Armeniatar
Kaivolle illalla neitonen sai, vettä se ammensi siitä, hiuksia otsalla, ohimollai tuulonen tuisteli niitä.
Saapuipa bei nuor lähtehen luo,
kainosti katsahti nainen,
osmaanin ylpeän tenhosi tuo
halpa armeenialainen.
"Annappa", virkkoi hän immelle, "juon, jano on polttava mulla! veden vilposen välkettä vilkkaampi tuon toki väle on silmissä sulla!"
Lohdutus
Kuin lapset he nukkuivat nurmella, elo myrskyjä heille ei tuonut. Sai silloin saatana Eedeniin — ken oli sen saatanan luonut?
Se virkkoi vaimolle: "tuossa on puu,
mi tietojen omenat kantaa!"
Tää katsahti, kurotti kätensä, söi
ja miehelle myöskin hän antaa.
"Ah", kuiskasi enkeli, "kaihtaos sä,
oi nainen, on myrkkyä nämä!"
"Ne olkohot", vastas hän hurmoissaan,
"vaan hetki on autuas tämä!"
Mut kohta synkkä-ääni soi
pasuuna vuoren päältä:
"pois täältä, pois! pois rauhasta
te riemutarhain täältä!"
"Sä tullos", kättä kumppanin hän painaa lemmekkäällä, "luon sulle uuden Eedenin, luon tappuraankin päällä!"