Vaan vielä saapuu aika se, saapuu kyllä kohta, jolloin sulosilmät ne kaihomieltä hohtaa. Hiutuen hän ikävöi, ei enään pakoile, ei juokse pois, — jos juokseekin, lyö sydän lemmelle.
VALKOVERINEN
Kirj. Dionísios Solomós
(Suomennos uuskreikasta)
Näin eilen iltasella
mä immen vaalakan,
mi aikoi matkustella,
pois astui laivahan.
Jo tuuli purjeet täytti
nuo vaahtovalkoiset;
ne kyyhkyseltä näytti,
nuo siivet avoimet.
Niin siskot, tuttavansa
jo kaipuu valtasi,
kun nenäliinallansa
hän viittoi hyvästi.
Mä seisoin rannelmalla
ja häntä katselin,
siks' kuin jo ulapalla
pois häipyi pursikin.
En tiennyt enää, näinkö
vain vaahdon valkean,
vai parveen ystäväinkö
viel immen viittovan.
Mä katsoin yhtenänsä,
jo purje poistuikin;
nyt itki ystävänsä
ja itkin minäkin.
En itke laivaa suotta,
en itke purjeita,
vaan itken neittä tuota,
mi pois on matkaava.