Täydellä syyllä Runeberg runoelmansa alussa sanoo runotartansa Suomen tyttäreksi.
Ennen pitkää seurasi tätä teosta kaksi pienempää samaan suuntaan kirjotettua runoelmaa. Maaliskuun 23 päivänä 1832 julaistiin Helsingfors Morgonbladissa Jouluaatto (Kuu kalvas kankaan hopeoi) ja 14 päivänä toukokuuta Mökin poika. Edellisistä ne eroavat siten että runomitta on lyyrillinen. Jouluaatto on ikäänkuin jatkoa Saarijärven Paavoon: köyhä jakaa leipänsä köyhempänsä kanssa. Ja uskonnollinen tausta tässäkin esiintyy, vieläpä kertomus siirtyy ihmeen alalle, mikä ei Runebergille juuri muulloin tapahdu. Mahdollista on että sen on vaikuttanut Franzénin esimerkki, hän kun runossa Siunaus on käsitellyt samallaista aihetta, hänkin antaen kertomuksensa päättyä ihmeeseen.
Mökin poikaa piti Runeberg itse parhaimpana lyyrillisenä runoelmanaan, samoinkuin eepillisten joukossa antoi etusijan Hirvenhiihtäjille. Runomitta on sama kuin Joutsenen, ja sisällyskin muistuttaa paljon sitä. Isänmaan luonto on molemmissa tunnelman pohjana, ja molemmissa liittyy luontoon tunne siitä
siell' ystäväinen kellä on, kuink' iki-ihanaa; kuink' ompi unhottumaton se uskollisten maa.
Vielä kolmas piirre on molemmille runoille yhteinen: rakkauden ilmaisijana on laulu.
Mutta samalla kuinka erilaisia ne ovat! Joutsen ylistää luonnon, lemmen ja laulun suloutta; mökin poika muistaa että "talven pettua hän söi ja vettä päälle joi". Mutta kärsimys tekee kotiseudun, armaan ja laulun vielä kalliimmaksi; niitä hän ei tahdo vaihtaa pois, sillä ilman kotoa ja synnyinseutua "mit' ihmis-elo on?"
Siis luonnontunne, joka ei edellisissä runoissa ole voinut suoranaisesti ilmaantua, syystä että toimintakykyinen luonnonlapsi ei siitä puhu, se esiintyy nyt, kun yleensä siirrytään tunteiden alalle. Mutta siten on nyt lausuttu ilmi että isänmaanrakkaudenkin perustuksena on rakkaus luontoon, lähimmäisiin ja — Jumalaan. Sillä tässäkin turvaudutaan Herraan, ja nyt koko kansan puolesta. Herra ehkä "kuulee ääntä maan" ja lieventää kansan hätää.
Niin on isänmaa ja kansa askel askeleelta selvinnyt runoilijalle, tosin erilaisissa kuvissa, mutta niin että kaikissa yhteensä ilmaantuu hänen käsitystapansa kokonaisuudessaan. On siis ehditty siihen kehityskohtaan, että runoilija voi yhdistää nämä erikoiskuvat kokonaiskuvaksi, jossa näemme koko kansamme ympäröivän luonnon yhteydessä, mutta ikuisten johtavien aatteiden elähyttämänä.
Tämä kokonaiskuva oli Hirvenhiihtäjät.
18.