Suomalais-ruotsalaisten Lapinoikeuksien omistajina esiintyivät myöhemmällä keskiajalla "pirkkalaiset". Todennäköisesti he olivat Pohjanlahden perukoille asettuneita suomalaisia ja ruotsalaisia ammattikauppiaita, jotka vähitellen olivat hankkineet itselleen hämäläisten ja muitten vanhain Lapinkävijäin oikeuksia. Nähtävästi jo 1200-luvulla Pohjanlahden pirkkalaiset olivat järjestyneet säännöllisiksi kauppiaskunniksi, jotka määrättyjen lappalaisten keskuudessa tai määrätyissä lappalaiskylissä harjoittivat kauppaa ja verotusta Ruijaan saakka. V. 1498 mainitaan pirkkalaisilla olleen esi-isiltä perittyjä oikeuksia sellaiseen Lapinkäyntiin.
Unioniajalla, jolloin kaikki Skandinavian maat ja Suomi kuuluivat samaan valtakuntaan ja Norja oli joutunut sisällisen heikkouden tilaan, olivat olot Ruotsin valtakunnan turvissa toimiville pirkkalaisille varsin suotuisat. Ruotsalaisen vaikutusvallan kasvaminen näkyy siinäkin, että läntisten lappalaisten käännytys suureksi osaksi tapahtui Upsalan arkkipiispan johdolla.
Keskiajan loppuun päättyy Jäämeren kysymyksen ensimäinen pitkä aikakausi. Sen kuluessa aluksi kolmen kansan, lappalaisten, norjalaisten ja karjalaisten pohjoisimmat etuvartijat asettuivat pysyvästi Jäämeren äärille, lappalaiset varsinaisen Jäämeren rannikoille, norjalaiset heidän länsipuolelleen Haalogalantiin ja karjalaiset itäpuolelle, Vienaan. Yhteisesti ja toisiltaan oppia ottaen nämä kansat harjoittivat tuottavia Jäämeren elinkeinoja ja kohottivat nämä elinkeinot verraten korkealle kannalle. Lappalaiset kuitenkin jo varhain menettivät elinkeinollisen itsenäisyytensä — mikäli heillä sitä oli ollutkaan — ja joutuivat norjalaisten ja karjalaisten riistettäviksi.
Ensimäinen tärkeä tapahtuma Jäämeren tunnetussa historiassa oli norjalaisen meriurhon Ottarin Vienan retki, jonka kautta norjalaiset joutuivat Vienan karjalaisten kanssa vuosisatoja kestäneisiin kaupallisiin ja sodallisiin kosketuksiin ja joiden aikana norjalaiset Jäämeren vesillä ja rannoilla saavuttivat pysyvän valtiollisen ylivallan. Toinen suuri vaihe oli se, kun Novgorodin valta saatettuaan Vienan karjalaiset alaisuuteensa ja perittyään karjalaisten vanhat Lapin oikeudet alkoi merkillisen venäläisen vaikutuskauden Jäämerellä. Vaikka Jäämeren rannikko nimellisesti jäi suureksi yhteisalueeksi, jossa kumpikin valta sai verottaa omia lappalaisiansa, niin tosiasiallisesti koko Kuollan puoli Jäämeren aluetta joutui pysyvästi venäläisen vaikutuksen alaiseksi. Kolmas merkkitapaus Jäämeren kysymyksen vanhassa historiassa vihdoin oli suomalais-ruotsalaisten pirkkalaisten saapuminen lappalaisineen Jäämeren rannikoille ja siitä johtuneet Ruotsi-Suomen oikeudet Jäämereen.
Suuressa maailmassa ei kaikesta tästä kehityksessä tiedetty mitään; Europan sivistyskansain tietopiirissä Jäämeren seudut koko ajan pysyivät merihirviöitten ja satujen Taikamerenä.
3. UUSI AIKA: JÄÄMEREN RANNIKON VALTIOLLISET JAOT.
Uusi sangen vaiherikas aikakausi alkoi Jäämeren äärillä, kun nämäkin etäiset seudut joutuivat suurten löytöretkien tielle, Länsi-Europan kauppakansain vaikutusalaksi ja yritteliäiden merkantilististen hallitsijain koekentäksi.
