000 tonnia, mutta niistä saatiin Longyear Cityn rannassa 4 1/2 milj. kruunua! Osataan sitä siis "gulashata" nykyään Huippuvuorillakin.
Hiilikaivoksilla ovat Huippuvuorilla kokeilleet useat muutkin yhtiöt, jotka kumminkaan eivät ole jatkaneet työtään alkua pitemmälle. Jo v. 1913 oli Huippuvuorten huijaushalu niin suuri, että sinne tehtiin koko 17 tutkimusretkeä. Tarmokkaimmin on toiminut äskettäin perustettu Bergenissä sijaitseva norjalainen miljonayhtiö "AS. De norske Kulfelter", jolla on kaivoksensa englantilaisten perustaman ja huligaanien v. 1909 hävittämän hiilikaivossiirtolan Advent Cityn lähellä. Yhtiö arvioi alueensa hiilivarat 500 miljonaksi tonniksi ja laskee voivansa ensi vuosinaan lähettää vuosittain 70.000-150.000 tonnia hiiliä Arkangeliin, Kuollaan, Ruijaan ja Islantiin.
Varmalta näyttää, että hiilensaanti Suomen tulevalla Jäämeren alueella on oleva varsin mukava. Se on Jäämeren tulevalle laivaliikkeelle ja teollisuudelle suurenarvoinen etu, joka tulisi vieläkin suuremmaksi, jos olisi meikäläisissä tarmoa perustaa hiiliyhtiö itse Huippuvuorille.