Kuten tunnettu ehti "punainen hallitus" tehdä Venäjän bolshevikkihallituksen kanssa sopimuksen Suomen pääsystä Jäämerelle. Kohtuullinen alue Jäämeren rannikolla luovutettiin Suomelle, mutta asiaankuulumattomilla ehdoilla, jota paitsi alue luovutettiin Suomen sosialistiselle tasavallalle eikä Suomen tasavallalle. Tunnustettu oikeusvaatimuksemme on senvuoksi uudelleen tunnustettava ja tällä kertaa ilman mitään korvausehtoja; korvaus on jo ennakolta maksettu. Kun Suomen kansa vihdoinkin on ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, on se myöskin ratkaiseva Jäämeren kysymyksensä järkkymättömän oikeutensa perustuksella.
Ei mikään kansa voi menestyä, ellei sillä ole elämäänsä ja toimintaansa varten riittävää ja sopivaa alaa. Tarpeellisen tilan hankkiminen ja sen oikein käyttäminen on senvuoksi aina ollut kansain ensimäisiä ja tärkeimpiä pyrkimyksiä, niiden keskinäisen kilpailun ja kiistan arimpia esineitä.
Kun siis kohtalo tai historia on kaikilta puolin ahdistetulle Suomen kansalle säilyttänyt Jäämeren rannalla sopivan alueen ja siihen liittyvät arvaamattomat kehitysmahdollisuudet, niin kansamme varmaankaan ei ymmärtäisi omaa historiaansa, omaa elämäntehtäväänsä, ellei se rientäisi tarjona olevaa tilaisuutta hyväksensä käyttämään.
Jäämeri ei ole enään lappalainen meri eikä Jäämeren kysymys enään koske vain muutaman lappalaisen kalakeittoa ja jäkälämaata. Ei ole mitään järkeä eikä oikeutta pidättää jonkun sadan taantuneen ja jälkeenjääneen eläjän hyväksi, olkoonpa heidän kielensä ja kulttuurinsa muuten kuinka mielenkiintoinen ja säilymisen arvoinen tahansa, suuria taloudellisia etuja, joita sadattuhannet ihmiset ja kokonaiset valtiot voivat hyödyksensä käyttää. Lappalaiskysymykset täytyy voida ja ne epäilemättä voidaankin ratkaista tyydyttävällä tavalla uhraamatta niiden vuoksi koko maallemme tärkeitä etuja.
Jäämeri on aina ollut suomalaisille läheinen meri. Puolentuhatta vuotta ovat suomalaiset hellittämättä sinne pyrkineet. Turhaa työtä kumminkin tekivät siellä pirkkalaiset ja Pekka Vesaisen partiojoukot. Riistämällä ja väkivallalla ei Jäämeren rannikkoa ole saatu Suomelle vallatuksi. Vasta rauhallisina uutisasukkaina ja kalastajina ovat meikäläiset saaneet Ruijassa ja Muurmanin rannalla jalansijaa, vaikka sen pysyväisyys uusissa oloissa onkin tullut kyseenalaiseksi.
