Mutta nyt oli Eklund rikas eikä antanutkaan ostaa itseään niin vähällä kuin ensi kerralla. Viisikymmentätuhatta markkaa täytyi yhtiön lukea pöydälle käteisessä rahassa saadakseen hänen nimensä pätemättömään kauppakirjaan.
Eklund ja tirehtööri läksivät yhdessä Nurkkalan kylään puhuakseen järkeä talonpojille. Ja nyt näyttäytyi, ettei Eklund ollutkaan unhoittanut entisiä kellonhuijaustemppujaan — hän juotti naapurinsa humalaan — ei nyt enää viinalla, vaan samppanjalla — siitä oli tullut Eklundin mielijuoma — ja kun humaltuminen alkoi tehdä ajatukset sekaviksi, silloin hän rupesi seteleillä, monilla suurilla, kirjavilla seteleillä heitä kutittamaan. Ja kaikki he menivät ansaan — kaikki paitsi Eero Riekko — mutta hän olikin nyt semmoinen patajuoppo, ettei hän voinut omaa parastaan käsittää — sanoi Eklund.
Kun kevätkäräjiä ensi vuonna istuttiin, silloin olivat kaikki
Nurkkalankylän talot, paitsi Eklundin ja Eero Riekon, yhtiön tiluksia.
Mutta kun talonpojat saivat tietää, ettei Eklund ollutkaan myynyt tiluksiaan, vaan ainoastaan nimensä heitä petkuttaakseen, silloin itkivät monet kiukusta ja surusta ja kauvan kesti, ennenkuin Eklund uskalsi näyttäytyä yksin iltasin.
Jumala yksin tietää, kuinka monta kirousta tuolle mahtavalle patruunalle rukoiltiin.
Ehken tunsi hän itsekin, ettei hän ollut oikein tehnyt. Ehken lahjoitti hän omaatuntoaan nukuttaakseen kirkolle suuremmoisia lahjoja. Ensin antoi hän kynttiläkruunun — suuren ja komean, niin että se räikeästi pistää silmiin muutoin niin yksinkertaisesti sisustetussa maalaiskukossa.
"Herran kunniaksi lahjoittanut kauppias E. S. Eklund Nurkkalan kylästä" on isoin, kullatuin kirjaimin kruunussa luettavana.
Mutta kun kynttilät juhlatilaisuuksissa kimaltelevat, silloin tyrkkivät pojat toisiaan kylkeen ja kuiskaavat:
"Katsohan kuinka komeasti roisto-Eklundin ruunu loistaa,"
Eikä Eklund ainoastaan kynttiläkruunua lahjoittanut. Tukholmasta tilasi hän suuren suuren kellon, jonka piti soida pitäjän kirkontapulista Herran ja hänen kunniakseen.