Pekka makaa kuolleena sängyssä ja nimismies löytää setelikimpun kirjoituksineen.
Ja sitten kertoi hänen virkakirjeensä "että Pekka Iisakinpoika Perintölästä oli tehnyt itsemurhan välttääkseen rangaistusta siitä, että hän kolme kuukautta sitä ennen oli murhannut ja ryöstänyt inspehtori Teuvo Saarin, jossa tilaisuudessa hän oli ottanut noin 2,000 markan suuruisen summan, joka jo ennenmainitun Pekka Iisakinpojan kirjallisen tunnustuksen mukaan on oikealle omistajalle, Hallavuoren sahayhtiölle takaisin annettu."
* * * * *
Ja kirkkomaalle, sinne on yhtiö pystyttänyt muistopatsaan uskolliselle ja uutteralle palvelijalleen. Se muistopatsas on isompi ja komeampi kuin kaikki muut ja leveät kultakirjaimet tulkitsevat vainajan ansioita. "Hän kuoli virassaan", lukee ohikulkeva valkoisessa marmorikivessä.
Mutta juuri kirkkomaan vihityn alan ulkopuolella kasvaa nuori koivu. Sen notkeat, hienot oksat riippuvat kuni hajallaan olevat hiukset maata kohden. Ja ennenkun vielä yksikään puu sisäpuolella on ehtinyt silmikoille, on pieni koivu kirkkomaan muurin vierustalla vaalean-vihreänä ja soreana.
Sen koivun alla lepää Perintölän Pekka, murhaaja ja rosvo ja henkipatto.
Mutta Herra Jumala antaa aurinkonsa paistaa yhtä ihanasti pienen koivun yli kuin ison marmoripatsaan komeileville kultakirjaimillekin.
Äkkijyrkänteeltä.
Lappalais-juttu.
Kaunis on kesä-aikaan Yötunturin etelä-rinne, kun vaaleanvihreä lehtimetsä helakkana eroaa tummista havupartaisista kuusista. Mutta pohjan puolella on vuori niin jyrkkä, ettei pieninkään pensas pysty siinä juurtumaan. Se on mustan-, synkän- ja hirveännäköistä.