Se sopusointuinen elämän- ja maailmankatsomus, johon valistunut ihminen pyrkii, se muodostuu siis niin että sieluelämän kaikki toimintamuodot kehittyvät keskinäisessä yhteydessä. Ajattelu muodostaa käsitteitä, hankkien siten tajuavalle puhtaasti henkistä omaisuutta. Käsitteet ryhmittyvät niin että niistä syntyy yhä yleisempiä käsitteitä, kunnes kaikki mikä voi olla tietämisen esineenä muodostaa yhtenäisen järjestelmän. Samaten ymmärrys erottaa eri pyrkimykset, samalla arvostellen niitä, ja niin eri pyrkimyksetkin liittyvät yhteen, kuten eri käsitteet, kunnes syntyy ihmiselämän koko alan käsittävä sopusointuinen yleispyrkimys, jota, kun se pukeutuu ymmärryksen ja kehittyneen itsensätuntemisen muotoon, sanotaan tahdoksi (häikäilemättömän himon vastakohtana).
Tietämisellä ja pyrkimisellä on siis yhteinen päämäärä: nähdä lainmukaisuutta kokonaisessa ja sopusointua kaikissa sen osissa. Mutta tämän muodollisen yhteyden ohessa on olemassa yhteys sisältöönkin nähden, sillä oikea tietopuolinen käsitys on inhimillisten kykyjen oikean ja täysin luonnonmukaisen käyttämisen ehtona. Jos taas pyrkimystä, harrastusta puuttuu, niin kaikki ymmärryksen ohjeet eivät voi aikaansaada tahtoa.
Samaten mielikuvituksenkin toiminta riippuu muista sielun toimintamuodoista ja niiden hankkiman sivistyksen sisällöstä ja muodosta, sanalla sanoen mielikuvituksen tuotteiden laatu riippuu ihmisen kehityskannasta. Ja kun mielikuvitus liittyy toisiin toimintamuotoihin, täydentäen niiden tuloksia, niin täytyy sen tuotteiden myöskin mukautua noiden toiston toimintamuotojen lakeihin.
Mutta toiselta puolen pyrkii mielikuvitus täten kohoamaan semmoiseen toimintaan, jossa henkisen elämän puhdas lainmukaisuus eli alkuperäinen luonto mitä laajimmin ja innokkaimmin on vaikuttamassa. Ja kun mielihyvän tunne syntyy semmoisessa tilassa jossa elontoiminta on kohonnut tavallista astetta ylemmäksi, niin on luonnollista että mielikuvituksenkin toiminta synnyttää mielihyvää, siinä tunnetaan henkisten voimain leikin helppoutta, sopusointua ja elävyyttä. Mutta kun mielikuvitus samalla yhtyy muihin toimintamuotoihin, niin on yhtä luonnollista että se toiselta puolelta yhdistystensä lennokkuudella edistää käsittämistä ja helpottaa järjen yleiskatsetta, toiselta puolen luopi kuvan siveellisestä täydellisyydestä, jonka kautta hyvän aate tulee eläväksi ja vaikuttavaksi. Mitä likeisemmin pyrkimys mielihyvään, kauneuteen, liittyy toden ja hyvän esittämiseen, sitä enemmän täyttyy sija joka mielikuvituksella luonnonmukaisesti on sielullisten toimintamuotojen sarjassa.
Mutta myöskin ajatuksen ja tahdon tietä kohoaa ihminen korkeammalle alalle. Ihmisyys semmoisenaan on jo korkeampaa kuin pelkät luonnon esineet. Samoin henki voi kehittyä hallitsemaan aistillisuutta ja himoja, jotka määräävät eläinten toimintaa. Se arvon määrääminen, mikä tässä tapahtuu, ei kohdistu yksilöllisiin tarkotuksiin, ja siten herää ihmisarvon tunne, tunne siitä että ihminen ei ole luotu palvelemaan itsekkäitä pyrintöjä, eikä olemaan pelkkänä välikappaleena. Tämä ihmisarvon tunne taistelee itsekkäästä arvostelusta johtuvia pyyteitä vastaan, jos kohta se ei voi koskaan tukahuttaa aistillisia haluja. Alussa se tosin on heikko, mutta vähitellen se aikaansaa tajussa tosiasioita jotka yhä enemmän tulevat käytännöllisen ymmärryksemme ohjeiksi ja muodostavat omantunnon ensimäiset värähdykset, siveellisen itsetajun ensimäisen muodon. Ajattelun avulla tämä itsetaju kuitenkin voi kehittyä niin että toiselta puolen tunnemme oikeutemme, se on vaadimme riippumattomuutta muiden mielivallasta, toiselta puolen tunnemme itsemme velvotetuiksi säästämään ihmistä ja kohtelemaan häntä olentona jolla on oma tarkotuksensa, mutta samalla ottamaan myös osaa inhimillisen olevaisuuden kehittämiseen ja edistämiseen.