Kun espanjalaiset ja portugalilaiset sulkivat muitten kansain merenkulkijoilta eteläiset pääsytiet Intiaan ja Kiinaan, englantilaiset ja hollantilaiset alkoivat etsiä luoteisia ja koillisia pääsyväyliä idän rikkauksien lähteille. V. 1553 Hugh Willoughby ja Richard Chancellor lähtivät kolmella laivalla Englannista purjehtimaan "koillisväylän" kautta Kiinaan. Norjan rannikolla laivat myrskyssä eksyivät toisistaan. Willoughby harhailtuaan siellä täällä Jäämerellä kuoli miehistöineen viluun ja puutteeseen jossakin samojedien rannoilla. Chancellor oli onnekkaampi. Hänen laivansa saapui Vienanjoen suuhun, länsieuroppalaisille uuteen, tuntemattomaan maailmaan. Englantilaiset heti ymmärsivät löytönsä merkityksen. He ryhtyivät viipymättä kauppasuhteisiin moskovalaisten kanssa, jotka Novgorodin valloitettuaan olivat tulleet Vienankin herroiksi. Englantilaisten perustama kauppaseura, "Moskovan kauppakomppania", sai Venäjällä tullivapauden ja muita erioikeuksia, joita se nautti lähes sata vuotta. Vienan suulla olevan P. Mikaelin luostarin lähelle englantilaiset perustivat pienen Archangelin (Arkkienkelin) linnoituksen ja kauppasiirtolan, jonka viereen venäläiset puolestaan v. 1584 perustivat samannimisen kaupungin. Ennen Pietarin kaupungin perustamista (1703) Arkangeli oli lähes vuosisadan ajan Venäjän ainoa ja senvuoksi korvaamaton merisatama.
Pian ilmestyivät hollantilaisetkin Jäämeren markkinoille. Hollantilainen Willem Barents löysi v. 1594 Novaja Semljan ja kahden vuoden kuluttua Karhusaaren sekä Huippuvuoret. Täyteen lastattuja kauppalaivoja jo lähetettiin Karanmeren kautta pyrkimään Intiaan, mutta takaisin niiden täytyi palata ja sankarillinen Barents kuoli kylmän kouriin talvehtiessaan Novaja Semljalla. V. 1871, lähes kolmesataa vuotta myöhemmin, löydettiin se huone, jossa Barents miehineen oli talvea viettänyt; kaikki oli koskemattomassa kunnossa ja erinomaisen hyvin säilynyt. Tästä etevästä, onnettomasta tutkijasta on Barentsinmeri saanut nimensä.
Paremmalla menestyksellä hollantilaiset ryhtyivät Vienan kauppaan, jota varten he v. 1608 perustivat suurehkon kauppaseuran. Mutta Venäjän kauppaa monin verroin tuottavammaksi tuli 1600-luvun alkupuolella vauhtiin päässyt valaanpyynti Jäämerellä. Englantilainen Moskovan komppania sai v. 1613 Englannin kuninkaalta yksinoikeuden valaanpyyntiin "pohjoisella valtamerellä". Englantilaiset eivät kumminkaan voineet sulkea Jäämerta sinne pyrkiviltä Tanskan, Hampurin, Bremenin, Hollannin, Ranskan ja Espanjan pyyntilaivoilta. Pulasta koetettiin päästä jakamalla Jäämeren lahdet, satamat ja rannikot eri kansain valaanpyytäjäin kesken, mutta jättiläisosan veivät hollantilaiset, jotka nyt pitkiksi ajoiksi saivat isäntävallan Jäämerellä. Valaan (Grönlannin valaan) pyyntiä he harjoittivat pääasiallisesti Huippuvuorten ja Novaja Semljan vesillä. Pienelle Huippuvuoriin kuuluvalle Amsterdamin saarelle syntyi "Smeerenbergin" (Rasvalan) kauppala, johon oli ajopuista tai Hollannista tuoduista palkeista rakennettu taloja, varastohuoneita ja kapakoita ja jossa 2.000 hengen suuruinen väestö kesäkuukausina ahkeroi valaanrasvan keittämisessä ja valaanluun valmistamisessa. Niin suuressa kukoistuksessa oli nyt valaanpyynti, että Hollannissa väiteltiin siitä, kumpiko siirtolakaupunki oli kaupalle tärkeämpi, Javan Batavia vaiko Huippuvuorten Smeerenberg. Tilaston mukaan kuului Hollannin Jäämeren laivastoon v:n 1680 aikoina 200 alusta ja 14.000 merimiestä, ja aikajaksona 1669-1778 hollantilaiset tappoivat Huippuvuorten vesillä 57.590 valasta, arvoltaan 93 milj. Suomen markkaa. Mutta jo 1600-luvun lopulla Huippuvuorten pyynti alkoi vähentyä, Smereenberg autioitua ja valaanpyynnin keskus siirtyä Grönlannin puolelle. Kuitenkin ehti englantilainen valaanpyytäjä Scoresby v. 1822 päättyneen merimiesaikansa kuluessa Huippuvuorten vesillä yhdellä ainoalla laivalla pyydystää valaita 4 miljonan markan arvosta, ja pienempäin valaitten ja hylkeitten pyynti kukoistaa siellä tänäkin päivänä.