Mutta Jäämeren kysymys ei ole muutaman tuhannen tai kymmentuhannen suomalaisen siirtolaisenkaan kysymys. Se on koko Suomen yhteinen elinkysymys. Itsenäisen Suomen valtiolliselle asemalle on Jäämeren asia mitä tärkein. Kaikilla muilla pohjoismailla ja Itämeren mailla, niin monta kuin niitä onkin, kaikilla muilla paitsi Suomella, on tie vapaa muillekin merille kuin Itämerelle; kaikilla Skandinavian mailla on esteetön ja turvattu pääsy Pohjanmerelle ja Atlantin valtamerelle. Suomi yksin on aidattu Itämeren piiriin, sen meriliike ja kauppa muun maailman kanssa on kokonaan riippuva Itämerestä ja sen valtasuhteista. Saksalaisten suurten voittojen kautta on Itämeren vapaus mennyttä ja tämä meri uudelleen, niinkuin ennen keskiajalla, tullut suljetuksi saksalaiseksi mereksi. Epäitsenäisellä pohjalla on itsenäisen Suomen meripolitikka, jos sen täytyy rajoittua yksinomaan Itämerelle. Suomen heikko meriasema kaipaa kipeästi vahvistamista. On suorastaan onnellinen sattuma, että meillä tällaisessa tukalassa asemassa on käsissämme avain uudelle ovelle, pääsy vapaalle, suurelle, sulalle Jäämerelle. Olkoon, että Itä-Varankiin on pitkä matka, että paljon on tehtävä ennenkuin siellä saadaan suomalainen meriliike ja merielämä edes alkuunkaan. Suomen tasavallan tulevaisuudelle on kuitenkin suurenarvoinen jo se paljas tietoisuuskin, että maallamme kuitenkin on mahdollisuus päästä maailman merille elintarpeita noutamaan ja etujamme valvomaan, jos vastoin luuloa Itämeren meritiet meillä vielä kerta katkaistaisiin.
Edellisillä sivuilla on useammastikin huomautettu, mikä suuri taloudellinen merkitys itse Jäämerelläkin on koko maallemme yleensä ja Pohjois-Suomelle erikseen. Varanginvuono on yhä edelleenkin Jäämeren "tyhjentymätön kalasumppu" ja sen edessä avautuvat vapaat kalastus- ja pyyntialueet, jotka voivat tuottaa hyvän toimeentulon suomalaiselle kalastajalle siinä kuin norjalaisellekin sekä hankkia meille suomalaista silliä ja livekalaa siinä kuin norjalaistakin. Itä-Varangin päästyä liikenneyhteyteen Suomen kanssa on Pohjois-Suomen tuonti ja sen metsäntuotteiden vienti varmaan melkoiseksi osaksi kulkeva Jäämeren kautta.
Eivät ainoastaan saavutettavat isänmaalliset edut vedä Suomea Jäämerelle, vaan sillä taholla uhkaavat kansalliset ja taloudelliset vaarat käskevät meitä kiiruhtamaan askeleitamme. Ennen Suomea ovat Suomen naapurit ehtineet Jäämerelle ja lujittaneet siellä asemansa. Norjalaiset ovat jo ammoin sitte tulleet sinne laivoillansa, venäläiset ovat nyt uudella voimalla saapuneet sinne koko valtakuntansa ponnistuksella ja englantilaisilla pääomilla rakennetulla rautatiellä. Jäämerestä kannattaa nyt mahtavainkin valtioiden kilpailla. Tosiasiallisesti on parhaillaan kaikessa äänettömyydessä käymässä Jäämeren uusi taloudellinen ja kansallinen jako, jossa Suomi taaskin jää paljaille puille, ellei se nyt valvo etujansa paremmin kuin oli mahdollista valvoa v. 1826, 1864 ja 1882.
Mutta tällä kertaa me tahdomme ja voimme valvoa etujamme. Suomi on tosin myöhästynyt Jäämereltä. Se ei ole sinne rientänyt höyrylaivoilla ja vetureilla, vaan on sinne tullut pitkällisellä, hitaasti etenevällä uutisasutuksella. Tässä seikassa sekä Suomen Lapin ja Itä-Varangin erinomaisessa asemassa kaikkien Lappien ja koko Jäämeren rannikon keskuksessa on meillä etukin, joka oikein käytettynä on korjaava entiset erehdykset ja laiminlyönnit. Suomen kasvot ja kädet ovat Jäämerta lähempänä kuin muitten ja sen on velvollisuus nyt siellä käyttää silmiään ja käsiään.
Suomen kaikkien tähänastisten vaivaloisten saavutusten säilyttäminen ja Suomen tulevaisuuden perustaminen Jäämerellä edellyttää kahta ehdotonta asiaa: satamaa ja sinne johtavaa rautatietä.