Jos siis Runeberginkin mielestä "soitto on suruista tehty", niin toiselta puolen soitto on ilon tuottaja.
Mutta Aaron tyyneyteen ja tyytymättömyyteen on toinenkin syy: hänen alistumisensa Jumalan tahtoon. Ja samoin Sakariias puheensa lopussa sanoo:
Hurskas turvasa on kuin kankaan vänkeä honka: ei sitä milloinkaan voi turjuttaa rajutuuli.
Herran pelko se se on "etupäässä mik' onnistaa tääll' inehmolapsen", siinä tulee ihmisen elää ja liikkua. Mutta tätä jumalanpelkoa Runeberg kuvailee hyvinkin merkillisellä tavalla: se "ei koskaan saa kyllikseen hyvää ja oikeaa". Se on: totinen jumalanpelko on alituista kehitystä siveelliseen jalostumiseen, halu tehdä hyvää ja oikeaa, saattaa lähimmäisiäkin onnellisiksi.
Muutamin sanoin muistutettakoon vielä sitä kuvaa, jonka kertomus vanhasta pyssystä esittää.
Aihe näyttää tosin vähäpätöisemmältä kuin Perhon hauta, koska pääasiana voidaan pitää vain Jussi kapralin oivallista laukausta. Mutta toiselta puolen esiintyy nyt sotilaita ja talonpoikia yhdessä taistelemassa vihollisia vastaan; ja soturi tuntee, päällikkö tunnustaa, että taistellaan "maan ja valtiaan edestä". Vaan omituista on nähdä kuinka taas kapralin tunteita pyssyänsä kohtaan verrataan isän tunteisiin poikaansa kohtaan. — Lopuksi tässä mainitaan myöskin nuoremman sukupolven halua kuulla kerrottavan
urotöist' isiemme ja maineikkaast' elämästä.
Semmoiset tunteet edellyttävät että tuntee omistavansa isänmaan ja kansan, ja juuri tämä tunne ilmaantuu Hirvenhiihtäjissä siten että Runeberg niin lämpimällä rakkaudella kuvailee kansaa. Sentähden Runeberg saattoikin sanoa runoelmaansa "jäljennökseksi" siitä mitä hän oli nähnyt. Nimitys on oikeutettu siinä kohden, että Runeberg, lahjomattoman rehellinen kuin runoilijatoimessaan on, ei ole runoelmassa tehnyt kansaansa paremmaksi kuin miksi oli sen todellisuudessa havainnut. Mutta toiselta puolen oli runoelma enemmän kuin pelkkä jäljennös todellisuudesta, se oli kirkastettu kuva siitä, ja kirkastuksen oli aikaansaanut Runebergin elämän taisteluissa saavutettu ja runoelman läpi kuultava elämänkatsomus.
19.
Hirvenhiihtäjissä käytetty runomittakin nojautuu samoinkuin sen sisällys pitkään runoilijakokemukseen. Jo koulupoikana oli Runeberg samalla runomitalla kuvaillut sudenajoa, käyttäen välistä Vergiliusesta lainattuja lauseparsia parodisessa tarkotuksessa. Myöhemmin hän muovaili samaa runoa uudestaan, jolloin nuo parodiset kohdat katosivat. Kun hän sitten rupesi kuvailemaan hirvenammuntaa sudenajon sijasta, niin hän jo oli harjaantunut tuon muodon käyttämiseen. Mainita sopii myöskin että hän ylioppilasvuosinaan kirjotti lyhyen leikillisen runon kreikkalaisella kuusimitalla, ja samaa runomittaa käytettiin ennen mainitussa Kihlaus runoelmassa.