Toista oli niissä oloissa, joihin Runeberg sijotti draamansa. Nämä olot ovat "patriarkaalisia", kirjotettua lakia ei ole, mutta oikeus elää kansassa tapana; ja jos hallitsija rikkoo sitä vastaan, niin tämä voi kääntyä hänelle turmioksi.
Juuri tältä kannalta Runeberg, kirjottaessaan Snellmania vastaan Fjalarista, selittää Sofoklesin Antigonea. Hallitsijan tahto sotii tapaa vastaan, ja tämä tapa, että kuolleelle hänen omaisensa suovat kunniallisen hautauksen, se perustuu taas yleisinhimilliseen tunteeseen, jonka semmoisena pitäisi olla lakina kaikille. Helppo on nähdä kuinka Hegel, niinkuin Runeberg mainitseekin, voi tästä johtaa vastakohdan valtion ja perheen välillä, koska perhe juuri paraiten edustaa tapaa. Ja saman näkökannan Snellman sitten sovitti Fjalariin.
Mutta Runebergista olivat varmaan valtio ja perhe vain muotoja, joissa ilmeni jotakin yleisempää. Ja sentähden hän sanoi levottomuudella tarkastaneensa Fjalariaan ja tyydytykseksensä huomanneensa ettei tuota ristiriitaa perheen ja valtion välillä siinä ollutkaan. Mutta tämän hän kirjottaa ja Antigonea hän selittää juuri samaan aikaan kun hän jo oli alkanut Salaminin kuninkaansa. On siis luonnollista että perusaate siinäkin on aivan samallainen kuin se minkä hän Antigonesta on löytänyt.
Missä kohden Leiokritos siis rikkoo sitä oikeudenkäsitystä vastaan, joka hänen kansassaan elää tapana ja edustaa jumalien tahtoa?
Ei siinä kohden että hän on anastanut vallan vaikkei hänellä siihen ole muodollista oikeutta. Osa kansaa, nuoret, joita Hyllos edustaa, ovat siitä välinpitämättömiä, ja sitäpaitsi ei näytelmän alussa tiedetä onko oikea kruununperillinen Eurysakes elossa. Teukros taas, hänen setänsä, joka oli koettanut saada saaren haltuunsa veljenpoikansa nimessä, hän ei kansankaan katsantotavan mukaan ollut siihen oikeutettu eikä Leontes semmoista oikeutta tunnusta. Vieläpä Leiokritos myöntää olevansa valmis väistymään ilman taistelua, jos kaikki hänen alamaisensa tunnustaisivat Eurysakeen oikeuden, ja itselleen hän sanoo: "olin alamainen, voin siksi jälleen tulla".
Mutta missä kohden Leiokritos rikkoo jumalien käskyä vastaan, sen Leontes sanoo, kun hän isälleen lausuu, että Zeus perustaa kaikki heikon oikeuteen. Luontokin sitä todistaa, sillä on määrätty lakinsa ja järjestyksensä, pieni viihtyy siinä yhtä hyvin kuin suurikin. Ja jos tarkastamme missä muodoissa tämä heikon oikeus esiintyy draamassa, niin näemme että Leontes ensin puolustaa köyhää Eubulosta rikasta vastaan, toiseksi naista väkivaltaa vastaan, kolmanneksi kovaonnista, haaksirikkoista Eurysakesta sydämettömyyttä vastaan. Eikä missään näissä selkkauksissa puhuta muodollisesta oikeudesta. Ensimäisessä tapauksessa on olemassa molemminpuolinen sopimus, jota voidaan tulkita eri tavoin; mutta varmaan Leonteen tuomio perustuu samaan tunteeseen, minkä jo kansa on lausunut: Rhaisteelle on simpsukka vain pieni kukkura hänen rikkautensa lisäksi, Eubulosille se on kaikki. Toisessa tapauksessa sanoo luonnollinen tunne, ettei turvatonta naista saa rääkätä; kolmannessa rikotaan vierasvaraisuuden kaikkialla pyhänä pidettyä tapaa vastaan.
Mutta tiedämme että heikon oikeuksien puolustaminen oli yksi Runebergin pääharrastuksia, elämässä ja runoudessa. Jo Hirvenhiihtäjissä on tapa heikon puolella: Pietarille olisi häpeäksi pitäjässä, jollei hän tarjoisi kerjurille hevoskyytiä. Heikon oikeuksia myöskin ensimäinen vänrikki, Pilven veikko, puolustaa, ja sekä Nadeshdassa että Fjalarissa kosketellaan samaa kysymystä. Aiheeltaan siis Salaminin kuninkaat likeisesti liittyy runoilijan edellisiin teoksiin.
Vieläpä aiheen käsitteleminenkin osottaa samaa. Runoilija kirjotti 1840-luvulla kolme ensimäistä näytöstä, ja tämä puolisko loppuu siihen, että Leontes kehottaa Eurysakesta alistumaan ja vartomaan. Tämä neuvo muistuttaa elävästi Potemkinin neuvoa "tottele ja varro", ja samalla kun se on ajan oloja kuvaava, se on uutena todistuksena siitä ettei Leontes taistele Eurysakeen muodollisen oikeuden puolesta. Hän ei katso itseänsä velvotetuksi yllyttämään kansaa isäänsä vastaan mutta ennakolta hän sanoo isälleen, että jos taistelu syttyy ja Eurysakes joutuu vaaraan, silloin hän on velvollinen suojelemaan häntä.
Mutta tässä draaman osassa kansa ei vielä esiinny toimivana; se vain alussa antaa neuvojaan — niinkuin Sjolf Fjalarille — mutta kun Rhaistes pyytää sen apua, se lykkää asian Leonteelle. Ja Eubulosta kansa kehottaa "siveyteen". Vasta kolmannen näytöksen lopussa kerrotaan että kansa on käynyt levottomaksi, mutta ei siitäkään sittemmin välittömästi johdu mitään.
Kun sitten draama tähän keskeytyi, niin näyttää siltä kuin Runeberg taas olisi kammonut kuvailla sitä, jonka vastinetta hän ei ollut todellisuudessa nähnyt: eripuraista yhteiskuntaa.