Ja sentähden jalo tyttö ei niinkuin hänen isänsä vaikeroi sitä mitä hän on menettänyt. Hänessäkin asuu uhrautuva rakkaus, sentähden hän voi sanoa:
Kallein kaikesta mit' ompi maassa olit sylihini suljettuna, kahta vertaa kalliimpi nyt vielä olet mulle mullan sulhosena. Enempi kuin elämä on lempi, enempi kuin lempi moinen kuolo.
Ja siis hän jättää sulhonsa isänmaalle, joka on sankaria itkevä, mutta ei murheella, vaan "tyynnä, loistavana, laulullisna".
Ja isänmaa esiintyykin tässä eri edustajien kautta. Talonpojat, pappi, entinen soturi, nuoret isänmaan puolustajat ryhmittyvät kerjäläispojan ympäri osottaaksensa että johtajakseen tämä kansa tunnustaa vain sen, joka uhraavalla rakkaudella puolustaa heikkoja ja sorrettuja.
Selvänä jatkona Pilven veikkoon on seuraavana vuonna (1836) kirjotettu ja julaistu runo Kuoleva soturi.
Molemmissa esiintyy kahden nuoren rakkaus isänmaan puolesta kestetyn taistelun rinnalla ja tavallaan sen vastakohtana, ja kuolo isänmaan puolesta on molemmissa ristiriidan sovittajana. Mutta edellisissä runoissa on samassa jotakin joka yleisinhimilliseltä näkökannalta katsoen vielä kaikuu soraäänenä: vihollisia on kuvailtu julmiksi sortajiksi. Nyt kuolo sovittaa tämänkin ristiriitaisuuden: haudan ääressä ei kukaan enää vihaa, mutta itkeä täytyy ihmisen kovaa kohtaloa, kun hän "vaivaa vain ja vaivataan".
Tässäkin ilmenee Runebergin luonteen syvälle juurtunut piirre: sovinnollisuus, suvaitsevaisuus, joka jo on Kaitselmus runon aiheena. Mutta aatteelliseen kansalliseen ohjelmaankin kuuluu ettei Suomen kansa vihaa toista kansaa, yhtä vähän kuin kansan lapset toisiansa vihaavat.
20.
Kun Runeberg vuonna 1832 muistutti ylhäisemmille säädyille heidän velvollisuuksiaan kovempiosaisia veljiänsä kohtaan, niin hän ei itse puolestansa jättänyt velvollisuuttaan täyttämättä. Kehotettuaan myöhemmin samana vuonna lehdessään yleisöä auttamaan hädänalaisia, hän itse 1833 saman tarkotuksen hyväksi painatti toisen osan lyyrillisiä runojaan. Kun tulot siitä nousivat nykyisessä rahassamme laskettuina yli kolmen tuhannen markan, niin lahja, verrattuna hänen omiin samanaikaisiin tuloihinsa, oli todellakin suuremmoinen.
Mainitussa vihossa oli ensiksi Hauta Perhossa, sitten Mustalainen, Jouluilta ja Mökin poika, joista jo on ollut puhetta, ja niiden ohessa joukko lyyrillisiä runoja sekä jatkoa idylli- ja epigrammisarjaan; lopuksi kymmenen käännöstä. Enimmät näistä runoista olivat ennen olleet julaistuina Helsingfors Morgonbladissa.