Samassa määrin kuin isänmaantunne selvenee ja edistymisen välttämättömyyden tunne syventyy, huomataan nyt toisenlainen kanta Ruotsiakin kohtaan.
Tosin Runeberg on ruotsalaiselle urhoollisuudelle nyt pystyttänyt vielä kauniimman muistopatsaan kuin Sandels runossa: Wilhelm von Schwerin kuvastaa ihanasti tätä urhoollisuutta, samalla kun hän siihen yhdistää ruotsalaisen ylimyksen mitä hienoimman esiintymisen. Merkillistä on että tässäkin lähtökohtana on epäilys Schwerinin rohkeudesta, mutta hän poistaa epäilyksen paljoa kauniimmalla tavalla kuin Sandels.
Toiselta puolen on huomioon otettava että tästä kokoelmasta Sandels on kokonaan poistunut. Döbelnkään ei esiinny muuta kuin Adlercreutzin rinnalla (Vänrikin markkinamuisto, Adlercreutz) ja Lurjusta tutkimassa; tässä toimessa hän on paikallaan, samaten kuin Juuttaalla "moukan" mielialaa tarkastamassa. Ja kun hän julistaa Lurjuksen aimo suomalaiseksi soturiksi, niin tämä hänen suussaan merkitsee enemmän kuin jos Adlercreutz sen sanoisi: se on samallainen tunnustus suomalaisille kuin Sandelsin "noin suomalainen taistelee".
Adlercreutz taas, hän ei tarvitse ketään tutkia, hän tuntee kaikkien soturien tunteet, sillä hän on "uskollinen suomalainen". Ja hänestä laulaen runoilija erottaa mitä hän on Ruotsissa tehnyt ja mitä meille, ja hän terottaa mieleemme että Adlercreutz sittenkin kuuluu meille.
Samaten jo krenatööri muistelee Suomea ja Ruotsia erillään toisistansa, mutta samalla hän tietää että hän uskollisessa rakkaudessa on kastanut Ruotsinkin hiekkaa verellään. Ja palkaksi hän on saanut kerjurielämän, aivan samaten kuin jo Franzénin Vanha soturi sai palkakseen "luutnantin arvon ja elinkautisen nälän".
Suomalainen kuin on, krenatööri, kun päälliköistä tulee puhe, mainitsee etupäässä "kaksi suurta", Adlercreutzin ja Cronstedtin. Cronstedt on myöskin Gregori Tigerstedtin päällikkö, mutta muuten on Adlercreutz toisen kokoelman pääsankari. Hän esiintyy von Törnessä ja Wilhelm von Schwerinissä, Spelt lausuu ajatuksensa hänen voitostaan, ja kun Adlercreutzkin ylistää soturia, niin tämä soturi on suomalaisuuden perikuva, Munter, ja kaikki sanottava lausutaan sanoissa "hän oli suomalainen".
Samoinkuin ruotsalaiset, niin venäläisetkin nyt ovat enemmän syrjäytetyt: heidän urhoollisuutensa tunnustetaan kuitenkin Adlercreutz runossa. Ja huomioon on otettava että Ukko Lode runo asettaa koko sodan sovinnollisuuden valoon. Lämpimän hartauden ohessa ilmenee Lodessa myöskin halu lieventää taistelujen tuottamia kärsimyksiä. Ei enää, niinkuin Kuolevassa soturissa, vain valiteta näitä kärsimyksiä, eikä osoteta vain satunnaista hyväntahtoisuutta, niinkuin Pistool tekee. Ihmisystävällisyys on muuttunut tavaksi, periaatteeksi, eikä sitä harjottaessa kysytä onko kärsivä ystävä vai vihollinen.
Jo tämä runo riittää todistamaan ettei Runeberg ihaile sotaa semmoisenaan. Mutta samaa todistaa sekin seikka että hän yleensä hyvin vähän, ja aikaa myöten yhä vähemmin, kuvailee varsinaista tappelua; pääasiana ovat hänelle ne tunteet, jotka elähyttävät sotureita.
Ja kun nämä tunteet eivät koske yksistään sotilaallisia velvollisuuksia, vaan yleisesti isänmaallisia, niin on aseellisten soturien rinnalla nyt kuvailtu aseeton sankarikin: Maaherra. Jopa nyt jo runon aiheena voipi olla vain menneen tapahtuman arvostelu: Veljekset.
Näin on Vänrikki Stoolin tarinoita katsottava Suomen kansan isänmaallisen tunne-elämän kuvaukseksi. Tämän tunne-elämän pääpiirteet olemme jo löytäneet; lisättävä on vain että toisessa kokoelmassa myöskin varsinaisen kansan osanottoa siihen pontevammin kuvaillaan. "Lurjuksessa" ei niinkuin Sven Dufvassa ole perinnäistä halua kuolla kuninkaan ja maan edestä, ja sittenkin hän innostuu sitä tekemään. Toiselta puolen krenatööri ja Spelt, niinkuin jo on mainittu, itsetietoisesti, eikä enää vaistomaisesti, käsittävät velvollisuutensa isänmaata kohtaan; ja Buss Munterista puhuessaan, vänrikki Dunckeria ylistäessään terottavat mieleemme alhaisempienkin arvoa. Samaten kenraalin käytös krenatööriä kohtaan osottaa pontevampaa tasa-arvoisuuden puolustamista kuin ennen on Runebergin runoudessa esiintynyt. Mutta helposti näkee että tällä kuvalla on juurensa hänen edellisessä runoilijatoiminnassaan, varsinkin Jouluillassa.