He puhelivat kauan ja innokkaasti … ja kun Erkki Simo läksi loistivat niin hänen kuin mahtavan tirehtöörinkin kasvot tyytyväisyydestä.

Muutamia päiviä myöhemmin — päälle päätteeksi itse juhannuspäivänä — tuli nimismiehelle sana että puomi, joka sulki takavarikkoon otetut tukit poukamaan, oli yöllä katkennut ja että jok'ikinen tukki oli sievosesti mennyt koskesta alas, ja että ne nyt olivat matkalla meren rantaan päin. Ei ollut ajattelemistakaan, että takavarikkoon otettuja tukkeja voisi Mustankosken-yhtiön muista tukeista eroittaa. Ei jäänyt muuta neuvoksi kuin antaa noiden 50000 tukin jäädä yhtiön omiksi ja levollisesti ottaa vastaan mitä niistä tarjottiin — yhteensä tuhat markkaa — kaksi penniä kappaleesta.

Tosinhan asiasta vähän rettelöimistä syntyi ja muutamat henkilöt tahtoivat saada todistetuksi, että puomi oli yhtiön toimesta katkaistu. Mutta tirehtöörillä oli monta lainoppinutta miestä mukanaan ja monta isoa kaunista seteliä… Ja niin se kävi päinsä, että Mustankosken-yhtiö pääsi erilleen asiasta ja kruunu sai tuhat markkaa 50000 tukista.

Saman vuoden syksynä asetti Erkki Simo kauppasodin kirkonkylään ja otti nimekseen Eklund. Kohta sen jälkeen nai hän Pekkalan Liisan.

Ihmiset kuiskuttivat ikäviä asioita Erkki Simo Eklundista, mutta hän oli vähäkuuloinen eikä kenkään uskaltanut sanoa mitään ääneen. Sillä aivan kuin noidan-iskusta oli Eklund tullut sekä rikkaaksi että mahtavaksi. Kyllähän hänessä, vielä silloin tällöin renki tuli näkyviin, mutta siihen seikkaan ei kukaan huomiotaan kiinittänyt. Hänestä tuli hyvä ystävä ja veli kaikkien sahaherrojen kanssa ja hän joi totia ja pelasi korttia tuomarin ja nimismiehen kanssa.

Eikä Eklund koskaan kitsastellut, kun joku kirkonkylän herroista taskulainaa tarvitsi — ei suinkaan. Siinä hymyiltiin ja pokkuroitiin ja kursailtiin, niin ettei siitä loppua tahtonut tullakaan.

Mutta jos köyhä tunturilainen tarvitsi puoli säkkiä jauhoja tahi nelikon suoloja velaksi, — niin silloin se oli mahdotonta — aivan mahdotonta. Töin tuskinhan hän itse tuli toimeen. Mutta — velkakirjaa ja 10 prosentin korkoa vastaan voi hän nyt kumminkin yhden kerran auttaa…

Ja niin se Eklundin liike yhä suureni ja Eklund itse yhä vaan rikastui.

* * * * *

Eklundin veljeä, Kalle Aatua, kohtasi eräänä syksynä suuri suru. Sillä Hilma, hänen vaimonsa, kuoli synnytettyään pojan. Ja poika seurasi äitiänsä hautaan muutamien päivien kuluttua.