Kannoista ja pensaista, siitä missä ennen metsä seisoi, on kuuluva mutinaa ja napinaa. Kuni ristien ja hautakivien peittämä kirkkomaa on alaston seutu oleva, ja joka risti ja joka kivi, joka pensas ja joka kanto on mutiseva eri kirouksensa.

Voi, voi!

Synkkämielisinä, kumaraniskoin — kalpein poskin ja tuijottavin silmin — kuljeskelevat ihmiset — nuoruudessaan jo ikäloppuina — kyynelittöminä — verettöminä — tunnottomina kuni harhailevat haahmut, mutisten kirouksia niille, jotka ensin panivat kirveen heidän käsiinsä. Ja vaaroilta, joilta heidän vihantava pukunsa on raastettu ja jotka nyt ovat alastomina ja harmaina, on mutina tuhatäänisenä kaikuna kajahteleva: Voi! Voi!

Ellei apua kohta saavu, on metsä kuoleva.

Se on jo kuoleman kynsissä.

Sentähden riippuu viulu virittämättömänä ja tomuisena seinällä ja sentähden ei enää paimentorven ääni kuulu lehteviltä vaaroilta.

Haltijat ja metsänhiidet ovat aikoja sitten lähteneet matkoihinsa ja honkien rivit harvenevat nopeaan. — Ellei apua saavu, kuolee metsä.

Mutta voi metsän murhaajia!

Keskijärvi.

Keskijärveläiset ovat aina olleet kummallista väkeä. Ihmiset sanovat, ettei kukaan heistä ole ollut oikein täysijärkinen, ja he ovat ehken oikeassa.