Ennen mainitussa kirjeessään Grotille Runeberg sanoo jo 1826 alkaneensa Hirvenhiihtäjiään. Runoelman nimi oli silloin Hirvenajo, ja pääasiallisesti se kuvailikin hirvenammuntaa varustuksineen ja vaiheineen; kerrotaanpa että Runeberg itse oli Ruovedellä ollut mukana semmoisessa yrityksessä. Teos tuli melkein valmiiksi, mutta kun ei saatu kustantajaa, niin se jäi sikseen. Ystävät saivat kuitenkin sitä lukea, ja Cygnaeus kirjottaa 1827 isälleen että tämä teos on ehkä etevin mikä koskaan on Suomessa syntynyt. Ja Runeberg, sanoo hän samassa kirjeessään, on epäilemättä mies joka on hankkiva erinomaista kunniaa maallemme, joka kirjallisuuteen katsoen on melkein yhtä köyhä ja kurja kuin kaikissa muissa suhteissa. Snellman taas teki sen muistutuksen, ettei Hirvenajossa puhuttu ensinkään rakkaudesta, ja sentähden hän pelkäsi ettei teos huvittaisi yleisöä.
Niinkuin olemme nähneet tunkeutui sitten muita runollisia aiheita väliin. Vasta julaistuaan serbialaisten laulujen ruotsinnoksen Runeberg ryhtyi tuon laveamman runoelman uudestaan muodostelemiseen, ja nyt hän pani kuin panikin siihen rakkaus-aiheen. On varsin kuvaavaa että tämä aihe, kahden rakastavan yhtyminen perhe-elämään, tuli runoon vasta sitten kun Runeberg itse oli elämässä kokenut samaa, aivan niinkuin alkuperäinen sisällys, hirvenajo, vastasi hänen silloista kokemustaan. Ja kun täten runoelmassa annettu kuva laajeni niin että se tuli kokonaiskuvaksi kansan elämästä, niin tämä tapahtui vasta sitten kun hänellä jo oli runollista kokemusta siitä miten eri kohdat olivat yksitellen käsiteltävät.
Mutta saatuaan runonsa miltei valmiiksi Runeberg piti huolta siitä että se niin tarkasti kuin mahdollista kuvailisi kansan elämää ja luonnetta. Sitä varten hän vuonna 1831 julkaisi Helsingfors Tidningarissa muutamia osia siitä, toivoen sen johdosta saavansa mahdollisesti muistutuksia, jotka aiheuttaisivat oikaisuja. Ja ennen painattamista runoelmaa muutamissa kohden huolellisesti viimeisteltiin, ja Lönnrot sai lukea sen läpi. Ainoa hänen tekemänsä muistutus oli se että Matilla, tullessaan Pietarin luo, pitäisi olla mukanaan tuliaisia lapsille; ja Runeberg muodostikin sen johdosta muutamia säkeitä uudestaan.
Kuinka tunnollisesti Runeberg suoritti viimeistelytyönsä näkyy siitä että kokonaista kaksi alkuperäiseen muodostukseen kuuluvaa, aivan valmista laulua jätettiin teokseen ottamatta. Kun joku kysyi Runebergiltä niitä, niin hän sanoi että ne "kyllä olivat yhtä hyviä kuin muutkin". Mutta kun suunnitelma muuttui, niin ne Runebergin mielestä tulivat tarpeettomiksi, ne koskivat näetten itse metsästystä, joka ei nyt enää ollut pääasiana. Nämä laulut ovat sitten hävinneet. — Syyskuulla 1832 teos ilmestyi painosta ja julaistiin niinkuin runovihkokin tekijän omalla kustannuksella.
Niinkuin tunnettua kuuluvat useimmat Hirvenhiihtäjissä kuvaillut henkilöt varsinaiseen kansaan, vieläpä he edustavat kaikkia sen eri asteita: esiintyyhän siinä itsenäinen talonomistaja Matti, torppareita, renkejä ja piikoja, loismies, ruotulainen ja kerjuri. Mutta kartanonomistaja, komisarjus, on myöskin toiminnalle tärkeä, ja hänen rouvastansakin näemme vilahduksen. Torpparintytär Helvi on ikäänkuin väliasteella, puoleksi piika, puoleksi herrasväen kasvatti.
Vaan ei siinä kyllin. Maalaisolojen rinnalla kuvaillaan kaupungin elämää (Aaron kertomuksessa) ja rauhallisten tointen rinnalla samaten sotaa (kertomuksessa vanhasta pyssystä). Päälle päätteeksi ovat vilkkaammat ryssät vastakohtana hitaammille suomalaisille; samalla he edustavat kauppiaselämää maanviljelijäin rinnalla. Maalaiskansaa taas kuvataan onnessa ja onnettomuudessa, ilossa ja surussa, ulkotyössä, kodinaskareissa, metsästyksessä ja tanssissa.
Kaikki nämä vaihtelevat kuvat on runoilija ihmeteltävällä taidolla tietänyt ulkonaisesti liittää päätoimintaan, joka koskee
hirvestystä ja lempivien käden-antoa nopsaa.
Mutta vielä tärkeämpi on kaikkien henkilöiden sisäinen yhteenkuuluvaisuus.
Tämä johtuu ensiksi yhteisestä elatustyöstä. Kato uhkaa komisarjusta yhtä hyvin kuin talonpoikia, metsästyksessäkään hän ei yksin voi tulla toimeen, vaan hän tarvitsee siihen useampia pyssymiehiä. Tunne siitä että kaikki tarvitsevat toisiansa, synnyttää sen hyväntahtoisuuden, joka yhdistää ylhäiset alhaisiin. Mattia komisarjus kohtelee vertaisenaan, mutta ruotueukkokin ja kerjäläinen saavat osakseen kohtelua joka osottaa heidän ihmisarvonsa korkeinta kunnioittamista. Armolahjoja heille ei anneta, ei, komisarjus selittää tarvitsevansa heitä molempia.