Jos täten toisella puolella käsitteiden, toisella puolella pyrkimysten järjestämisellä on saavutettu sopusointua ja huomattu lainmukaisuutta, niin puuttuu kumminkin äärimmäinen peruste, ehdoton perussyy kaikkeen. On ikäänkuin kuuntelisi eri soittimien sopusointuista säveltä olettamatta syytä, joka on sen kaiken tuottanut ja joka siinä kaikessa on määräävänä. Mutta samaten kuin tutkiskellessamme sitä henkeä, joka on luonut sopusoinnun, jätämme syrjään tämän sopusoinnun, samaten muodostaessamme ehdottoman perussyyn aatteen kohoamme ymmärryksen toiminnan yläpuolelle ja tulemme uskon piiriin. Uskonnollinen aate johtuu siis erityisestä henkisen elämän toiminnasta, jossa tämä elämä näyttäytyy korkeimmassa puhtaudessaan.
Uskonnollinen aate on pyrkimyksiinkin nähden tärkeä. Sillä jos inhimillisiä olosuhteita arvostellessamme lähdemme vain kokemusperäiseltä näkökannalta, niin on vaara tarjona, että siveellisen arvonmääräämisen täytyy väistyä itsekkään tieltä. Onhan ihmisen olemassa-olo, mainitulta kannalta katsottuna, vain lyhyt päivä, joka auttamattomasti häipyy takaisin ikuiseen yöhön, ja ainoa viisauden sääntö olisi kai silloin nauttia siitä niin kauan ja niin mieluisasti kuin mahdollista; ja samalla esiintyy ihminen kietoutuneena ulkonaisen maailman välttämättömyyteen. Mutta kun ihminen kohoaa tajuamaan ehdottoman perussyyn aatteen, joka on kaikki tehnyt ja hallitsee kaikki, niin henki samalla tajuaa oman toimintansa siinä toteutuvan ja sopivan yhteen sen kanssa. Henkisenä voimana tuo ehdoton perussyy esiintyy korkeampana kuin kokemusperäinen välttämättömyys, ja kohoten tuon voiman yhteyteen ihmishenki huomaa olevansa sukua jumalalliselle perussyylle, ja ihmisyyden kohtalo esiintyy samalla ehdottoman hengen johdon alaisena.
Mitä enemmän tämä ehdottoman perussyyn aate ihmiselle selviää, sitä enemmän hän omassa hengessään ja ihmishengessä yleensä huomaa korkeimman hengen heijastusta ja kuvaa. Johdumme siis siihen että koko ihmisyyden ja ihmiskunnan olemassaolo ja kehitys esiintyy yhtä paljon korkeampana itsekkäitä pyyteitä kuin kokonaisuus esiintyy tiedollemme osia suurempana.
Täten kehittyy ihmisen tajusta käsitteitä jotka tulevat inhimillisen elämän ja toiminnan johtaviksi periaatteiksi. Mutta kun ehdoton perussyy hallitsee myöskin luonnon valtakuntaa, niin avautuu henkemme katseelle täten näköala, jonka ulottuvaisuus ja kantavuus on mitä suurin, sillä se käsittää sekä koko maailman että sen perussyyn, ja sitä on siis pidettävä filosofian etsimänä korkeampana, sopusointuisena maailman- ja elämänkatsomuksena.
Gerlachin järjestelmän merkillisimmät kohdat ovat siis lyhyesti seuraavat: