Mutta linkkupöydällä ikkunan ääressä on paperi. Se on täynnänsä isoja, kömpelöitä lapsenkirjaimia:
"Hyvä isä yhtiö on varastanu metän isältä ja nyt minä hävitän metän niiltä ja nyt ei piä isän olla vihoissaan mulle sillä ne ei saa minua linnaan ja myö tavataan toisemme Jumalan luona ja äiti ei saa olla vihoissaan teiän poika Hanu."
Siitä ruvettiin lapsia miehissä etsimään.
Kotalammista lähellä rantaa, missä Pikku-Hannun oli ollut tapana kuunnella isoisän satuja, hän löydettiin.
Kankaalta lähistössä löydettiin Pikku-Anna, kyyristyneenä eräälle mättäälle ja puolihulluna säikähdyksestä.
* * * * *
Nyt on Keskusjärvellä synkkää ja pimeää.
Metsä on poissa.
Ikäänkuin isoina, mustina peikkoina seista harrottavat isoimmat männyt, jotka eivät ole kaatuneet, ja maa on mustaa — palanutta.
Kirous — kirous painaa yhtiöntilusta!