Tomun vieno, heikko tytti,
mullekin jo hymys suo!
Lopuksi runo Vanhus esittää sekin elämän taisteluissa saavutettua rauhaa.
Mutta kun nämä runot julaistiin, oli Runeberg jo päättänyt hakea lehtorin virkaa Porvoossa. Ettei hän keveällä mielellä tätä päätöstä tehnyt on helppo ymmärtää. Mutta jos olemme oikein selittäneet hänen mielentilansa, niin on sentään luultavaa ettei hän katsonut vain aineellista toimeentuloa, vaan että hän ei enää viihtynyt Helsingissä. Hän oli nähnyt ettei se ollut "rauhan maa"; ja on hyvin mahdollista että yliopiston opettajan toimikaan ei enää häntä viehättänyt niin paljon kuin ennen. Kun hänen likimmät ystävänsä eivät häntä ymmärtäneet, mitä sitten muut?
Mutta katkeralla mielellä hänen ei tarvinnut erota yliopistosta. Konsistorissa ehdotti professori Gabriel Rein vuoden 1836 viimeisenä päivänä, että Runebergille hankittaisiin ylimääräinen apuraha nautittavaksi niin kauan kuin hän jäisi yliopistoon eikä olisi saanut muuta samanpalkkaista virkaa. Kaikki konsistorin jäsenet paitsi kolme yhtyivät ehdotukseen, mutta Runeberg, joka jo oli ehtinyt tulla lehtoriksi nimitetyksi, pyysi itse että asia saisi raueta. Sillä hän sanoi olevansa epävarma siitä mitä vaatimuksia hänelle semmoisen apurahan johdosta asetettaisiin, eikä hän siis voisi tietää sitäkään, täyttäisikö hän niitä vaatimuksia. Vastoinkäymisiinsä yliopistossa hän ei sanonut yliopistollisia viranomaisia syypäiksi, ja hän lausui ilonsa siitä että tuo ehdotus kaikille osottaisi yliopiston tehneen hänen hyväkseen kaikki mikä suinkin oli voitu tehdä.
Nuorisokin osotti kaipaustansa senjohdosta että Runeberg sen jätti. Toukokuun 8 päivänä 1837 oli jäähyväisjuhla, johon Stenbäck oli kirjottanut runon, ja jossa innostuneita puheita pidettiin. Runeberg sanoi aina säilyttävänsä rakkaassa ja kiitollisessa muistossa yliopiston, "johon hän oli kuulunut viisitoista vuotta, ja jossa hän oli oppinut katselemaan elämää valoisasti eikä synkästi". Kun lopuksi laulettiin Lähde ja tultiin paikkaan "Ja peilin toki pilvet nuo valaisee, tummentaa", niin Runeberg keskeytti laulajia sanoen:
— Ei, ei, katsokaa vain peiliin. Jos se on puhdas, niin ei mikään pilvi sitä tummenna, onhan siinä valo itsessään.
24.
Porvooseen Runeberg pian koteutui. Hänellä oli nyt ainakin varma, jos kohta niukka tulolähde, ja hän oli itse sanonut että "lintukin tarvitsee viheriän oksan laulaaksensa". Säntilliseen koulutyöhön hän oli jo ennen tottunut, eikä tuo työ häntä kovin rasittanut: lehtorina hänellä oli vain kymmenkunta viikkotuntia. Pelkkää iloa tosin ei opettajantoimi hänelle tarjonnut. Kurinpito oli lukiossa huono, oppilaat katsoivat pyhäksi oikeudekseen olla poissa tunneilta niin usein kuin vain tahdottiin, ja jos joku liian vähän käytti tätä oikeutta, pidettiin häntä huonona toverina; hän muka hieroi opettajain suosiota. Muissakin kohden nuorison tavoissa oli moitteen sijaa. Runeberg, parin muun opettajan kanssa, koetti parastansa saadakseen aikaan muutosta, mutta tämä onnistui vain vähitellen, ja koviakin selkkauksia välistä syntyi. Pääasiallisesti välit kuitenkin olivat ystävälliset, ja Runeberg saavutti useimpien oppilaittensa rakkauden ja ihailun.
Kotiolotkaan eivät olleet suruja ja huolia vailla. Kivulloisuus vaivasi vähä väliä runoilijaa ja hänen vaimoansa, ja vähitellen lisääntyvän perheen tarpeet vaativat tarmokasta työtä. Eikä Runeberg, tottunut kun oli täyttämään nurkumatta velvollisuutensa, vieronut lisätyötä: muutamia vuosia hän toisen lehtorin kanssa ylläpiti lukioon valmistavaa koulua. Huolet kuitenkin melkoisesti huojentuivat kun vuonna 1839 hänelle suotiin yleisistä varoista tuhannen paperiruplan vuotuinen apuraha. Kuka oli siitä nostanut kysymyksen, sitä ei tiedetä; Runeberg itse ei asiasta tietänyt mitään ennenkuin se oli korkeimmassa paikassa päätetty, eikä silloin enää käynyt kieltäytyminen sitä vastaanottamasta, niinkuin hänen itsenäisyydentuntonsa muuten ehkä olisi käskenyt hänen tehdä.
Vuonna 1838 kuoli rouva Runebergin äiti ja jätti tyttärelleen perinnöksi pienen summan. Se oli avuksi, kun Runeberg samana vuonna osti pienen talon, joka maksoi, nykyisessä rahassamme laskettuna, 2,400 markkaa. Pysyvä kesäasuntokin, vaikka vuokrattu, saatiin samasta vuodesta alkaen Kroksnäsin tilalla, jonne oli Porvoosta noin seitsemän kilometrin matka eteläänpäin.