muistaen myös, kuin heill' elo rauhasa on, sopurunsas. suojana Metsola kuin pesä linnun poikuehella.
Ja että ryssätkin täten osottavat ymmärtävänsä kodin merkitystä, se herättää myötätuntoisuuttamme heitäkin kohtaan. Samoin Aarokin lopuksi sanoo:
Nytpä mä onnekas oon, koti mull' eläessäni on nyt,
on koti kuoltuakin.
Mutta tämä kodin onni saavutetaan ahkeralla työllä ja kokemalla elämän kovempiakin puolia. Siksipä Helvistä sanotaan että hän on
säysy ja hiljainen, näet laps-ajan ankeudess' on oppinut arvaamaan hyvän arvon kiitteliäsnä.
Vielä kovempaa elämän koulua Aaro on käynyt, mutta
aikapa murheen liens, ja jo vierahien taloloissa armaat lapseni hyöstyy taas, tytyväisnäpä itse harppua soittain mieroa käyn, kuten istuvi sirkka päivänä pilvisenäi kulokorren päässä ja laulaa.
Kerrotaan että kun Helsingin lyseon opettajat kerran (1835) olivat koolla, syntyi kysymys siitä missä paikassa Hirvenhiihtäjiä Runeberg oli parhaiten kuvaillut suomalaista luonnetta. Muut viittasivat mikä mihinkin paikkaan, kunnes lopuksi A.G. Borg muistutti äsken mainittuja säkeitä. Siitä Runeberg ilostui niin että nousi seisoalleen ja syleili Borgia.
Mitä tämä merkitsee? Varmaankin sitä että Runebergin mielestä suomalaisen — niinkuin yleensä ihmisen — paras ominaisuus on tyytyä kohtaloonsa, jos voi olla muiden iloksi. Sentähden puhutaan miltei aina kun Aaro esiintyy myöskin hänen harpustaan, ja kihlajaisissa juuri hän, joka kaikista läsnäolevista on enimmän kärsinyt, hän saapi ilon yltymään ylimmilleen
polskallaan, joka soi kun pohjan tuul' petäjässä. Vahvana heiluu käs' nopeaisina notkuvi sormet, silmä on tyyni ja sees, kuin taivaan tuikkiva tähti.