Kuka oli pahantekijä?
Äkkiä selveni asia nimismiehelle. Hän muisti, että Saarilla oli ollut juttunsa Perintölän neidon kanssa, ja että Pekka, tytön isä, oli tullut hulluksi hänen kuolemansa jälkeen.
Niin, olihan se ihan selvää, Pekka oli tavannut Saarin metsässä ja ampunut hänet sekä mielettömässä raivossaan silponut ruumista.
Nimismies kutsui, väristen koiran luokseen ja kiiruhti Perintölän kylää kohden katsoakseen, jos murhaaja mahdollisesti olisi kotonaan.
* * * * *
Pekka istui kotonaan ikkunan ääressä ja katseli aidanvartta päin. Hänen tuntui niin kummallista ollakseen tänä iltana — oli kuin jos hän olisi tietänyt, että tänään sen täytyi tapahtua — sen kauhistuttavan, jota hän oli mietiskellyt. He tulisivat nimismies ensimmäisenä — tulisivat häntä käsistä ja jaloista sitomaan, viedäkseen kauas, kauas pois. — Ei! Se ei saanut tapahtua! Mutta täytyihän sen…
Niin — kas siinä he tulevatkin — Herra Jumala! Nimismies kulkee aidanvartta tänne päin! Pekka juoksee raivostuneena tuvassaan — hän ei enää tiedä mitä hän tekee, hän tuntee vaan järjetöntä kauhua.
Sitten hän juoksee kaapille ja ottaa esille likaisen setelikimpun.
Hän kääräisee rahat — juuri ne samat rahat, jotka hän sai
Perintölästä — paperipalaan ja kirjoittaa ulkopuolelle: "Anna
yhtiölle varkaan rahat takaisin!"
Nimismies on jo porstuassa — — —
Pekka riuhtasee pyssyn seinältä, ja samassa kun nimismies aukaisee oven kuuluu pyssyn laukaus — — —