Jos Maamme laulun aihe siis on sama kuin Franzénin runossa, niin aiheen käsitteleminen taas osottaa Runebergin omintakeisuutta. Franzén oli toivonut että hänen maansa vaurastuisi niin että
rinnalla Ruotsin Suomeani ihmehtii maailma, mi siit' ei tiennytkään.
Tämä toivomus oli luonnollinen, kun laulu oli omistettu Talousseuralle, jonka tarkotuksena juuri oli edistää maan vaurastumista. Mutta Runeberg päinvastoin antaa Suomen pysyä köyhänä ja vierasten hylkäämänä, sillä köyhyys synnyttää kärsivällisyyttä ja alistuvaisuutta; ja mitä köyhempi maa on, sitä suurempi on se rakkaus, joka köyhyydestä huolimatta kiintyy synnyinmaahan. Ja kansan rakkaus on Runebergin laulun alkuna ja loppuna, siitä on kansallemme koituva parempi tulevaisuus.
Runebergin omintakeisuus ilmenee ehkä vielä paremmin jos vertaa Maamme laulua erääseen ulkomaalaiseen isänmaanlauluun, jonka myöskin on väitetty olleen Runebergille esikuvana. Keväällä 1845 oli Herman Kellgren julaissut ruotsinnoksen Vörösmartyn unkarilaisesta kansallislaulusta, ja tiedetään että Runeberg oli sen mielenkiinnolla lukenut. Luultavaa on siis että tämäkin runo on yllyttänyt häntä kilpailuun; mutta yhteistä Vörösmartyn ja Runebergin runoissa ei ole paljon muuta kuin esi-isien taistelujen muistuttaminen ja viittaus parempaan tulevaisuuteen. Vaan Vörösmarty muistelee maan entistä mainetta ja kehottaa kansaansa taistelemaan uudestaan; kansan tulee joko voittaa tahi kadota kansakuntien joukosta. Runeberg sitävastoin ajattelee henkistä taistelua, jossa rakkaus on voittava kaikki vastukset. Sangen merkillinen onkin tähän katsoen se muutos, jonka Runeberg teki runoonsa, kun se muuten jo oli aivan valmis.
Neljännessä värsyssä oli ensin
Täss' auroin sekä miekoinkin isämme sotivat.
Mutta nähtävästi Runeberg tunsi ettei siinä vielä ollut kuvattu koko Suomen kansa. Aatteen miehet olivat hekin olleet mukana, ja hänen omana aikanaan taisteltiin juuri aatteen alalla. Siis yhtyi auraan ja miekkaan myöskin miete. Ja täten tuli kuva semmoiseksi, että siinä tosiaan esiintyy juuri Suomen kansa, eikä mikään muu.
Vertaus Vörösmartyyn on kuitenkin siinä kohden valaiseva, että siitä huomaamme kuinka Maamme laulussa on myöskin yleiseurooppalainen aines. Runeberg elävästi tunsi sen pakon, jonka alaisena Suomikin, niinkuin niin moni muu maa, tähän aikaan oli, ja laulun ensimäisessä muodostuksessa ilmaantuikin lopussa paljoa synkempi pakon tunnelma, kuin mitä siinä nyt kuvataan. Mutta Runeberg tunsi runoilijan tehtäväksi kuvata elämää valoisaksi, osottaa ristiriitojen poistumista sopusoinnun tieltä. Ja mitkä vastukset voisivatkaan olla voittamattomia kansalle joka elävässä yhteydessä luonnon ja laulun kanssa taistelee hengen taistelua, ja jossa asuu köyhän kärsivällisyys, alistuvaisuus ja ennen kaikkea rakkaus?
Täten syntyi kansallislaulumme, ja sen luomisessa Runeberg todellakin esiintyi koko kansansa edustajana. Laulussa on sulanut yhteen suomalaisen ja ruotsalaisen kansanaineksen edustamia virtauksia, mutta niiden yhdistämiseen tarvittiin henki, jonka elämänkatsomus oli siksi syvä ja sopusointuinen, että hän saattoi löytää koko henkisen elämämme syntysanat.
Ja se nuorisopiiri, joka oli kokoontunut Runebergin ympärille, se tajusikin mitä se häneltä oli saanut. Sitä todistaa muun muassa Robert Tengströmin kirje Kellgrenille syksyllä 1846, jolloin Tengström oli käynyt Kuopiossa tapaamassa Snellmania ennen ulkomaanmatkalle lähtöänsä. Palatessaan Kuopiosta hän kävi Runebergin luona ja sai silloin Maamme laulun julaistavaksi Fosterländskt albumin kolmannessa vihossa. Siitä hän siis kirjottaa: