Melkein kaikki lyyrilliset runot koskevat rakkautta ja luontoa ja melkein kaikissa nämä aiheet asetetaan keskinäiseen yhteyteen, joko vertauksen kautta taikka niin että annetaan tunnelmakuva, joka johtaa toiselta alalta toiselle. Rakkaus esiintyy milloin kaipaavana, milloin leikillisenä, milloin tuokion iloa nauttivana, milloin selittämättömänä, mutta aina vallitsee näissä rakkaudenkuvissa suopea tyyneys, joka kuvastaa mielen puhtautta. Ainoa runo joka muistuttaa entisiä myrskyjä on Ruusulle, mutta se onkin ehkä muita vanhempi.
Näistä runoista on vielä, osaksi poikkeuksena, osaksi lisäyksenä, mainittava seuraavaa.
Nuoruuden kaipausta, joka ei ole selvillä tarkotuksestaan, kuvataan kahdessa runossa, jotka ovat selviä vastineita toisillensa; Tyttö ja Nuorukainen nimellisinä ne painettiinkin kohta perätysten erääseen sanomalehteen jo 1831. Edellisen nimi on nyt Seitsentoistavuotias tyttö. Samansuuntaista aihetta käsittelee Varro, vaanii jumalainen. — Omituinen vastakohta näille kuvaelmille on Kuoleva, täynnä rauhaa ja sopusointua, joka tässäkin on ikäänkuin heijastusta luonnon sopusoinnusta.
Etteivät kuitenkaan elämän rauhattomuus ja vaiheet ole runoilijalle vieraita osottaa Lähde, josta sittemmin niin moni on löytänyt oman sielunsa kuvastimen. Mutta tämäkin runo on vihon vanhimpia, se painettiin sanomalehteen jo joulukuulla 1830, ja kenties se on — ainakin aiheeltaan — vieläkin vanhempi. Kerrotaan näetten että Runeberg ja Nervander jo 1826 kilpaa runoilivat lähteen reunalla, ja että Runebergin laulua katsottiin huonommaksi, jonka tähden hänen täytyi tanssia lähteen ympäri tuohinen päässä.
Lopuksi muistettakoon Laulurastas, koska se on vihon ainoa — ja Runebergin viimeinen — runo jossa runoilija puhuu laulustaan. Syystä näetten Runebergista itsestäänkin sopisi sanoa:
Laps onnen, luonnon parmahilta ken saa lemmen, saapi sanat, soinnut sen, eik' äidinkieltään vaihda vaiheissaan, hän uneksii vain, virkkaa uniaan, ei harkitse, ei kaavoin kammitsoi, mut virttä virkkaa, viisautt' unelmoi.
Viisaus, ylevä elämänkatsomus, ei ilmene järkiperäisyyden neuvoissa ja säännöissä, vaan hellän tunteen ja mielikuvituksen unelmissa. Ja rakkaus on laulajalle ensi sijassa tarpeen; sitä seuraavat sanat ja soinnut.
Kohta tämän runovihon ilmestyttyä näyttää puhtaasti lyyrillinen runolähde Runebergiltä miltei kokonaan ehtyvän, ja niissä harvoissa runoissa, jotka hän lähinnä seuraavina vuosina kirjottaa, huomataan uudet tunnelmatkin. Mutta jos täten uusi ajanjakso näyttää olevan tulossa, niin edellinen suunta sitä ennen ikäänkuin päättyy kokonaiskuvaan. Elokuussa 1836 painettiin Morgonbladiin Hannan ensimäinen laulu, ja joulukuussa runoelma ilmestyi täydellisenä kirjakauppaan.
On vaikea sanoa mistä alkaa, mihin lopettaa, kun otetaan puheeksi ne lyyrillisten runojen aiheet ja tilat joita tavataan Hannassakin. Luonnon elämä eri muotoineen ja vivahduksineen esiintyy tässäkin, ja se on usein samalla tapaa ihmiselämään sovellettu. Koko luonnontunnelma muistuttaa runoja Matka Turusta ja Joutsen, paimenen soitto Paimenpoikaa ja Mökinpoikaa. Hanna puhuu lapsuudestaan samaan tapaan kuin runo Lapsuuden muistoja, hän on veljineen soutanut saaresta saareen niinkuin Kesäyössä tehdään, hän muistaa muuttolintuja ja kuvailee mielessään kuinka hän on esiintyvä kirkolla — niinkuin Palvelustyttö. Hänkin tahtoo pelastaa lintuja niinkuin tyttö runossa Herkästi taipuva, vertaus sylin ja ansan välillä tehdään jo runossa Linnun pyydystäjä-poika, Maria muistuttaa Kaunotarta, vanha kalastaja kuolee niinkuin Kuoleva, Hannan isälle voisi runo Vanhukselle olla omistettu. Itse Hannan mielentilaa, joka vaihtelee surun ja ilon välillä, ennustetaan runossa Varro, vaanii jumalainen ja kuvaillaan runoissa Neidon valitus, Suru ja ilo, Kaipaus ja Seitsentoistavuotias tyttö. Nuorukaisen kohtaaminen ja lemmen äkillinen syttyminen esiintyy runoissa Ken tänne tiesi toi? (jonka eri osia käytetäänkin eri laulujen mottoina), Ainoa hetki ja (jos vaihtaa "pojan" tytöksi) Idylli-epigrammi 4. Vanhan ja nuoren kosijan vastakohta esiintyy saman sarjan numeroissa 5, 11 ja etenkin 26. Lopuksi alkuruno Ensi lemmelle muistuttaa sekä Idylli-epigrammia 2 että Mustasukkaisuuden öitä.
Mutta tämä tietysti ei merkitse sitä ettei Hannassa olisi muuta kuin ennen käytetyt lyyrilliset aiheet yhteenpoimittuina. Ei, vaan runo on katsottava kokonaiskuvaksi niistä runoilijan elämänkatsomuksen kohdista jotka eivät Hirvenhiihtäjissä esiinny, ja nuo yhtäläisyydet osottavat vain samaa mitä jo ennen olemme nähneet, nimittäin että Runeberg astui runollisia päämääriänsä kohti askel askelelta, koettaen voimiansa pienemmissä tehtävissä ennenkuin ryhtyi suurempiin.