Kalle Aatu tuli itse kutsumaan veljeään hautajaisiin. Hän näytti sortuneelta ja murheen murtamalta — Erkki Simon mielestä oli häntä oikein sääli. Ja ensikerran elämässään näytti Eklund sovinnolliselta veljeään kohtaan. Kutsuipa hän Kalle Aatun luokseen kotiinsakin, kirkonkylään, hautauksen jälkeen. Ei ollut Kalle Aatun nyt hyvä yksin kaikessa murheessaan Tarkkalassa istua. Siellä hän vaan tulisi kipeäksi surusta… Ei, parasta oli heittää kaikki surulliset ajatukset luotaan…
Ja Kalle Aatu tuli Eklundille ja asui siellä koko talven. Hei, sielläkös lystiä pidettiin! Eklundista tiedettiin, ettei hän kitsastellut, kun oli pidoista puhe, eikä Kalle Aatu se mies ollut, joka lasin luotaan lykkäsi kun hänelle semmoista tarjottiin. Hän olikin kuin samassa humalassa koko sen talven. Itse hän ei muistanut niin hituistakaan mitä sillä aikaa oli tapahtunut, mutta se on varmaa, että kevätkäräjissä myönnettiin Erkki Simo Eklundille lainhuudatus hänen veljensä tilaan, Tarkkalaan, jonka hän muka oli viidelläsadalla markalla ostanut.
Ei kukaan oikeastaan tiedä miten se kauppa oli tullut tehdyksi.
Mutta sen jutun jälkeen muuttui Kalle Aatu hassahtavaksi. Hän kierteli kirkonkylää ja ryypiskeli, kunnes hänet eräänä aamuna löydettiin kuoliaaksi paleltuneella vaimonsa, Hilman haudan vierestä.
* * * * *
Nurkkalan kylä on pitäjän isoimpia. Siihen ei tosin kuulunut kuin kahdeksan taloa, mutta ne olivat sitä suurempia — melkein kuin kaksi, kolme tavallista. Eklundin appiukon kuoltua sai hän tietysti hänen talonsa ja se oli isoin kaikista.
Sahayhtiön herrat kiertelivät Nurkkalankylän metsiä kuni kissat kuumaa puuroa. Mutta Nurkkalan talonpojat eivät olleetkaan niin helposti peijattavia, sillä he alkoivat aavistaa, että metsä oli enemmän arvoinen kuin kukaan voi uskoakaan. Siitä syystä ei kauppoja syntynytkään, vaikka metsänostajat toisinaan tarjosivat melkein suunnattomia summia — niin, jopa kuusi-, seitsemäntuhatta markkaa isoimmista tiloista.
Mutta silloin tuli Mustankosken-yhtiön johtaja vielä kerran kirkonkylään etelästä päin. Hän ei ollut käynyt siellä sen kevään jälkeen, jolloin tuo iso tukkitakavarikko tapahtui. Eikä kukaan voinut käsittää mikä häntä nyt pakoitti tänne tulemaan. Tosinhan sanottiin, että hän oli tullut metsästämään, vaan sitä nyt ei kukaan ottanut uskoakseen.
Eklund oli nyt kirkonkylän mahtavin mies, ja tirehtööri sai kutsut tulla entisen rengin komeaan taloon asumaan. Pitoja pidettiin joka päivä — niin vieläkin kerrotaan pitäjässä niistä samppanja-aamiaisista ja päivällisistä, jotka Eklund laitatti juhlittaakseen korkea-arvoista suosijaansa.
Mutta kaiken juhlimisen ohessa ei kauppa-asioita unhoitettu. Tirehtööri tiesi inspehtoriensa kautta aivan hyvin, että kunhan vaan pitäjän talonpojat pääsisivät siitä selville, että Eklund oli talonsa myönyt, niin hekin, hänen liikeneroonsa luottaen, myöskin möisivät omansa. Sillä ei kukaan voisi varoa, että viekas Eklund olisi antanut petkuttaa itseään.