Kaikki nämä piirteet kuvastavat kuinka runoilija nyt toimii yhteiskunnassa joka on heräämäisillään ja jossa uudet kansanainekset pyrkivät ottamaan osaa yhteiseen edistystaisteluun. Sentähden ristiriidatkin kärjistyvät enemmän kuin ennen, varsinkin taantumisen ja edistymisen välillä, mutta myöskin kun kysymyksessä on heikon oikeuksien suojeleminen (Maaherra) tahi eri käsitykset velvollisuudesta (Veljekset).
Mutta muistettava on että tarinat tämän ohessa myöskin ovat historiallisia kuvia kansamme mielialasta tärkeänä sen elämän käännekohtana. Ja tässäkin kohden Runeberg nyt esiintyy ikäänkuin varmempana kuin ensimäisessä kokoelmassa. Yleensä ei nyt niin usein kuin siinä nojauduta 1808 vuoden sodan takaisiin aikoihin. Lode, von Törne ja von Essen olivat kaikki olleet mukana Kustaan sodassa, mutta siitä ei mainita mitään. Lotta Svärd on toisenlainen nyt kuin edellisessä sodassa. Munter on tosin sama nyt kuin silloin, mutta pääpaino pannaan tässä runossa siihen että esi-isätkin ovat olleet sotureita ikivanhoista ajoista asti — niinkuin sotilaspojankin esi-isät. Nämä henkilöt siis selvemmin edustavat Suomen historiaa kokonaisuudessaan. Ja Adlercreutzissa on samaten koko sotajoukko Kustaan soturien jälkeläisiä; Porilaisten marssissa taas johdetaan sotilaallinen sukupuu koko kansan puolesta aina Narvaan, Leipzigiin ja Lützeniin saakka — Topeliusen välskärin jäljissä!
Päinvastoin edellisessä kokoelmassa vain kolme runoa sisälsi lyhyitä viittauksia sodan jälkeisiin aikoihin: Otto von Fieandt, Von Konow ja hänen korpraalinsa sekä Döbeln Juuttaalla. Mutta jo verratessamme viimeksi mainitun runon loppua Adlercreutzin loppuun huomaamme jälkimäisessä suuremman varmuuden sodan merkityksestä. Ja uudessa kokoelmassa on koko kahdeksan runoa, joiden toiminta-aika kokonaan tahi osaksi on sotaa myöhempi: Vänrikin markkinamuisto, Heinäkuun viides päivä, Von Essen, Sotilaspoika, Vänrikin tervehdys, Matkamiehen näky, Ukko Lode ja Veljekset. Nämä runot siis kuvaavat sodan vaikutuksia myöhempään, runoilijan omaan aikaan. Ja mitä siis tarinat kokonaisuudessaan tarkottavat, sen lausuu ylioppilas — nyt hänkin puhuen maansa puolesta — kun hän (Vänrikin tervehdyksessä) kiittää sotureita heidän uskollisuudestaan, kestävyydestään. Heidän verensä on vuotanut maamme uskon, toivon ja muiston tähden, sen tulevaisuuden pelastamiseksi. Sillä heidän kauttansa tunnussanaksemme yhä voipi jäädä: vielä koittaa päivä, kaikki ei vielä ole ohitse.
Niin on Runeberg Vänrikki Stoolin tarinoissaan antanut kansallensa sen, minkä Tengström aikoinaan sanoi siltä puuttuvan: isänmaallisen sankarirunouden, joka osottaa kansalle sen parhaita ominaisuuksia, mutta ei vaadittuina, vaan nähtyinä, toteutuneina historiallisessa toiminnassa; ja toteutuneina tavalla joka kelpaa esimerkiksi kaikille ajoille ja kaikilla aloilla.
33.
Jo ennenkuin Vänrikki Stoolin tarinoiden toinen kokoelma ilmestyi (joulukuussa 1860), oli Runeberg ankarasti sairastunut reumaattiseen kuumeeseen, ja tämä tauti vaivasi häntä niin että hän koko seuraavana vuonna ei pystynyt mihinkään runotyöhön. Vuonna 1862 hän ryhtyi kirjottamaan "perhekuvausta" En voi, joka hänestä oli sopiva "välityö"; ja kappale ilmestyi jouluksi samana vuonna.
En voi liittyy monessa kohden Runebergin aikaisempiin komedioihin. Tässäkin esiintyy ihmisiä, joilla on joku omituinen piirre, "maneeri", mutta tämä ei käsitä koko heidän olentoansa. Vanha herra von Dann on pahoillaan siitä että ihmiset pitävät niin paljon mahdottomana, mutta hän liiottelee tätä paheksumistansa. Nuori maalari Frank taas tuntee oikeutettua itsenäisyydentunnetta, mutta hän liiottelee sitäkin. Vaan molemmissa on samalla tunteita joihin voivat yhtyä: Frankin äitiä on von Dann nuoruudessaan rakastanut, ja Julia on molemmille rakas.
Tältä kannalta katsottuna on kappale kaunis todistus siitä ettei Runeberg, liikkuessaan suuren runouden väljillä vesillä, ole unhottanut pientä perhemaailmaa. Siinäkin voi esiintyä ristiriitoja, jotka erottavat ihmisiä toisistaan; mutta epäsuhteita sovittamassa ovat tälläkin alalla luontoperäiset, yleisinhimilliset tunteet, ja semmoisiakin voittoja kelpaa runoilijan voittaa.
"Suuri, missä pienellä ei ole sijaansa, on mielettömän ajatus", sanoi
Runeberg itse.
Saatuaan En voi valmiiksi otti Runeberg lopettaaksensa Salaminin kuninkaat, josta ennallaan kolme näytöstä oli valmiina.